"Kaulimelle" käyttöä ja suomi moodi sammuksiin

Avatessani parvekkeen oven tänä aamuna, siirryin täysin toiseen paikkaan ja aikaan. Ulkona tuoksui samanlainen aamuraikkaus, kuin lapsuuskesinä mökillä tai ensimmäisellä lomallani Kanarialla ollessani 9-vuotias. Juuri sellainen kirpeän raikas vilpoisuus, joka kuitenkin lupaa täydellisen lämmintä päivää. Tuo hetki ei kestä kauaa, taivaalla möllöttävä aurinko polttaa raikkauden nopeasti pois ja korvaa lehmänhönkäystä muistuttavalla lämmöllä. Minun täydellinen aamuhetkeni klo 8.40 Texasilaisella parvekkeella.

En pysty käsittämään, miten aivot voivat pelkän tuoksun ja iholla tuntuvan tunteen avulla siirtää johonkin hetkeen vuosikymmenten taakse, mutta silti et välttämättä muista, mitä teit eilen. Mikä sanelee sen, että jokin muisto tallentuu ja toinen ei? Kuinka aivosolut rankkaavat omilla billboard listoillaan, mitkä muistot pääsevät kärkeen ikivihreiksi hiteiksi ja mitkä jäävät one hit wondereiksi? Ja ennen kaikkea, mitä pikku apulaisia päässä oikein vilistää muistin syövereissä etsimässä vanhan muiston mieleepalauttamista varten, ihan vain jonkin hassun vuosia myöhemmin tapahtuvan pienen stimulantin ansiosta? Loistavia kysymyksiä, vähemmän vastauksia. Tuossa ehkä syy, miksi olin aina niin kamalan kiinnostunut neuropsykologiasta. Mutta kuten kaikki jo "surullisen kuuluisan" tarinan tiedämme, ei tullut tytöstä psykologian ammattilaista (lukion psykan opettajani suureksi pettymykseksi), tytöstä tuli restonomi, jonka papereilla ei tee hölynpömpäystä kuin takan lämmittämisessä. Mutta ainakin on tullut reissattua, että jotain etuja tässäkin hommassa sentään.

Mutta aivoista ja hukkaan heitetyistä urista keittiöön. Mulla on ollut tällä viikolla meneillään joku ihmeen Pata Kakkonen projekti (olisi ehkä voinut ottaa esimerkiksi myös jonkun kokkiohjelman tältä vuosituhannelta...). Ensin aloin intoa piukassa vääntään karjalanpiirakoita, jonka jälkeen väkerrettiin sitruunajuustokakkua. Karjalanpiirakoita olen tehokkaasti suunnitellut tekeväni vasta vaatimattomasti kahden kuukauden ajan. Suunnittelu on kuitenkin huomattavan paljon helpompaa ja ennen kaikkea hypoteettisempaa kuin se, että niitä piirakoita alkaa actually vääntää. Sitä paitsi, mulla on edelleen päällä suomi moodi, joka vaatii, että tarvii olla oikeat olosuhteet, jotta voi alkaa pitkällisiä sisätiloissa tapahtuvia prosesseja tehdä.

Ai mikä ihmeen suomi moodi? No se, jossa sinun tehdasasetuksesi on ohjelmoitu sellaisiksi, että joka kerta, kun ulkona näkyy aurinko ja on lämmintä, pitäisi keskeyttää kaikki muu tekeminen ja päättömästi rynnätä ulos tekemään jotain, jotta ei menetä sitä hetkeä kun a) ylipäätään näkee auringon ja b) ulkona tarkenee ilman pitkiäkalsareita.  Suomen kesät kun ovat viime vuosina olleet, mitä ovat, eli kesäkuun ja joulukuun lämpötilat täysin identtisiä, on oppinut hyödyntämään jokaisen mahdollisen kauniin kesäpäivän. Mulla tilannetta vielä pahentaa se, että viime kesän töiden ansiosta mulla on kamala aurinkoisen päivän alijäämä päällä. Viime suven 13 tuntisten työpäivien jälkeen ei paljon aurinko keskellä yötä enää kotiin raahautuessa paistanut, ihan sama kuinka yötöntä yötä koko kesä suomessa muka vietettäänkään. Niinpä siihen tottuneena, ettei vuodessa ole kuin vain muutama lämmin päivä, mulla on edelleen tunne, että jokaisesta ulkoiltavasta lämpimästä hetkestä on otettava kaikki irti. Toisin sanoen oltava pihalla, muuten kuin aivojensa osalta.

Tiedän, että pitäisi jo vähitellen siirtyä Dallas moodiin. Elämässäni on nykyisin ennemmän kuin 5 lämmintä päivää vuodessa. Nyt on helmikuu, ulkona on +25c ja tämä ei todellakaan tule olemaan ainoa päivä, kun tälläistä on tänä vuonna, päin vastoin. Muutaman kuukauden päästä pitäisi jo alkaa pakoilla kuumuutta & aurinkoa. Kesä-, heinä- ja elokuu eivät enää tarkoita satunnaisten lämpöisten päivien odottelua vaan toivetta viilenemisestä, mikä Texas standardeilla merkitsee muutamaa alle +30c päivää.

Suomi moodin sanelemana, karjalanpiirakoiden leipomista oli siirretty odottamaan viileää sateista päivää.  (lämmin tihkusateinen päivä ei kelpaa, koska kuten lätäköissä hyppivät muksut, minäkin nautin sateessa palloilusta...) Maanantaina tähtikartan merkit siirtyivät viimein oikeaan asetelmaan ja oli täydellinen piirakkapäivä. Jottei kukaan nyt vaan menisi kuvittelmaan minun olevan joku piirakkakeisarinna, tehdään heti selväksi, että tein niitä elämässäni toista kertaa ja ensimmäistä kertaa ihan itse. Kyseessä ei siis todellakaan ole mikään äidinmaidon mukana peritty sukupolvelta toiselle siirtynyt taito. Ennen tänne muuttoani anoppi fiksuna ihmisenä piti karjalanpiirakkakoulutuksen, tietäen poikansa karjalanpiirakka-addiktion. Osasi vielä ennustaa senkin, ettei minulta mitään niiden tekemiseen tarvittavaa pulikkaa (mulle se on kaulin, mutta käytetään nyt virallisia termejä) laatikoista löytyisi, joten antoi yhden vielä matkaan mukaan muuttolastiini. Pidän tuosta asetelmasta. Anoppi antaa miniälle kaulimen tämän muuttaessa poikansa kanssa yhteen. Voisiko tuosta kaivaa nyt jonkinlaista symbbolista merkitystä esiin ;)

Ruisjauhojen hankkiminen Jenkkikaupasta ei ollut haaste, mutta riisin kylläkin. Nämä kun eivät mitään puuroriisejä harrasta. Korvaavia lajikkeita olisi minulta ollut turha kysellä, koska käytän sen verran vähän riisiä ja riisipuuroa olen ikäni vihannut. Mummolla oli aina jouluisin tapana keittää riisipuuroa ja sekametelisoppaa, joiden syöminen oli minusta yhtä kuin pienten lasten kidutusta. Äiti tiesi kuitenkin, miten lapsensa mieli toimii. Niinpä hän joka joulu lahjoi minut syömään edes näön vuoksi muutaman lusikallisen puuroa mummon mieliksi. Nyt ei ollut ketään lähituttavaa lahjottavana kertomaan piirakoihin sopivaa riisilajiketta, mutta onneksi en ole ainoa Jenkkeihin eksynyt suomalainen, joka piirakoita on halunnut vääntää. Muutaman faceryhmän ja parin suomineidon blogin kautta rajasin valinnakseni Arborio riisin, jota käytetään risottoon. Ja miksikö juuri tuo lajike? No tietysti koska siinä on amylopektiinia, daah! Kuten joku nettiartikkeli minua valisti, mitä enemmän jyvässä on amylopektiinia (eli tärkkelystä), sitä pehmeämmäksi ja kermaisemmaksi riisi kypsennyksen aikana tulee.    

No niin kun oli riisilajike löytynyt, homman piti olla helppoa. Noh, ei niinkään. Seuraavaksi piti koittaa löyttää joku mitta, missä olisi ollut desilitrat. Miksi ihmeessä universumissa pitää olla eri mittayksiköitä!? Onneksi Tatun yhdessä juomasheikkerissä oli merkit myös desilitroina, joten homma hoitui ilman, että ensin olisin googlella kääntänyt mittayksiköt ja sen jälkeen koittanut arvailla ne oikeiksi pastasoosin mukana tulleen lasikipon kyljen mittaviivoihin. Esimerkiksi 2,3 cups on todella kiva määrä mitata tarkasti kipolla, jossa on viivat aina puolen cupsin välein...

Piirakan täytteen keittely sujui mutkitta ja olin äärimmäisen tyytyväinen sen koostumukseen. Tungin siihen mielestäni jättimäärän suolaa, mutta vamis lopputulos olisi sallinut kaataa sitä täytteeseen vielä rankemmalla kädellä. Noh ensikerralla sitten leikin isääni, joka tunkee suolaa joka paikkaan puolipurkkia maistamatta ensin... Pohjan taikina oli ihan hyvän tuntuinen, ainakin näin amatöörin mielestä. Tosin mieheltä tuli saman tien palaute, että olisi pitänyt olla vielä ohuemmaksi kaulittu (vai pitäisikö tässä kohtaa nyt sit sanoa, että pulikoitu?), kuten hänen mamman piirakat aikoinaan olivat. Kauhean kiva vertailukohta, minä joka teen niitä ekaa kertaa ja henkilö, joka oli aito karjalainen ja tehnyt niitä koko elämänsä. On se jännä ettei ihan samanlainen lopputulos ollut :P Ensi kerralla isken pulikan herran kauniiseen käteen ja sanon, että näytäs sä millanen sen tulee olla.

Paistamisessa sain todeta, ettei paikallinen leivinpaperi käy pellille piirakoiden alle. Se palaa niissä lämpötiloissa. Tai sitten vain googletin celsiukset fahrenheiteiksi väärin :P Kun avaa uunin ja näkee hiiltyneen leivinpaperin, saa kivasti taustamusiikkia muutaman kerran ulvahtavasta palohälyttimestä. Ei muuta kun liesituuletin täysille ja ikkunat auki toivoen ettei hälytin jää ulvomaan. Meidän palohälytin kun on niin korkealla, ettei tällänen kääpiö sinne edes tuolin avulla yletä. Tosin pelkän leivinpaperin ei olisi kuulunut palaa. Tatu totesi heti, että piirakat eivät näyttäneet tarpeeksi kärventyneeltä hänen makuunsa. Lupasin ensi kerralla polttaa hänelle pellillisen ja tehdä itselleni sen näköisiä kuin nyt tein.

Tässä on riisi ja tossa on puurotäyte 

Ruisjauhot, luomuvenhnäjauhot ja anopin antama pulikka 

Raaka piirakka, no onpa nätisti rypytetty...

Hippasen kärvähtänyt leivinpaperi. Memo to myself, käytä silikonista alustaa...

Valmiit tuotteet, liian vaaleat mieheni makuun...

Jes, miten mahtava mittakippo. Miksi en tuonut desilitran mittojani tänne tullessani...

Juustokakku, siihen idea lähti siitä, että Tatu osti kaupasta suomalaista tuorejuustoa. Luit oikein, suomalaista. Mielestäni purkin kannessa olisi pitänyt lukea Viola, koska kyseessä on periaatteessa Valion tuote, mutta siinä lukikin amerikkalaisille ehkä paljon enemmän kuvaava Finlandia. Valion tytäryhtiö, joka toimii nimellä Finlandia, tarjoaa suomalaisia (tai suomalaisilla standardeilla/resepteillä) tehtyjä juustoja, voita ja nyt myös uutuutena tuorejuustoja. Ihan uusi ilmiö ei ole kyseessä, Valio on alkanut roudaamaan sitä sukkahieltä maistuvaa ja haisevaa emmentaalia Yhdysvaltoihin jo 1950-luvulta alkaen. Mahtavaa sinänsä, että tuote on täällä korkealle arvostettu juusto, ainakin lehtiartikkeleiden mukaan.

Finlandia on samaisen lehtiartikkelin mukaan alkanut viime vuosina pärjätä kivasti. Syy on trendi, joka on saanut viimein täälläkin ihmiset hieman katsomaan, mitä suuhunsa tyrkkäävät. On alettu vähitellen suosia luomua ja puhdasta eettistä ruokaa, joka ei ole pumpattu täyteen hormoneja, antibiootteja ja luoja tietää mitä kuraa, jota täällä on ihan ok laittaa elintarvikkeisiin. Ei auta liikaa innostua, tuo trendi ei todellakaan kosketa suurinta osaa kansasta, ja hinnatkin jo sanelevat sen. 198 gramman paketti Finlandian voita maksaa noin $3,50. Siinä sitä on kilohinnat kohdillaan. Voin sanoa, että tuon luettuani nautin ensi kesänä entistä enemmän ostaessani suomesta kilon paketin Valion voita. Tosin se, että tuo tuorejuustopaketti, jonka saa tarjouksesta suomessa 1,99€, maksaa täällä $4,99 voi myös oikeuttaa ostamaan suomessa Violaa harvinaisen hyvillä mielin. Tosin me emme nytkään $5 tuorejuustosta maksaneet. Bongasimme buy one get one free diilin, jonka ansiosta suomalainen tuote sai tulla mukaamme kotiin.

Itse törmäsin ensimmäistä kertaa Finlandiaan 2013 telttareissullamme Texasin Hill countryyn Gardner State parkiin. Pysähdyimme matkalla HEB:issä (ruokakauppa), josta tatu käväisi juustotiskiltä ostaan aamupalasämpylän päälle painiketta. Tyyppi tajusi kyllä kysästä multa käykö Swiss cheese, mutta typeränä suomalaisena en tajunnut, että tuo oli englanninkielinen vastine suurelle viholliselleni emmentaalille. Bongasimme juuston, joka oli nimensä ja valmistusmaansa mukaan suomaista, ja niinpä innokkaana ja isänmaallisena ostimme sitä. Olisitte nähneet ilmeeni kun seuraavana aamuna maistoin juustoa... Olisihan se pitänyt arvata, että suomalaiset olivat halunneet kansainvälisesti esitellä osaamistaan juuri sukkahikijuustolla... Tuosta lähtien Tatu on tiennyt, mitä juustoa kaappiin ostaa, jos ei halua mun koskevan siihen :P

Tää jää multa rauhaan jääkaapissa...

Kun tönginnän makuun olin päässyt, oli pakko mielenkiinnosta poiketa Finlandian sivuilla. Siellä tarinoidaan ihanasti, kuinka heidän maidontuottajafarmeillaan on maksimissaan vain 28 lehmää per tila ja jokaisella lehmällä oma nimi, jolla rakkaita ammuja kutsutaan. Kuulostaapa ihanan idylliseltä. Samalta sivulta löysin jotain, minkä olen aina yhdistänyt Trivial Pursuitin kysymykseen AIV-rehusta, nimittäin Artturi Ilmari Virtasen nimen. Tyyppi oli ensimmäinen ja käsittääkseni tällä hetkellä myös viimeinen tieteen Nobel-palkinnon saanut suomalainen. Vuosi oli 1945, joten liian tiuhaan tahtiin kyseisiä pystejä ei meidän maahamme tipahtele. Se, mitä en ollut koskaan tiennyt, eikä välttämättä tarvinnutkaan tietää, oli, että Virtanen työskenteli pitkään Valion laboratoriossa. Hämmentyneenä jatkoin lukemista, kuinka nettisivut kertoivat herra Virtasen saaneen Nobelin uraaurtavasta työstään Emmentalin valmistukseen liittyen. WHAT? Eikö se saanutkaan sitä AIV-Rehun keksimisestä? Löysin lopulta artikkelin, joka ehkä selvensi mielenkiintoisesti muotoiltua lausetta Finlandian sivuilla. Virtasen kemianpalkinto myönnettiin hänelle, koska hänen keksintönsä paransivat oleellisesti voin ja rehun säilyvyyttä. Ilmeisesti voin säilyvyydestä on päästy jonkun sillan kautta Emmentaalin valmistukseen...

Mutta eipä siitä firmasta tai juustokakusta sen enempää. Todetaan vaan, että tuli kerrankin ihanan kuohkea koostumus kakkuun (jolla ei kylläkään ollut varmaan mitään tekemistä suomalaisen tuorejuuston kanssa), vaikka kokeilinkin reseptiä, jota en ole ikinä ennen kokeillut. Jotta ei olisi mennyt liian helpoksi, puolitin ohjeen ettei tarvinnut ryöstää koko tuorejuusto-osastoa tyhjäksi. Tosin joidenkin mittamäärien puolittaminen (kuten esimerkisi 3/4 cup kermaa) oli osaltani ehkä tehty tyylillä vähän sinnepäin.

Paikallinen sitruuna Viola

Onpas myyvä puhe laitettu pakettiin. Lehmätkin on suomessa kun perheenjäseniä :)

Tein näistä juustokakun keksipohjan. Tuli niiiiin vanhat kultaset lapsuusajat mieleen.
Vaari aina teensä, anteeksi siis saikan, kanssa nautiskeli näitä Marie keksejä...
Toki paketti oli ihan eri näkönen...

Vaatteet päällä saunassa

Rakkaat lukijat, tervetuloa takaisin Sansun blogiin, jonka teema tuntuu nykyisin olevan "Tapahtui toissa viikonloppuna". Joten suuremmitta puheitta, siirrytäänpä sitten aikakapseliin ja ajassa taaksepäin helmikuun 4. päivään.

Kuten olen ehkä joillekin entuudestaan maininnut, Dallas on yksi niistä USA:n kaupungeista, missä kannattaa miettiä kaksi kertaa ennen kuin sanoo julkisella paikalla mitään typerää suomeksi. Niin hyödytön kuin kielemme pääsääntöisesti kotimaamme ulkopuolella onkin, on kuitenkin olemassa niitä maailmankolkkia, jonne pieni sisukas kansamme tuntuu enemmän tai vähemmän joukkovaeltaneen. Se, mikä minulle on viimeisen parin vuoden aikana tullut harvinaisen selväksi on, että yksi massavaelluksen kohteista on ollut Dallas.

Lähihistoriassa yksi suurimmista Dallasiin suomalaisia vetäneistä asioista on varmastikin ollut se yksi yritys, joka pitkään toimi Suomen lippulaivana maailmalla. Se, jonka ansiosta Aasiassa turistikohteiden hyllyt pursuivat "Vodka, connecting people" T-paitoja, joissa vähän lainailtiin menestysyrityksen slogania. Puhun tietenkin Tampereen naapurikaupungin kaimasta, Nokiasta. En väitä, että tuo olisi mitenkään ainoa suomalaisia kohtaloita Dallasiin ohjannut yritys, päin vastoin. Tuntuu, että suomalaisia Dallasiin tuoneiden yritysten kirjo on varsin moninainen. Ainoa, mitä tosin voin melkein sata varmaksi väittää on, ettei kukaan suomalainen ole koskaan muuttanut Dallasiin vain kauniiden maisemien, kivan kesäsään ja lyhyiden välimatkojen takia.

Niin tai näin, tavalla tai toisella tänne on kerääntynyt suomalaista verta, joka näkyy muussakin kuin siinä, että voit randomisti törmätä kaupassa tai lätkäpelissä toiseen suomalaiseen. Esimerkiksi Pohjois-Texasin suomikoulu on toiminut alueella jo 25 vuoden ajan. Itse en ollut suuremmin ehtinyt heidän toimintaansa perehtyä, mutta puskaradion kautta kiiri meidänkin korviimme tieto heidän koko perheen liikuntapäivästään, jossa pääsi tutustumaan Minnesotassa rakennettuun Traveling saunaan, joka kiertää Jenkkejä osana Suomen itsenäisyyden 100-vuotis juhlavuotta. Vaikka kyseessä olikin Suomi-koulun perheille suunnattu tapahtuma, emme käyneet ryöstämässä naapurin kersoja kokoonpanomme täydennykseksi. Olemme itse onneksi sen verran lapsellisia, että kahden hengen tiimimme käy välillä isommastakin pesueesta :P

Tilaisuus järjestettiin Grapevine järven rannalla olevassa puistossa. Olimme hädin tuskin ehtineet kävellä alueelle, kun huomasin tulleeni jo värvätyksi mukaan vapaaehtoistoimintaan. Wow, olipa se harvinaisen tehokasta toimintaa. Nokian toimiston tiloissa toimii vapaaehtoisten pitämä kirjasto, josta voi lainata hyllykaupalla umpisuomalaisia kirjoja, jos pelkää, että muuten pääsee kirjoitetun äidinkielen ulkoasu unohtumaan. Samoissa tiloissa on pieni Suomi puoti, josta voi pahimpaan ikävään ostaa Fazerin sinistä, turkinpippureita ja muita Prisman karkkihyllyllä itsestään selvyytenä otettavia herkkuja, joita täällä joutuisi muuten kissojen ja koirien kanssa metsästämään. Se, mihin minä menin tehokkaan 5 lauseen myyntipuheen jälkeen lupautumaan, oli käydä kerran viikossa auttelemassa kirjastolla ja puodilla. Kirjastossa puoli elämää asuneena, joku voisi tässä kohtaa todeta, että jo oli aikakin, että voin vääntää tiukan nutturan ja mennä leikkimään kirjaston tätiä :) Sitä paitsi, tuleepahan jotain sisältöä viikkoon. Vapaaehtoishommat kun ovat ainoita, mitä viisumini moppia ja tiskiharjaa vaativien kotitöiden lisäksi sallii.

Jätimme Tatun kanssa suosiolla väliin Suomi-koulun ulkoilupäivän saappaan heitot, pesäpallot sun muut urheiluaktiviteetit. Ei olisi ollut kiva hävitä lapsille... Sen sijaan keskityimme pyttipannun ja laskiaispullan syöntiin, joissa olemme suhteellisen hyviä. Ja Kultamokka, tuo jumalainen juoma, jota tässä on alkanut jo vakavasti harkita kuljettavansa matkalaukullisen verran mukanaan seuraavalta Suomen reissultaan, täydensi laskiaispullaa aika mahtavasti. Kylmä ulkoilma vain lisäsi Suomalaista urheilujuhlan tunnelmaa. Oli lähes juhannussää :P

Laskiaispullaa ja Juhlamokkaa, maistuis varmaan sullekin...

Jaa että kuka päivän järjestää?

Vappupalloja! Eikä vielä ole edes toukokuu!

Yhressä mennään ja yhressä tehrään, että sellasta!

On jotenkin hassua huomata, miten monet päivään osallistujista jo lopulta tunsin tai tiesin entuudestaan. Joko sählyn, lätkän, golfin, Tatun facebookin tai herran vanhojen asumisjärjestelyjen kautta. Vasta nyt havahduin siihen, että olin todellakin ravannut Dallasissa viimeiset 3 vuotta lomillani ja samalla saanut pikku hiljaa kyhättyä jonkinlaisen mind mapin kasaan siitä, kuka kukin oli. Tilanne muuttaa tänne oli ehkä tuosta johtuen paljon helpompi, kuin jos olisimme molemmat tulleet tänne täysin uusina tyhjän päälle.

Aina valitetaan, kun pitää vetää jotain perässään. Oli se sitten parkuva kakara tai vastahankainen aviomies vaateostoksilla. Sanonnassa on melkein väkisinkin aina negatiivinen sävy. Travelling Saunan nähtyämme, olin sitä mieltä, että kerrankin sanontaa olisi voinut käyttää positiivisessa hengessä. Sen saunan olisin todellakin vetänyt mielelläni perässäni kotiin takapihalle suoraan poolin viereen. Hienon rakennuksen olivat Minnesotassa väkerrelleet. Tilaisuus ei kuitenkaan ollut siinä mielessä täysin umpisuomalainen, että paikalla ei hyörinyt puolialastomia miehiä singahdellen saunasta suoraan järveen. Syy oli hyvin yksinkertainen, sauna ei ollut esittelyssä päällä. Tuostakin huolimatta, pelkkä näky puukiukaasta, löylykulhosta ja kuupasta sai hymyilemään. Ah mikä yhdistelmä, jota tällä mantereella ei pahemmin kuumista huoneista löydä.

Olen toki käynyt Country Clubillamme saunassa tämän tästä, ja todellakin kiitollinen siitä mahdollisuudesta. Mikäs sen kivempaa olisi kylminä päivinä voinut olla kuin käydä punttiksella ja sen jälkeen pujahtaa naisten pukuhuoneen saunaan. Kokemusta voi jopa höystää muistuttamaan spa reissua käymällä höyrysaunassa ja poreammeessa. Mikä parasta, tuolla saunaosastolla, tai Womens wet arealla, kuten clubin kyltit lievän kaksimielisesti asian ilmaisevat, ei oikeestaan koskaan ole ketään muuta kuin minä. Koko osasto, all mine!! Mutta se fakta, että kiukaalle ei pitäisi muka heittää vettä, pilaa aikalailla puolet kokemuksesta. Mikä siinä onkin, etteivät Jenkit voi uskoa, että kerrankin on keksitty sähköllä toimiva laite, jonka saa kastella... Clubin saunassa on mukavat +80c, joten kyseessä ei ole mikään +40c hönkyhuone, vaan ihan ok diili ulkomailla sijaitsevaksi saunaksi. Tosin löylyn kosteuden puuttuessa, puisen sisustan kaikki listat ovat alkaneet muistuttaa kieroudellaan s-kirjaimia, kun ovat jatkuvasta kuivuudesta johtuen poksahdelleet ja vääntyilleet. Koitin korjata tilannetta kuljettamalla vesipulloni saunaan ja salaa tyhjentämällä sen sisällön Helon kiukaalle. Ah, että nautin niistä väärillä syillä kielletyistä löylyistä.

Mutta takaisin Travelling saunaan. Tuo vempele tulee kiertämään tämän vuoden aikana aikalailla koko maan. Dallasista sauna suuntaan Houstonin kautta kohti Californiaa, sieltä rannikkoa ylös ja pohjoisten osavaltioiden kautta kohti Floridaa. Saunan tehdessä pit stoppeja eri kaupungeissa, sen voi vuokrata itselleen ja pitää kunnon suomalaishenkisen saunontasession. Itse jätimme tuon vaihtoehdon väliin, koska olisi ollut liian pitkä matka lähteä hakemaan Coloradosta koivunoksia vihtaa varten. Tuo pihamme ruskistunut palmu tuskin toimisi vihdonta hommiin, paitsi masokistisessa mielessä.

Mutta nyt täytyy karata syömään viimeinen eilen leipomani pannukakun palanen, ennen kuin mies tulee töistä ja saa sen. Kiusa se on pienikin kiusa ja rakkaudesta se hevonenkin potkii ;) Eli ei muuta kun hyvää Ystävänpäivää kaikille!

Tervetuloa saunaan!

Pukuhuonetunnelmaa

Kuivaharjottelua ensi kesää varten, ettei unohdu liikeradat...

Komee on kiuas ja ennen kaikkea sen nurkkaus.

Teki mieli ruuvata nää ohjeet irti ja käydä laittamassa ne Clubin saunan seinään.
Sitten olisin vielä huomiotussilla yliviivannu kohdan #5...

Myynnissä oli kaiken laista oheistuotetta...

...kuten myös tämä $1200 keinutuoli, jota jostain kumman syystä en saanut mukaani,
vaikka hyvä olikin istua...

Elämää eläintarhassa

Toissa sunnuntaina tartuttiin tarjoukseen ja lähdettiin Pingviinipäiville eläintarhaan. Nyt ei ollut kyseessä mikään Valion mainostempaus, vaan hienosti nimetty 2 kuukauden jakso, jollon Dallas Zoo tarjosi pääsyliput rahapussille sopivaan $7/hlö hintaan.

Jotenkin huomaan aina olevani kahden vaiheilla sen suhteen, mitä mieltä olen eläintarhoista. Toisinaan intoa huhkuen poikotoin niitä, ja niiden niin kamalan pieniä aitauksia. Toisaalta taas eläintenbongailuinto puskee pintaan ja huomaan löytäväni itseni pääkallopaikalta tuijottelemasta aitauksien asukkeja. Kaksijakoinenpersoonallisuushäiriö päällä varmaan...

Hmm... missäköhän se sisäänpääsy eläintarhaan on,
kun on niin pirun pienet kyltit...

SMILE! Säästettiin $16 pääsylipuissa, syytä hymyillä. 

Musta tuli perhonen!

Dallasin eläintarhassa ainakin suurimmalla osalla elukoista tuntui riittävän lääniä ihan kivasti. En nyt lähde sanomaan, että Seeproilla samanlaiset savannit olisi ollut kuin Afrikan villiserkuillaan, mutta toisaalta, ei myöskään ollut Leijonia vaanimassa selän takana puskassa. Ne oli ihan omassa aitauksessaan tien toisella puolella. Stressittömämpi elämä, mutta vähemmän lääniä. Nää on näitä elämän jakamia kortteja, joilla on pelattava.

Päivä oli aurikoinen, mutta aamusta aika kalseahko. Olin varautunut sadalla kerroksella vaatteita, koska olin edelleen hieman flunssainen. Ei sinänsä, ilmankin flunssaa, olisin varmaan ollut satakerrosta päällä kuitenkin... Pitkin päivää lämpötilan kohotessa sainkin sitten strippailla pois kerroksia.

Aloitimme tutkimukset syvästä Afrikasta. Harvemmin sitä on kuvitellut menevänsä savannille pipo päässä :D Nyt tuli sekin testattua. Heti alueen alussa alkoi kuulua kunnon karjuntaa. Se ei johtunut raivostuneesta äidistä, joka koitti koota kasaan ympäri eläintarhaa karannutta kakaralaumaansa. Ihan vain viidakon kuningas, se joka itketti meitä kaikkia vuoden 1994 piirretyssä isänsä kuolemalla, tunsi tarvetta saada huomiota. Urosleijona hulmuavan harjansa kanssa tuli ikkunan eteen kierittelemään nurmelle kuin pieni kissanpentu konsanaan. Toiminto,  joka vesitti täysin tyypin hetki sitten karjunnalla ottaman auktoriteetin.

Gorilla aitauksella törmäsimme yksilöön, joka piti käsiä korvillaan. Huolestuin jo hetkeksi, että oliko raukka paralla kylmä ja korvat jäässä, kunnes näin intialaisen turistilauman ja päättelin vain, että tyyppi ei jaksanut kuunnella niiden mölötystä ja iski kädet korvilleen kuin paraskin nainen, kun sille koitaa antaa kritiikkiä. Gorilla centerin vapaahetoistyöntekijä osasi myöhemmin vesittää tuonkin vastausvaihtoehtoni. Kyseinen yksilö oli kuulemma syntynyt eläintarhassa ja pienestä asti matkinut ihmisten toimintaa. Hoitajat olivat päätelleet, että tyyppi esitti kännykkä korvalla kulkevia turisteja. Hmm.. tosin kuinka usein eläintarhassa on käynyt businessmiehiä, joilla on kännykkä molemmilla korvilla?

Dallasilaisella savannilla tarvii pipon!

Safarivehkeet kunnossa!

"Hei tuu rapsuttaan mua!"

Kiss kiss kiss kisu, kisu, kisuu...

Näyttä sille kun norsu koittas rakentaa hiekkalinnaa.

Kuvassa kolme kirahvi, yksi niistä koittaa esittää tolppaa...

Tässä tarhassa seeprat osasivat nätisti
odottaa jonossa omaa vuoroaan syödä.

"Mä en niiiiin jaksa kuunnella sua..."

"Mitäs mulkkaat? Kyllä isot miehetkin syö salaattia!"

"I like big butts and I cannot lie..."

Tatu poikkes sukukokouksessa :P

Simpassien luo päästessämme oli junioritoimintaa tarjolla. Äitsykkä esitteli kovinkin auliisti poikastaan. Tuli sitten ihan tarkoituksella ikkunan eteen pitään imetyssession. Juu ei ollut huivia peittämässä toimintaa, koskakohan joku kirjottaa tästä suomalaisessa iltalehdessä :D Törmäsimme eläintarhassa Marianiin, Tatun Slovakialaiseen työkaveriin perheineen ja hengailimme heidän kanssaan osan aikaa. Siinä simpansseja tuijotellessa Marian osoitti vauvasimpanssia ja kysyi 8-vuotiaalta tyttäreltään, että oliko siinä hänen pikkusiskonsa kadonnut kaksoisolento? Heh, samanlaista showbisnessmeininkiä oli kuulemma havaittavissa, kuin perheen nuorimmaisessa esiintyjässä.

Täältä me tullaan, tsekkaa mulla on kersa vyötärölaukkuna!

Imetyssessio halilla varustettuna.

Ei kun reppu selkään ja menoksi!

Lintushowssa joku afrikkalainen lentävä olento (hyvin muistan näitä lajikkeita) nappaili ilmaan heitettyjä viinirypäleitä, jotka demonstroivat hyönteisiä. Suht näppärä kaveri oli. Sillä olisi suomessa paljon käyttöä pahimman hyttyssesongin aikaan. Hmm.. liisaisikohan Dallas Zoo sitä lainaan?

Leijonakuningas meininki jatkui, kun löysimme Timonin ja Bumban. Bumballa oli kauneusunet kesken, mutta Timon oli löytäny jonkun tyttöystävän, jonka kanssa istuskeli kannolla treffeillä. Ja kun nämä nykyiset piirretyt nyt suhteellisen hyvin hyödyntävät koko eläinmaailman kirjoa, oli eläintarhassa toki Madagascarin heepojakin paikalla. Rengashäntämakit eivät olleet bilettämässä lempihittinsä "I like to move it, move it..." tahtiin vaan olivat ilmeisesti edellisen illan bileiden jälkimeiningeissä, koska suhteellisen laiskaa sunnuntaiaamun meininkiä oli havaittavissa siinä auringossa löhöilyssä. Pingviinit puolestaan touhusivat minkä ehtivät ja koittivat suikata jokaisesta kameraotoksesta ulkopuolelle.

Bumba päiväunilla.

Timon treffeillä.

" I do NOT like to move it, move it..."

Haa! Sainpas kuvan!

Lintushown penkit oli tehty maitotölkeistä.

Tässä sulle norsujen sukulaisia, Rock Hydraxeja.
Nyt voi sanoa ettei kyllä sukulaisuus näy ihan heti päällepäin. 

Krokotiilifarmilla työskennelleenä,
oli kotoisa olo krokon selässä :P

Kainalot tarvitsevat aurinkoa?
3 eri apinaa oli tässä samassa asennossa tarjoamassa kainalooaan auringolle...

Eläintarhassa oli erilaisia eläintenhoitajien pitämiä lörpöttelyhetkiä, joissa he auliisti kertoivat hoidokeistaan. Osa nyt oli vähän höpöhöpö juttua, mutta paljon mielenkiintoistakin kertyi korvan taakse. Oli hienoa kuulla, kuinka San Diego Zoosta lainassa olevat Koalat ovat itse asiassa Australian omaisuutta. Kaikki eläimistä maksettavat "liisaushinnat" menevät suoraan Australialle koalien ja niiden elinolojen tukemiseen karvapalleroiden kotimaassa. Tai no niin ne ainakin meille väittivät. Tiikeri talkin alussa se raidallinen kaveri, jota kaikki olivat tulleet katsomaan, halusi vain lymyillä piilossa eräässä nurkassa. Tuo tilanne saatiin nopeasti muuttumaan, kun hoitaja heitti kisulle mehujään. Tämä mehujään versio tosin oli, ei K-18 vaan K-ihminen, sillä se oli tehty pakastamalla verta. Tiikeri vetäsi hirveällä loikalla suoraan aitaukseen lentäneen mehujään kimppuun ja siinä sitä tassut ojossa lipoessaan, muistutti pelottavan paljon suloista kotikisua. Ihan olisi tehnyt mieli mennä rapsuttelemaan.

Matelijatalo oli aika kiva, ja hengailimme siellä varmaan yli tunnin. Paikka oli samalla vähän kuin olisi tehnyt "Where's Waldo" etsintätehtäviä, koska monet asukit olivat sen verran hyvin piilossa. Tai sitten vain me tuijottelijat olimme aluksi heille sokeita, kun tyypit osasivat suojaväriensä avulla piiloutua kuin parhaimmatkin sissit. Voin heti tunnustaa, olisin tallannut muutaman käärmeen päälle, jos ne olisivat metsässä vastaan tulleet tuollaisissa olosuhteissa.

Matelijatalossa oli myös erillinen albiino-osasto, joka oli nimetty veikeästi Ghosts from the bayou. Siellä sitä oli valkoista käärmettä ja liskoa ja alligaattoria. Tuon viimeisen hammasveikon kohdalla tuijotin otusta epäuskoisesti ja pohdin kuumeisesti oliko se muka oikea vai vain muovinen luomus. Tajusin kuitenkin oman typeryyteni. Joo muovisia eläimiähän ne täällä eläintarhassa harrastaakin. Tämä oli ihan yhtä älytön kysymys, kuin mitä Melbourne Aquariumissa minulle aikoinaan esitettiin Star gazereiden kohdalla. Nuo rumat pohjahiekkaan hautautuvat kalat olivat lähes aina liikkumattomina akvaariossaan, vain silmät vähän pohjahiekan päällä möllöttäen. Kerta toisensa jälkeen turistit tulivat kysymään, "Are those dead?" Teki vain mieli näsäviisaasti vastata, että "Joo, me sitten tykätään pitää esillä kaikkia kuolleita yksilöitä. Siinä seuraavassa akvaariossa on niitä kalapuikkoja kellumassa..." 

Mitä me tehtiin ennen tikkua, jonka päälle pissammalla sai selville oliko maha kasvamassa ruoasta vai jostain muusta syystä? No me käytettiin kuulkaas Afrikkalaisia sammakoita. Ja kun sanon tässä yhteydessä me, se on yleistävä termi naisista. En laske joukkoon itseäni, eli en ole pissaillut tikkujen päälle, enkä kyllä sen puoleen käyttänyt sammakkoakaan. Mutta 1930-luvulla African clawed frogs oli ihan yleinen (?) raskaustesti. Naispuoleisten sammakoiden takajalkaan ruiskutettiin naisen virtsaa. Jos nainen oli siunatussa tilassa, naisen hormonit saivat sammakon ovuloimaan ja munimaan. Hallelujaa! It's a miracle. Sammakkotesti, jota kutsuttiin Hobgen testiksi oli yllättävän tarkka ja ennen kaikkea paljon eläinystävällisempi, kuin tuota aiemmin käytetyt raskaustestit. Samppeja ennen samaan hommaan hyödynnettiin hiiriä ja jäniksiä, mutta nuo kaverit kun eivät epäonnekseen muni veteen ovuloidessaan, heidän kohtalonsa oli tulla teurastetuksi, jotta tutkijat pystyivät etsimään elukoiden sisäkaluista ovaarisia muutoksia.  Joten jospa me nykynaiset kiitetään sammakoita tieteen eteen tekemästään uhrauksesta ja ollaan äärimmäisen tyytyväisiä nykyaikaisista pahvillatikoissa tulevista tikuista.

Joo tällä albiinoalligaattorilla ei ollut suojavärit kohdillaan.
Pitäisköhän sen muuttaa Antarktikselle? 

Kaveri on selkeesti tyytyväinen lämpölampun alla.

 Taidekuva veijarista nimeltä tentacled snake.

Tässä sitten vähän parempaa passikuvaa kaverin "tuntosarvista"

Tässä Etelä-Amerikkalainen kaveri, jota kutsutaan mata-mataksi
(joka on englanniksi käännettynä kill-kill, tappavaa touhua...)

Mata-matalla oli kyllä kestopepsodent päällänsä :)

Saiskos olla raskaustesti? Tässä siis Afrikkalainen kynsisammakko
(sansun suora suomennos, African clawed frogista...)

Tässä kuvassa on sellasta kuuman kosteaa suihkufiilistä.
Vähän eläinmaailman versio Pete Parkkosen Kohta sataa- videosta :P

Tässä tämä myrkyllinen kaveri vähän selkeämmässä kuvassa...

Pick me! See me! Love me! Joku matelijamaailman wanna be Kim Kardashian.
Liimaamalla itsensä suoraan terraarion ikkunaan, sai varmasti huomiota ja näkyvyyttä. 

Tuijottelin hetken terraariota ja totesin, et tyhjä, vaan lehtiä täynnä.
Sit sain sätkyn kun hiffasin oman tyhmyyteni...

Mutta sen pituinen se toissasunnuntai. Ehkä pääsen tässä parin päivän sisällä jo kertomaan sitten meidän viime lauantaista. Tuun niin tässä blogielämässä live versiota hitaammin perässä :D