Miniloma Suomessa Sunday Gulchilla

Kolmannen päivän piti olla lomani kohokohta, kirjaimellisesti. Minun piti olla oman elämäni Edmund Hilary ja valloittaa South Dakotan korkein kohta Black Elk Peak. Olin odottanut tätä patikkaa aina siitä asti, kun 2010 Sussen kanssa kavuttiin Little Devils Towerille ja tajuttiin, että viereinen huippu olisi ollut osavaltion korkein kohta. Vannoin tulevani takaisin ja tulinkin, heti 14 vuotta myöhemmin. Säätiedotteet kuitenkin murskasivat Black Elk Peakin valloitussuunnitelmani. Unohdin hokea tarpeeksi olevani Kaliforniassa, jotta olisin pystynyt huijaamaan sääjumalia lähettämään surkean sään sinne. Järki voitti tunteet, kuten Jane Austinin romaanissa. Ei lähdetty kapuamaan paljashuippuiselle vuorelle ukkosmyrskyuhan alla. Lohdutuspalkinnoksi sain Sunday Gulch Trailin ja kävelyn Sylvan Järven ympäri. Olisi voinut käydä huonomminkin.

Sylvan Laken rannalla on helppo hyvyillä.

Maisema saattaa näyttää tutulle National Treasure 2 leffan faneille. Elokuvan kultaluolan etsintäkohtaukset kuvattiin Sylvan Järven rannalla. 

Kuvaa katsoessa voin vieläkin tunteä mäntyjen tuoksun.

Sunnuntaisen Sunday Gulch patikan aikana koin miniloman Suomessa. Kävelin isojen jäkälän halaamien graniittilohkareiden keskellä, tunsin mäntyjen tuoksun ja nimesin suomalaisia kasveja oikealta ja vasemmalta kuin kävelevä biologian kirja hihkuen innosta. Kuka osasi odottaa, että piharatamon näkeminen voisi saada aikaan tällaisen reaktion!? Bongasin yhdessä vaiheessa kallioimarteen, mutta ennen kuin ehdin onnessani kaivaa sen juuret esiin ja tunkea suuhuni, Tatu totesi, että jos ei nyt kuitenkaan. Autossa on pussillinen Pontuksen tuliaisiksi tuomaa Kouvolan lakritsia, ei tarvitse kasvin juurta lakuhimossaan imeskellä. 

Puun ja kuoren välissä.

Koivu näyttää tietä.

Holopaiset South Dakotalaisella versiolla Helvetin Kolusta.

Joskus voi tuntea itsensä pieneksi.

Hiljaa puro solisee..

Miten voikin olla niin iloinen nähdessään koivun?

Paikallinen Juhannusruusu

Puunhalausterapiaa

Kallioimarre. Jos et vielä tiennyt, sen juuri maistuu ihan lakritsille.

Pidimme evästauon tihkusateessa koivun alla kivellä istuskellen ja ruisleipää ja nakkeja natustellen. Linnut lirkuttelivat ja ilma oli raikasta. Emme todellakaan olleet enää Texasissa. Hien pintaan nostaneen ylämäen jälkeen Tatu nappasi kiinni koivun oksasta ja vihtoi meikäläistä kunnolla. Köyhän mielikuvamatkailijan sauna. Oudoin suomalaishenkinen kasvimaailman ilmestys oli karviaismarjapuska, joka kasvoi villinä metsässä. Ei vaan olleet marjat vielä pirulauta kypsiä. 

Karviaisen raakileita. 

Olipahan mahdottoman hyvä perilläolojuoma evästauolla. Tätä jäisi ostoskärryyn Dallasissakin, mutta kun ei himputti myydä kun Coloradossa. 

Voittaja fiilis pienen vihdonnan jälkeen.

Ihan vaan otin kuvan tästä leppäkerttujen kerrostaloelämästä.

Olihan ne maisemat huipulta komeat. 

Aina pitää löytää joku kivi, millä istua ja ihmetellä elämänmenoa.

Siinä se Wood Lily sovussa kasvaa vadelman kanssa. En odottanut tämän upea kirkkaanpunaisen liljan kasvavan villinä, ainakaan näillä seuduilla.

Jokaisen tunnollisen Custer State Parkissa vierailevan turistin tulee ajaa Needles Highway. 14 mailia karua kivistä kauneutta ja mutkaista tietä. Tie valmistui hieman yli sata vuotta sitten, 1922. South Dakotan kuvernööri Peter Norbeck, jonka vanhemmat olivat Skandinaaveja, suunnitteli huolella reitin. Hän vielä ihan itse merkitsi sen maastoon taittaen matkaa jalan ja ratsain.  Norbeck oli poliitikko, joka likasi kätensä kirjaimellisesti. 

Needles Eye Tunneli on Needles Highwayn kohokohta. Sen aukko tuntui nyt isommalle kuin 14 vuotta sitten. Ei kuitenkaan niin isolle, että ne vastaan ajelleet turistibussit muka mahtuisivat siitä läpi. Ensimmäisen bussin tullessa vastaan mietin, oliko kuski eksynyt reitiltä. Kun kolmas huristi ohi oletin, että kuskit ehkä tiesivät mitä olivat tekemässä. Loppupätkällä hetki ennen tielle 16 A kääntymistä minut valtasi tunne kuin olisi ajellut kotona Pirkanmaalla. Metsä ympärillä näytti aivan kesäiselle suomelle. Aikoinaan olisin nähnyt tämän isona miinuksena. Näiden Dallasin vuosien jälkeen ainoastaan isona plussana.

Needles Eye tunneli, kaksisuuntainen, mutta yksikaistainen. 

Neulansilmä vasempaan... eikun miten se meni. 

Karun kaunista kalliomaisemaa.

Ei ole suotavaa, että kuski nukahtaa rattiin. Sen tietää rallikansa. Tatun haukotusten määrälle ei ollut tulla loppua, joten piti tehdä pikku pysähdys Coolidge General Storella ja tankata mieheen energiajuomaa. Energiatankkauksen aikana taivaan tulvaportit viimein aukesivat.  Saderintama oli pari tuntia myöhässä ennustetusta. Koitin olla spekuloimatta, miten tämän uuden datan varjolla olisimme saattaneet ehtiä kapuamaan Black Elk Peakille kastumatta. PRKL.

Teimme pienen ilta excursion puistosta. Kurvailimme Iron Mountain Roadia Possunsaparo siltoineen kohti Keystonea. Pysähdyimme Norbeck Overlookilla, josta oli keskiverto näkymä horisontissa siintäville Mount Rushmoren presidentin päille. Peter Norbeckin elämästä kertovat tietoiskutaulut olivat overlookin parasta antia, täynnä kiehtovia faktoja. Maailma ja etenkin tämän maan päättäjistö tarvisi enemmän hänen kaltaisiaan miehiä. Where have all the great men gone? 

Norbeck Overlookilla saattoi melkein kuvitella olevansa Pyynikin harjulla. Vain munkit puuttuivat. 

Iron Mountain roadilla ajellaan useiden yksikaistaisten tunneleiden läpi. 

Pohjoisen suuntaan ajaessa, jokaisen tunnelin päässä on näkymä Mt Rushmorelle. Tämä kuva on helvatun huono esimerkki siitä, mutta usko pois, siellä se Rushmore näkyy suoraan edessä.