Olipa kerran talvimyrsky, Päivä 3. "Sähköt sammuu, kaikki väki kukkuu..."

Tiistai, 16.päivä helmikuuta

Aamulla mittari näytti -17c. Uutiset väittivät, että se tuntui vielä kylmemmälle, samalle kuin -24c. En muista, koska olen viimeksi ollut suomessa noissa asteissa. Muistan kylläkin, että siihen tapahtumaan liittyi äidin vanha lammasturkki. Ei ollut nyt lammasturkkia täällä tarjolla, piti repiä ilo ja lämpö irti siitä, että meillä oli edelleenkin sähköt. 4,4 miljoonalla Texasilaisella ei ollut. Eräs tuttu kertoi, miten heidän talossaan oli herätessä mukavan rapsakat +3c, tämä siis sisälämpötila, ei jääkaapin. Hotellilta myynnin puolen isopomo totesi, että heidän lastensa mielestä oli kovin hupaisaa, että he pystyivät näkemään henkensä höyryävän siinä olohuoneen sohvalla istuessa. Sähköt olivat olleet poikki 27 tuntia. 

 

Tämä tila, eli olohuone, on ollut talvimyrskyn aikana monille se ainoa huone, missä pystyy aikaa viettämään. Ai miksi? Koska siellä on takka... Meillä takka tosin ei ollut kertaakaan snowmageddonin aikana päällä. Säästettiin kaasua muille sitä enemmän tarvitseville...

Sähköistä puheenollen, monessa keskusteluryhmässä pohdittiin, miksi osa asuinalueista koki kotrolloituja katkoksia (energian säästämiseksi), osa menetti sähkönsä päiväkausiksi, ja joillain elämä vain mennä porkutti normaalisti. Yksi selittävä syy tuntui olevan se, että jos asuit aluella, jossa oli sairaala, palolaitos tai poliisiasema, sähköjä ei turvallisuussyistä johtuen voitu katkaista tai säännöstellä tuolla aluella. Jälkikäteen asiasta vitsailtiin (joskin epäilen, että se ei jäänyt pelkäksi vitsiksi), että taloa myydessä voi nostaa myyntivaltiksi, ettei talo menettänyt kuuluisan Texas Snowmageddonin aikana sähköjään. 

Kun on putket jäässä ja sähköt poikki, väki lähti naapuriosavaltioihin etsimään majoitusta.
Hotellit lähellä Texasin rajaa olivat uutisten mukaan loppuunmyytyjä. 

Eräs kotikylän putkimies kertoi edellisen päivä olleen raskas ja surullinen päivä putkimiehille. Hän oli puhunut yli 200 ihmisen kanssa puhelimessa sen lomassa, että oli juossut korjailemassa poksahdeleita putkia. Päivän aikana vastaan oli tullut 5 täysin tulvinutta ja tuhoutunutta kotia. Ja tämä oli vasta alkua. Itse opin artikkelista sen, että jos edes harkitsisin pesukoneen käyttöä (mitä ei minun vaatevarastollani todellakaan tarvinnut miettiä, ei vaikka tämä myrsky olisi kestänyt kuukauden) kaataisin ensin kiehuvaa vettä sinne seinäkouruun, minne poistoputki tässä maassa lykätään. Ihan vaan sen varalle, jos siellä olevassa hajulukossa on vesi päässyt jäätymään, eikä koneen poistovesi pääse läpi. Yksi työkaveri ei ollut tiennyt tätä ja hänellä sitten levähti kaikki vedet pitkin taloa pyykkiä pestessä. Elä ja opi, omista tai muiden virheistä, ei kai sitä muutakaan voi. 

Jotta Texasislaiset eivät olisi päässeet liian helpolla, uutiset ilostuttivat kertomalla, että uusi talvimyrskyrintama olisi illalla puskemassa läpi. Lumi- ja pakkashelvetti Vol 2, bring it on! Kaupoista alkoi tässä vaiheessa loppua tavara kesken. Yksi hyvänpäiväntuttu osasi informoida meidän keski-ikäisten sosiaalisessa mediassa, eli Lärvikirjassa, että jos mieli murkinaa ostamaan, kannatti mennä niinkun just nyt. Hänen lähikaupassaan oli lihat, munat ja tuoretuotteet kuten kasvikset, marjat ja hedelmät loppu. Maitoa mielivät joutuivat seisomaan jonossa sitä saadakseen ja vain käteinen tai Visa hyväksyttiin maksukeinoina. Tämä sama sanoma tuntui päivän mittaan siirtyvät myös televisiouutisiin, kun kauppojen hyllyt todellakin alkoivat tyhjentyä ympäri osavaltiota, kun rekat eivät päässeet tuomaan uutta tavaraa huonon sään takia. 

Rakastin pienenä puuhatehtäviä, joissa kahdesta samalta vaikuttavasta kuvasta etsittiin 8 eroavaisuutta. Talvimyrskyn aikana ratkoin liveversiota tehtävästä kiertämällä saman järvenrantalenkin kolmatta kertaa. Löysin huomattavasti enemmän eroja kuin vain 8. Parhaimmat olivat jäätävän upeita, kirjaimellisesti. Luontoäidin jääveistospaja oli muuttanut puunkarakahkat uskomattoman upeiksi. Näpit jäätyivät, poskia kipristeli, mutta pakko oli räpsiä kuvia yksi toisensa jälkeen ja ihastella tuotoksia suu auki höyry nousten kuin Idän Pikajunan piipusta aikoinaan. 

Sibeliusmonumentti?

Minä ja jäätaidemöllykkä

Ovat nämä vain niin kauniita luonnon taideteoksia.

Oletko huomannut miten ihmiset, jotka tykkäävät ottaa valokuvia, eivät aina ole ihan normaaleja. Tai no mistä minä tiedän, kuinka moni "normaali" käy helmikuussa lenkillä joulukoristeet taskussa. Jotenkin oletukseni on, että ei hirveän moni, mutta niin minä tein tänään. Joulukoriste ei kuitenkaan ole se oudoin esine, joka repussa olen lähtenyt metsään kuvia räpsimään. Tuli tuossa viime kesänä napattua 24 pack kananmunia messiin ja tehtyä kuvakollaasi teemalla "Munan matka maailmalle". Huvin vuoksi en ruoalla leikkinyt, oltiin unohdettu se kennollinen kauppareissun jäljiltä autoon 24 tunniksi. Paikalliset munat, toisin kuin suomalaiset serkkunsa, eivät säily jääkaapin ulkopuolella paria tuntia pidempään (puhumattakaan vuorokaudesta +40c pätsissä). Syy? Suomalaista munaa ei pestä ennen kennoon laittamista, jenkkimunat puunataan. Pesussa munan pinnalta häipyy sitä suojaava kerros eli kutikula, joka estää mikrobien ja veden pääsyn munien sisään.

Anna kun arvaan, nyt sinua jäi vaivaamaan, millaisia kuvia joku kananmunista metsässä räpsii. Jotta saat ensi yönä nukuttua, voin silläkin uhalla, että alan vaikuttaa entistäkin tärähtäneemmältä, laitta tähän muutaman otoksen munan reissualbumista. Luovilla hulluilla on aina hauskempaa. 

Tässä joulukoriste ulkoilemassa helmikuisessa säässä.

Tässä muna lähdössä Trailille metsään toiveikkain mielin.

Heti tuli vastaan metsään päätynyt ruosteinen romu, joka oli mennä vuonna ollut ehkä joku kaappimainen vekotin. Siinä sitten tuli munalle heti loman alkuun olutta tarjolle, joten se jäi huikalle. 

Huikan jälkeen muna päätti testata toimiiko sillä vielä tasapaino, ihan vaan jos joku pysäyttää ja puhalluttaa sen matkan varrella. 

Kaveri joutu reissulla puun ja kuoren väliin...

Ja sitten se meni reppana vielä lopuksi rakastumaan ja hankki itselleen lomaromanssin.

Olipa kerran Talvimyrsky, päivä 2. Episodi Backyard fun.

 Maanantai 15.päivä Helmikuuta

Ei muuten ihan joka päivä ole niin, että Dallasissa on kylmempää kun Tampereella tai Alaskan Anchoragessa. Mutta Helmikuun 15.päivä ei ollutkaan ihan mikä tahansa päivä, se oli DALLASIN PÄIVÄ! Vähän kuin Vain Elämää-ohjelmassa, Dallas testasi muiden maiden juttuja. Dallas veti säänsä  vilpoisammaksi kui mitä lämpötila oli suomalaisessa kotikaupungissani. Täällä lähti sähköt aika monelta Teksasilaiselta, vähän kun jossain kehitysmaassa. Tämä sai aikaan kivan ilmiön nimeltä "Hei uima-altaani on jäässä!"  Tuossa kohtaa olin hyvin iloinen siitä, että taloa etsiessämme listallani kärkipäässä oli kriteeri, että EN halua uima-allasta. Joo joo, olishan se nyt ollut hyvin Amerikkalaista unelmaa, että sellanen olis ollut, mutta me ei kumpikaan olla mitään uimareita. Kuka sitä helvatun allasta olisi jaksanut hoitaa, kun en mä olis mitään kuumaa puutarhuri-pool boyta kuitenkaan palkannut, kun on ihan toi oma mies tarpeeksi Chippendalea tähän talouteen. 

Mikä sää? Kuinka Kylmä teillä oli?

Uima-altaista puheen ollen, päivän motivoivin juttu oli ehdottomasti erään suomalaisen tutun julkaisema kuva heidän jäätyneestä uima-altaastaan, jossa hänen miehensä oli avantouinnilla. Tuossa vaiheessa heillä oli sähköt olleet poikki jo tuntikausia. That's what I call f*#k this s*#t, mä oon Suomesta-asenteeksi. Suomalaiset ovat pessimististä opportunisti kansaa. Eli myönnetään, että asiat menevä päin persiitä, mutta otetaan silti tilanteesta ilo irti. Iso hatun nosto tuolle, toivon että tämä sisu on se, mikä pysyy aina!

Koska oli kylmää, mieheni haki lasketteluasunsa esiin. Sinivalkoisin siivin (sen värinen asu) tyyppi totesi, että kuudessa vuodessa mikään muu ei ole muuttunut, kun hänen kätensä venyneet (hihat tuntuivat lyhyille) ja housut kellertyneet (kuka käski pistää ne laatikkoon pesemättä). Sitten se lähti ulos lumitöihin. Lumityöt on muuten sitten kivoja! Etenkin kun niitä katselee vierestä kahvikuppi kädessä. Tuli ihan lämmin siinä auringossa rankkaa puuhaa tuijottaessa. Suosittelen sinullekin!

Mies läksi lumitöihin, hyvin pöllyää!

Talonmies Holopainen hommissa.

Käyhän se kasvojen pesu näinkin. 

Ulkona oli -14c, joka sää appin mukaan tuntui samalle kuin -21c. Ekaa kertaa ikinä, Pohjois Teksasiin annettiin Windchill warning ja televisiossa kerrotiin katsojille Hypotermian oireet. Tatulle tuli lumitöitä tehdessä kuuma, ja se alko heitteleen vaatteita pois. Aloin saman tien epäillä, että sillä oli hypotermia.

Tänään rikotiin kylmyysennätyksiä. Edellisen kerran oli helmikuun 15.päivänä kylmempää vuonna 1909. Jotta saadaan asiat kontekstiin, voidaan miettiä, mitä muuta tapahtui 1909. Suomessa annettiin tuona vuonna Suomen Suurruhtinasmaan armollinen asetus torpan, lampuotitilan ja mäkitupa-alueen vuokrauksesta. Nyt käsi pystyyn, kuinka moni osaa edes selittää, mitä noilla termeillä tarkoitetaan? Usassa puolestaan myytiin ensimmäinen kaupallinen lentokone ikinä. Myyntihinta $5000. Voimme siis hyvillä mielin todeta, että ihan eilen asetettua ennätystä ei tässä rikottu.  

Meteorologin ilme kertoo kaiken...

Jaahas ennätyksiä rikotaan, (fahrenheiteissa).

On muuten komean näköinen tämä kuvan vesipuisto...
Tainnut Frozenin Elsa käydä kylässä.

Kuinka kylmä Texasissa sitten oikein oli? No niin kylmä, että rannikkovesitöissä kalastaminen kiellettiin, kalojen suojelemiseksi. Viime viikolla näin artikkelin, jossa biologien arvioiden mukaan 3,8 miljoonaa eväkästä kuoli kylmän sään takia. Nyt kalamiehiä pyydetään narraamaan Ahdin antimia säädöstellen tai harrastamaan catch and release hommia, jotta kalapopulaatiot saadaan elvytettyä, Kilpikonnat pitivät suurimman konferenssin, mitä tässä osavaltiossa on Korona-vuoteen nähty. Ne eivät ehkä itse tätä olleet suunnitelleet, mutta jäätävä ilma sai aikaan sen, että reppanat alkoivat jähmettyä meressä, joten niitä pelastettiin turvaan ja vietiin South Padre Islandin konferenssicenteriin. Siellä pauttiarallaa 4500 kilvellistä konnaa piti palaveria, kunnes ilmat taas lämpenivät. Eräässä Wildlife Sanctuarissa apinoita ja lemuureja ehti jäätyä hengiltä, kun paikan generaattorit eivät pystynet pitämään poloisia lämpimänä ennen evakuointia. 

Tänään oli Snowday numero 2, taas tuli robopuhelu töistä, joka ilmoitti etteivät ne halunneet mua tänäänkään duuniin, mutta halusivat silti maksaa palkkaa. Passar Bra! Mitä sitä sitten tekisi? No hei backyard fun! Takapihalle ja mielikuvittelu päälle, että on lomalla Coloradossa, tai Montanassa, minne vielä muutama viikko aiemmin mietittiin lähteä juuri tälle ajanjaksolle laskettelulomalle. No ei menty, mutta Monatanan talviskene tuli meille. 

Mies haki yläkerrasta rakkaimman kapistuksensa (jolla oli siellä palaveriensa lomassa reenaillut) ja maila kädessä aloitti lumi golfin. Se oli kivaa niin kauan kunnes neon oranssi pallo hukku jonnekin, hyvin todennäköosesti naapurin takapihalle. Toivottavasti kuitenkin jonkun muun naapurin, kun sen ainoan, jonka kanssa ollaan facebook kavereita. Ei muuten, mutta se kävi tykkäämässä meidän talvitouhukuvista, joten jos se löytää sen oranssin pallon niiden takapihalta, tietää ettei ole meidän miehen chippaus ihan kunnossa.

Tässä on ihan täydellienn väylä!

Lippukin löytyy! Kiva kun se sähkölinjan nettikaapelimiehille merkannut tyyppi jätti sen meille puoli vuotta sitten (mikään näistä toiminnoista ei liittynyt mitenkään meidän elämään. Nämä kaikki tyypit vaan marssivat takapihalle hoiteleen hommiaan, kun siinä kohtaa on sellanen easement osio...) Siirrettiin lipun paikkaa kylläkin jengin lähdettyä, jotta merkataan sillä piiloon kaivautuva sadetin...

Minä puolestani totesin, että oli täydellinen aika tuulettaa anopin tekemät matot. Matot kainaloon ja lumipesulle hankeen. Siinä sitä kuule tuli puhdasta jälkeä puuterilumella! Olisi ehkä pitänyt hoitaa homma etupihalla, jotta olisi saanut järkytettyä muutaman ohikulkijan touhuillaan, jos se on meille edes enää tässä naapurustossa mahdollista. Voi olla, että siinä vaiheessa, kun yli sadan fahrenheitin helteillä perkasin kirkkaan punaisena kukkamaata sateenvarjon alla istuen, kylmä rätti niskassa, menetin jo mahdollisuuteni yllättää ketään yhtään pahemmin. 

Lumipesu!!

Hieno rouva kukkamaassa sateenvarjon alla.

Laajoista sähkökatkoista johtuen (mitä nyt tuulivoimalat vähän jäässä ja silleen), kaikkia Texasilaisia pyydettiin säästämään energiaa. Me osallistuimme ilman muuta näihin talkoisiin! Talo oli pimeenä (kuten omistajansakin) ja hengailtiin takapihalla pakkasessa aurinkokennolla toimivien puutarhavalojen loisteessa. Laitettiin siinä lämmikkeeksi pulsunuotio pystyyn ja kaadettiin mukiin suomalaista lämmikettä eli kuumaa karpalo-vodkaa. Ongelmaksi tosin tuli, että vodka loppui heti kättelyssä kesken ja jouduttiin miettiä, voiko viinakauppaan hiihtää vanerin palasista itse tehdyillä suksilla. Weberin pallogrilli hehkui illassa kuumana ja menussa oli wingsejä ja perisuomalaista grillimakkaraa. Maistui muuten helvatun hyvälle. 

Mitä voi tehdä, jos ei lähde takapihaa pitemmälle talvilomalle?

Voi olla lämmittelemässä pulsunuotiolla.

Voi tehdä lintualtaasta juomatelineen.

Voi grillata makkaraa.

Voi viettää aikaa puutarhavalojen loisteessa.

Olipa kerran talvimyrsky, ystävänpäivä edition.

 Sunnuntai 14. Helmikuuta

Oli jouluaamu... tai sille se tuntui. Aamulla silmät avatessani, ensimmäinen verkkokalvoille piirtyvä asia, oli valkoinen maisema makuuhuoneen ikkunan ulkopuolella. ( Kuka sitä vuodessa nyt ehtii mitään verhoja tai kaihtimia ikkunoihin hankkia...) 

Istuessani aamukahvin kanssa sohvalle, tiellä kurvaili jumalattoman kokoinen Pick up, jonka perässä vedettiin isoa vaahtomuovilauttamaista vesilelua. Vesilelussa istui monta hymyilevää lasta. Lumihupia Texasin tyyliin, ei turvallista, mutta helvatun hauskaa! Mitä oletat? Olemme Redneck State, jossa lunta näkyy harvoin. Siitä otetaan kaikki ilo irti, liikennelakien sallimaa tai ei. Huomasin muuttuvani hieman vihertäväksi ja pohdin pitäisikö tilata Amazonilta uimapatja ja köyttää se automme perään. 

Aamu aukeaa makuuhuoneen ikkunan takana.
Mitä tämä valkoinen tavara on?

Teksasilainen Petteri ja sen reki.

Lumihuumasta itsekin hullaantuneena, päätettiin lähteä ulos. Ah, miten mahtavaa oli vetäistä ehkä kerran aiemmin päivän valon nähnyt Under Armorin toppatakki päälle (ostettu, koska joskus sitä varmaan koittaa jonnekin lumilomalle lähteä). Jotenkin pitkien kalsareiden esiinkaivaminenkin olisi vaatinut torvifanfaarin. Niitä jalkaan vetäessä tuli sellainen Hell yeah! fiilis. Ja sitten vaan Pipo päähän ja paanalle! 

Suuntasimme metsään, ja samoille reiteille kuin edellisenä päivänä. Halusin nähdä, miten maisema oli muuttunut, kun se oli kuorrutettu luontoäidin omalla märällä pölysokerilla. 

Päivässä muuttuu maisema...

Eilen oli sininen taivas, tänään höyryävä järvi.

Lunta tulvillaan, on raikas talvisää...
Se on Teksasilainen Ystävänpäivä!

Ihania puita rannalla.

Joku yksinäinen susi pohtimassa puunrungolla maailman menoa.

Pomo oli edellisenä päivänä töistä lähtiessäni muistuttanut, että ennen kuin edes harkitsisin seuraavana päivänä töihin tulemista, pitäisi rimpautella työpaikan weather hotlineen. Ai mikä se on? No se on sellanen numero mihin soittamalla selviää, tarviiko mennä töihin vai onko niin kämänen sää, että firma maksaa sulle siitä, että pysyt kotona etkä uhmaa elämääsi lähtemällä liikenteeseen. Suomalaiselle vähän hullu konsepti, mutta tässä osavaltiossa ei hiihdetä kouluun tai seisota bussipysäkillä, kun on 30 astetta pakkasta. Tässä osavaltiossa laitetaan elämä Holdille, kun taivaalta näkyy putoavan valkoista tavaraa tai tarvii toppahousuja. Minun ei tarvinnut rimpautella kuumallelinjalle (ei joulupukin sen paremmin kuin työpaikankaan), kesken lenkin sain robopuhelun firmalta, että meidän warehouse on suljettu, ÄLÄ KOITA TULLA TYÖVUOROON! Palkka juoksee, pysy kotona. Katsellaan huomenna tilannetta uudestaan. 

Peukut pystyyn! Tänään on palkallinen vapaapäivä eli SNOWDAY!

Puhelun jälkeen metsässä nähtiin kädet ylhäällä ympyrää juokseva, innosta kirkuva Sansu. Fiilis oli sama, kuin sillon kun tajusi, että on ensimmäistä kertaa elämässään työsuhteessa, jossa saa palkallisen kesäloman. (ööö... joku tosin sitten otti loparit ja muutti manteretta, ennen kuin ehti edes nauttimaan konseptista nimeltä palkallinen loma...). Tatua saattoi ehkä vähän nolottaa keskenkasvuinen reaktioni, mutta se ei ollut ehkä mitään uutta. Kai sitä välillä nolottaa sekin, kun valitsen kaupassa puolituntia parasta herkkusienirasiaa ja nostelen laatikoita toisensa perään etsien sitä täydellisintä vaihtoehtoa. 

Järvenrantaan päästessämme, tuli välittömästi juhannusfiilis. Suomen juhannushan on tunnetusti kylmä ja vähäluminen. Siinä täydellisen kokon katveessa ihmeteltiin, mihin järvi oli syönyt kaikki edellisen päivän kauniit jääpuikot. Ahnaat allot nuolivät jäljellä olleita jäänrippeitä rantaan iskeytyessään, sulattaen kaiken kauniin. Kirkas vesi oli muuttunut sameaksi, tuuli yltynyt karuksi. Reppuun pakattu kuuma kaakao onneksi lämmitti tilannetta, vaikkei se edes ollut terästettyä!!

Kokoo kokoon koko kokko!
Juhannustanssit!

Kuumaa kaakaota!

Cheers!

Täällä eilen, tänään poissa.
Aallot nieli ahnaina jääpiuikkoja.

Kotipihaan päästessämme älykellon askelmittari näytti, että polkuja oli tallattu 9 kilometrin verran -9c pakkasessa. Naapurin lapset olivat ilmeisesti käyneet koluamassa keittiönkaapit läpi, koska laskivat mäkeä toisen naapurin ajotiellä uuninpelleillä. Noh, kävihän se kai niinkin. 

Olipa kerran talvimyrsky.

 

ALL OF US DIDN’T DIE!! Ovikellomme soi toissa lauantaina. Oven takana oli paketti (ja paketissa vaaka, mutta se on jo toinen tarina se…). Näin kuinka UPS:n ruman ruskea auto kurvasi mutkan taakse. Lähettifirman auto tien päällä, tuo oli virallinen merkki siitä, että talvimyrsky oli viimein ohi.

Miten tämä saaga Texasin historiallisesta talvimyrskystä eteni meidän taloudessamme? No annas kun kerron. Joskin joudun jo etukäteen varoittamaan, että tarina ei tule sisältämään suurta draamaa ja tragediaa, joten jos sellaista kaipaat, kannattaa suosiolla palata sen lempi Netflix sarjasi pariin. Me olimme nimittäin onnekkaita. Sen sijaan, että olisimme kärvistelleet sähköittä putket jäässä, olimme viikon talvilomalla. En muista koska olisin viimeksi nauttinut lumesta ja raikkaan ilman myrkytyksestä niin paljon. Suurin kriisi, minkä kohtasin, oli villasukkaan ilmaantunut reikä sillä kriittisellä viikolla, kun lattiat tuntuivat kylmälle kuin pakkaseen unohtunut kalja.

"Pikku Sansun sukasta on pohja puhjennut,
Parsimalla me paikkaamme sen!"
Netti oli tällä kriittisellä hetkellä alhaalla (kuten seuraavat 3 päivääkin)
Onneksi oli puhelimen surkeasti toimiva Hotspot, jotta pääsi Googlaamaan parsimisohjeet. 

Aloittakkaamme tarinamme alusta, kuten Julie Andrews Sound of the Music leffassa meitä sivisti, it’s a very good place to start. Siis hyppy aikakapseliin ja Lauantaihin helmikuun 13. päivään.

Mittari näytti muutamaa astetta pakkasta. Dallasilaiset pysyivät visusti kotikoloissaan tai olivat tyhjentämässä ruokakauppoja samaa tahtia kuin suomalaiset mökkijuhannusta varten. Minä olen valmistautuja. Ryhmityn tarvitsemalleni kaistalle kilometrejä ennen käännöstä, ostan kankaan alesta tehdäkseni siitä 5 vuoden sisällä verhot ja ruokakauppa ostokset talvimyrskyä varten hoidan ennen kuin muut tajuavat sen tehdä. Kaapit oli siis täytetty jo torstaina maailmanloppua varten. Emme tarvinneet lauantaista viime hetken panikointishoppailua, tarvimme päiväkävelyä. 

Ulkona oli ihanan raikas ilma. Kun astui ulos ja veti keuhkot täyteen, sulle tuli tunne, kun olisi ollut Vicksin kurkkukarkkimainoksessa. Koti Suomessa asuvat eivät ehkä osaa tuota tunnetta arvostaa. Kun on ehtinyt kulua yli 3 vuotta edellisestä vastaavanlaisesta henkäisystä, sille osaa antaa ihan erilaisen arvostuksen. Absense makes heart grow fonder.

Suuntasimme Grapevine järveä kiertäville poluille. Niille, joille brassailin pääsevämme suoraan kotikadultamme. Metsässä kiertelevän puron (jota suomalaisena lapsena olisin kutsunut kuraojaksi) pinta oli paikoitellen ohuen jään peitossa. Välittömästi päässä alkoi pyöriä Pikku Kakkosen "Varokaa heikkoa jäätä!" klippi. Ja kuka sanoi, ettei piirretyt muka ole opettavaisia. Aika harvan opetuksen muistan lapsuusajoilta, mutta heikoille jäille en tule koskaan menemään (tai lähde namusedän matkaan. #Jammusetätraumatforever). Jäätä tuijottaessani totesin Tatulle, ettei kaveri pääse ihan vielä lätkäilemään ulkojäille. Vastaus oli "Mutta Pilkillehän tohon voi mennä!". Taitaa kaveri kaivata vuosittaisia Lappeenrannan sukukokouspilkkikisojaan...

Töppöstä toisen eteen! Metsäänhän tämä homma meni.

Pitihän sitä nyt vähän kepillä jäätä koittaa...
...ja heitellä kivillä...

Pompittiin metsässä polulta toiselle strategialla "Sinne mennään, missä ei olla vielä koskaan käyty." Päädyimme Kiinalaiseen bambumetsään. Oli joltain vähän karannut pihaistutukset luontoon... Ainakin tiedetään, mistä saadaan ruokaa, jos joku päivä hankitaan muukin Panda talouteen, kuin se lakritsalta maistuva.

Jos tarvit Bambua sun wokkiin, 
ota rohkeasti yhteyttä, mä tiedän hyvän keräilypaikan!

Tulimme erään montun reunalle puskista rytinällä, kauhea kalkatus käynnissä (Tatu on niin kova puhumaan, kyllähän te tiedätte, ei siltä saa suunvuoroa...).  Montun toisella laidalla käppäilleeltä pariskunnalta ei ollut jäänyt Grand entrancemme kuulematta. "Puhutaanko täällä suomea!" kajahti ilmoille "vastarannalta". Olisihan se pitänyt tietää, vain hullut suomalaiset ovat päiväkävelyllä pakkasella. Törmäsimme tuttavapariskuntan ihan tuurilla. 

Vaikkei suomalaiset mitään sosiaalisia laumasieluja olekaan, jatkettiin tuttujen kanssa yhdessä matkaa. Heidän kanssaan on kerran käyty Smoky Mountananeilla, niin kai nyt sit Grapevine järvelläkin. Mentiin jorpakon rantaan ihmettelemään jääpuikkoja. Niitä oli kertynyt kaikki rantaan ajautuneet ajopuut täyteen. Napsautin yhden irti ja katselin sitä kaihoisasti. Taas tuli mieleen lapsuusvuodet.  Back in the day jääpuikkoja irroteltiin ränneistä Naapurin Jussin kanssa taisteluvälineiksi... ja tehtiinhän niistä mehujäitäkin, vaikkei sitä ehkä mikään terveysvirasto tai edes omat vanhemmatkaan suositelleet. Etenkään sinä Tsernobyl vuonna...

Mä nimensin tämän jääkäärmeeksi Azteekkien valtakaudelta.

Kuis roikkuu?

Ämpäri sovittaa naamiaispukua.
Se koittaa olla sahahai eli carpenter shark.

Kuuden aikaan ampaisin töihin, intoa ei niin piukassa. Työmaan piha näytti sille, kun joku olisi koittanut tehdä siitä graavilohta. Suolaa oli heitelty ylt ympäriinsä jäänestoaikeissa. Jalan alla narskui hassusti kävellessä. Into astui kehiin heti siinä vaiheessa, kun pomo kysyi yhdentoista aikaan haluanko lähteä kotiin kun on niin hiljaista. Hell yeah! Aamuyölle odotettiin kurjaa keliä, halusin kotiin sitä ennen. Nainen autoon, autolla kotiin ja lautapelien peleilua miehen kanssa aamun pikkutunneille asti. Ennen meni bilettäessä aamu neljään, nyt on armoton jammaus ja mansikkamargaritat vaihtuneet rauhalliseen lautapeliin ja nachoihin.

Ensin kuulosti sille, kuin joku olisi koittanut heitellä neuloja ikkunaan, jäinen sade oli alkanut. Kolmen jälkeen aamuyöstä se muuttui lumeksi. Ulkona oli -7c, joka tuntui tuulen ja kosteuspisteiden (ja luoja tietää minkä muun) ansiosta samalle kuin -15c. Hiutaleet leijailivat maahan, me leijailimme ulos. Olimme kuin pienet lapset nähdessään lunta ensi kertaa. Teki mieli kääntää katse ylös ja tunkea kieli ulos. Ystävänpäivä olisi luminen. 

Hentoiset lumihiutaleet peittivät maan kuin leipurin tomusokeri.

Maailmanloppu tulee... ensi viikolla!

WE'RE ALL GONNA DIE!! WE'RE ALL GONNA DIE!! Näin kailotin tänä aamuna kävellessäni majesteettisesti ympäri kämppää vaaleanpunainen karva-aamutakki päällä, silmät puolitangossa. Tatu ilmestyi portaille yläkerran toimistostaan. Todennäköisesti tyyppi mietti, että vaimolla oli taas menossa normi "aamu" (muiden ihmisten puolipäivä), kun ei ollut saanut ensimmäistä kahvikuppia vielä käteensä. 

Mihin pessimistinen ennustukseni, joka oli pakko kajauttaa ilmoillle, perustuu? Siihen, että silmäiltyäni sosiaalisen median postauksia ja luettuani paikallisuutiset, voin kertoa, että maailmanloppu tulee pian. Itseasiassa se on jo alkanut. Dallasissa mennään lämpömittariasteikolla pakkaslukemiin ja syvälle! 

En halua tähän kohtaan yhtään loppuunkulutettua kommenttia siitä, että olen suomesta. Isoisäni on kenties taistellut Venäläisiä vastaan arktisissa, käsittämättömissä miinus lukemissa ja äitini hiihtänyt nuoruutensa hyytävässä viimassa kouluun. Kumpikaan fakta ei kuitenkaan muuta sitä, että Texasin taloja ei ole rakennettu pakkasiin. Jos pakkanen on iso paha susi, niin suomalaiset, paskemmatkin talot ovat kuin se tiiliversio kolmen pienen possun taloista. Pakkanen ei pääse kaatamaan sitä. Mutta auta armias, kun Iso paha susi vetää keuhkonsa täyteen napapyörteen jäätävää ilmaa ja pääsee puhaltamaan sen näihin Texasin risumajaversioihin, niin johan on kuulkaa Kemin jäälinna valmiina sisätiloissa. 

Okei, en ala tässä nyt panikoimaan mistään muutamasta pakkasasteesta. Mutta ellei paikallinen Pekka Pouta (joka on Channel 11 kanavalla hirveän sympaattinen ja hyvännäköinen miesmetereologi, joka saisi tulla minä tahansa päivänä tsekkaamaan meidän takapihalta matalapaineen...) kehtasi väittää, että ensi maanantai-tiistai välisenä yönä voi olla -16c!! WE'RE ALL GONNA DIE!! Lisäksi on mahdollista, että sataa lunta. Mikä ihana sää ajaa siinä aamu viideltä töistä kotiin. Can't wait! Ihan kuulkaa tarpeeksi ketutti viime yönä (tai aamuna, miksi ikinä haluattekaan ungodly 4:30am aikaa kutsua)  kaivaa hotellinavainkortti hanskalokerosta 10 tuntisen työvuoron pääätteeksi ja skrapata auton ikkunat siitä v:mäisestä ohuesta, mutta ärsyttävän tiiviiksi jäätyneestä jäästä. Sitten kun tuo meidän Atlas on vielä sen verran korkea, että tarvisin jonkun helvatun penkin, jotta yltäisin raaputtamaan kaiken pois keskeltä tuulilasia, niin alan todellakin kaivata suomalaista kunnon varrellista ikkunaskrapaa.     

Että tällaista herkkua tarjolla...

Polar Vortex eli napapyörre (älä ole impressed, en todellakaan tiennyt suomennosta ilman Googletusta...) on nyt se, joka menee pilaamaan pari viikkoa sitten laukomani totuudet. T-paita päällä takapihalla parinkympin lämmössä maata kuopsuttessani tajusin, etten  ole tänä talvena joutunut kaivamaan esille yhtäkään talvitakkia. Ei hitto, miten onkin, että saatiin näin kiva leuto talvi kun tarvii ensimmäistä kertaa vähän aikuismaisemmin miettiä lämmityskustannuksia. Vuokralla asuessa lämpöä saattoi pieneen kämppään laittaa puhaltamaan vähän höllemmälläkin kädellä. Ison omakotitalon kohdalla miettii jo vähän eri asteikolla ennen kuin laittaa termostaatin nappulat kaakkoon. 

Muistan, kuinka aina naureskelin taloyhtiön lähettämiä "Freeze Warning" sähköposteja. Heti kun meinattiin mennä lähellekään nollaa (siis celsiusta) alkoi sähköposti täyttyä "muista pistää pipo päähän ja kerrospukeutua" viesteistä. Allaskaappien ovet piti jättää auki, hanat laittaa tipputtamaan eikä lämpöä saanut säätää alle +63F. Tunnustan että en totellut varmaan yhtäkään noista säännöistä. Tai no ei meillä sisällä termostaattia alle +63F säädetty... Nyt, kun kyse on omasta talosta, jossa jokainen ongelma on ihan itse hoidettava eikä voi vain laittaa maintenance requestia talonmiehelle, huomaan suhtautuvani asioihin hippasen verran vakavammin. WE'RE ALL GONNA DIE!

Eilen, kun sähköpostiimme kilahti "Valmistele talosi tulevaan talvisäähän" viesti kiinteistönvälittäjältämme, olin kerrankin iloinen aiheesta sen sijaan, että olisin ottanut sen loukkauksena ja tuntenut tarvetta huutaa, kuinka olen suomalainen ja tiedän miten talvisäässä toimitaan. Positiivinen reaktioni viestiin voi toki johtua myös siitä, ettei kiinteistönvälittäjämme muistuttanut laittamaan pipoa päähän ja sukkia jalkaan. (Olen muuten sata varma ettei vastapäinen naapurinperhe vieläkään laita sisällä sukkia, oli sää mikä tahansa. Pitäisiköhän mun viedä niiden postilaatikkoon winter weather advisory...). 

Kiinteistönvälittäjän vinkit olivat meille ihan hyödyllisiä. Sadettimet on nyt käännetty pois päältä (käyn ehkä vielä varmistaan...Kyllähän te tiedätte, että kun miehen pyytää tekemään jotain, siitä ei tarvi muistuttaa joka viikko puolen vuoden ajan, jos käy itse heti tsekkaan tilanteen.) ja talon ulkopuolella olevat vesipisteet, jos siis niitä hanoja, mihin puutarhaletkut kiinnitetään  sanotaan vesipisteiksi, (alkaa suomenkielen sanat katoamaan..) ovat saaneet styroksiset kuonokopat. 

Ai et ole kuullut styroksisesta kuonokopasta? En ollut minäkään vielä kuukausi sitten. Naureskelin  sellaiselle tammikuun alussa Rautakaupan hyllyjen välissä. Huutelin Tatulle, et tule katsomaan, mitä kaikkea jenkit on kehittäneet. Ne tunkee tälläsia seinään hanojen päälle, jos tulee vähän kylmä. Joo no nyt on sellaset sitten seinässä. En halua jäätyneitä putkia kiitos. Taidan kerrankin jättää hanatkin sisällä tiputtamaan. Sitä paitsi, voiko siitä olla mitään haittaa, että jättää allaskaappien ovet auki? Toisaalta, jos laitan kajareista soimaan täysillä  Let it Go-biisin ja ripottelen valkosipulia ulko-oven ympärille, kiertäisiköhän se kylmä sää sillä talomme kaukaa? 

Tämän alla piileskelee vesipiste.

Jos haetaan tähän hetkeen jotain positiivista, niin siihen riittä yksi sana. Se on ikkunat. Vaikka kirosin ja kyseenalaistin järkevyyttämme tuhlata lisää heti asuntolainan otettuamme, niin näillä säillä nuo kolmikerrosikkunat saavat kyllä hymyilemään. Koska meillä on vaatimattomat 34 ikkunaa, eikä valitsemamme malli ollut se markkinoiden edullisin, jätimme pari ikkunaa vaihtamatta. Kesällä sähkölasku putosi huimasti, joka oli jo todiste siitä, että kyllä se joskus vaihtamalla paranee. Mutta etenkin nyt näillä säillä tulee ero esille. Jos laitan käden lähelle vanhaa ikkunaa ja sitten uutta ikkunaa, onhan se kuin yö ja päivä. Toinen hohkaa kuin jäävuori ja voitte ihan itse pätellä, että kumpi. 

Nyt lähden kaivamaan naparetkeilyvaatteita esiin muuttolaatikoista. Onneksi tiedän, että talvitakit ovat siinä laatikossa, jossa on imurin kuva. Loogista, eikö?

Ennen ja jälkeen. 
Ristikot lähti huut helvattuun, nyt näkee maiseman paremmin. 

Kyllä se lopulta aina tärppää, siinä saattaa vaan kestää...

 Siinä kesti melkein 9 kuukautta. Välillä meinasi mennä toivo. Harkittiin jo hakevamme Amisheiltakin apua, jos heillä olisi ollut ratkaisu ongelmaamme. Mutta kuten niin usein näissä asioissa, kun sitä vähiten odottaa, silloin tärppää.

Olin Souhtlakessa palauttamassa jotain random tavaraa Homegoodsiin, kun Tatu laittoi siitä kuvan. Tuijotin kännykän ruutua ja hymy levisi kasvoille. Se oli täydellinen! En kuitenkaan antanut itselleni lupaa innostua liikaa, pessimisti ei pety ja kuva ei ole koko totuus. Kirmasin semitoiveikkaana seinän takana sijainneeseen huonekaluliikkeeseen tarkistamaan, oliko se luonnossa yhtä hyvän näköinen kuin kuvassa. Kyllähän te tiedätte, vähän kuten nettideittailussa, kuva voi osoittautua olemaan totuutta huomattavasti ihmeellisempi. 

Katsoin edessäni olevaa ruokapöytää. Sen muodot ja koko oli just niinkun pitikin. Pöydän pinnassa näkyi sopivasti puunsyyt. Väritys oli herkullinen. Jalat olivat ihanan Midcentury modernit. Ja ennen kaikkea, se painoi juuri sen verran ettei kaadu vahingossakaan, mutta saa miettimään muutaman kerran ennen kuin haluaa muuttaa. Tuolit tosin vaativat vielä toisetkin treffit ennen kuin lämpenin niiden värille ja materiaalille, vaikka malli oli omaa silmää miellyttävä. 

Olin todella iloinen, että kuukausien etsintä oli päättynyt. Olimme löytäneet noin 200 katsotun pöydän jälkeen viimein etsimämme. Shown varasti kuitenkin joku ihan muu kuin pöytä, nimittäin samaan sarjaan kuulunut huonekalu, jota jostain itselleni täysin käsittämättömästä syystä kutsutaan nimellä Buffet. Tällä huonekalulla ei ole mitään yhteistä ruotsinlaivan ruokia notkuvan noutopöydän kanssa. Itse kutsuisin sitä hyllyköksi. Mutta maassa maan tavalla, voin nyt väittää, että meillä on ruokailuhuoneessa aina Buffet. Ehkä tuolla lauseella saa houkuteltua muutamia suomen tuttuja kylään, kun pandemia jonain kauniina päivänä päättää häipyä takavasemmalle. Raukkaparat kuvittelevat tulevansa herkkuja notkuvaan pöytään ja sen sijaan saavatkin pällistellä tummaa puista hyllykköä. No eiköhän meidän seura toimi löyhänä lohdutuspalkintona siinä hodareita takapihalla grillatessa.

Jos aiemmin tekemäni kommentti Ameisheilta avun hakemisesta jäi nyt hämäämään, voin selventää asiaa. Amishit ovat loistavia puuseppiä. Olemme löytäneet muutamia liikeitä, jotka myyvät amishien käsityönä tekemiä umpipuisia huonekaluja. (Henkilökohtainen suosikkini on ollut baarikaappi, jonka sivusta aukesi salakätkö aseille. Siihen mahtui mukavasti riviin muutama kivääri. Meillä kun kiväärejä ei vielä ole, kuten ei ah niin Teksasilaista aseen kuvalla varustettua "We don't dial 911" varoituskyltiäkään, niin jäi tämä herkku kauppaan.) Jos ei myyntigalleriasta löydy sopivaa, Amishit tekevät myös mittatilaustyönä huonekaluja. Laatu on loistavaa, kesto lähes loppuelämän, toimistusaika pitkä. Mutta toisaalta, mitä on puolen vuoden odotus, jos saa sellaisen kun haluaa. Menihän meilläkin lopulta 9kk löytää ruokailuhuoneeseen huonekalukaupasta täytettä. 

Tässä tämä meidän mussukka nyt on, kaikessa komeudessaan.
Päädyissä olleet tuolit joutuivat seinän viereen pönöttämään,
kun siihen tuli typerän tyhjä kohta joulukuusen palattua takaisin säilytyslaatikkoonsa. 

Buffet, ei kuitenkaan se Silja tai Viking Linen,
josta pitää aina käydä hakemassa katkarapuja.
Taulut odottavat vielä hyllykön päällä seinälle pääsyä.
Pitää miettiä tarkkaan ja harkitusti,
että mihin kohti niitä reikiä alkaa seinäänsä tekemään.
Niin ja että tuleeko ne edes olemaan juuri nämä taulut :P