Tosin jos jäi varustelu viime tinkaan, niin jäi kyllä myös sen maapläntin varaaminenkin, jolle varustelu voitiin pystyttää. Olin toki tunollisena naisena nalkuttanut jo parin viikon ajan, että pitäisi varmaan varailla telttapaikkaa, kun kyseessä oli suosittu lomaviikonloppu. Noh nalkuttamisella ei pitkälle pääse, etenkään jos toinen ei ole varma työkuvioistaan. Olimme lisäksi vielä hieman kahden vaiheilla, mihin Texasin State parkeista menisimme. Kun päivää ennen lähtöämme lopulta varailimme paikkoja, ei tarvinnut enää miettiä päiviä tai puistoja. Vain kahdessa listassamme olleessa puistossa oli enää tilaa tuolla torstai-maanantai välisellä akselilla ja niissäkin molemmissa vain yksi teltta paikka jäljellä yhdeksi yöksi. Sen verran tuuria sentään oli, että kyseessä oli peräkkäiset torstai & perjantai yö, eikä suinkaan se sama yö... Ja jos nyt mietitte, oliko kyseessä kuinka suosittu loma-aktiviteetti, niin kerrottakoon, että Garner State parkissa on 343 telttapaikkaa, joista me veimme sen viimeisen, joten kyllä! Muutama muukin henkilö oli liikenteessä...
Lähdimme huristelemaan torstaina iltapäivästä Dallasista kohti Colorado Bend State Parkia, jolla ei siis ole mitään tekemistä Coloradon-osavaltion, sen enempää kuin tuon kuuluisan Grand Canyonin läpi virtaavan joenkaan kanssa. Toki voi halutessaan aina näppärästi viirata jotain epämääräistä tuttua silmään väittämällä toisin. Matkalla näimme kaikkia perus Texasilaisia eläimiä, kuten peuroja pikku bambeineen, yliajettuja armadilloja sekä tien varrella maailmaa pällistelleitä biisoneita ja strustseja. Viimeiset kaksi tulivat vastaan juuri hetki ennen State Parkiin saapumistamme ja olivat meille todennäköisesti yhtä suuria yllätyksiä kuin teillekin. Tosin ei siinä mitään. Kuten joku joskus totesi, sitä mitä ei Texasista löydy, ei tarvita. Joten näppärää, että täällä on strutseja, mikäli koskaan enää tulen tarvitsemaan niistä tehtyä puuhkaa mihinkään. Tosin vanhempieni luota löytyisi vielä metrikaupalla neonvihreää strustipuuhkaa roikkumassa vakiotanssihameeni helmassa, joten ehkä sen uusiokäyttö olisi ensin järkevämpää, ennen kuin lähden uusia strusteja kynimään.
Ajellessamme kiemuraista puistoon vievää pikkutietä, ohitimme kyltin, joka kehotti pitämään silmät avoinna tiellä käyskentelvien ammujen varalta. Kyltti ei selvästikään ollut muinaisjäänne vanhoilta hyviltä Open range ajoilta, sillä heti muutaman metrin päässä siitä käyskeneteli joku musta Mansikki suoraan tien vieressä ruohoa märehtien. Fiksu lehmä pysyi kiltisti tien vieressä eikä edes jaksanut huomioida omaa harmaata peltilehmäämme. En tosin syytä kaveria. Jos itselläni on edessä hyvää ruokaa, jää minullakin moni muu ympärillä tapahtuva asia huomaamatta.
 |
| Kiitti varotuksesta! |
 |
| Mansikki ja mainiot ruohoapajat. |
 |
| Kato, täällä mä oon! Todisteaineistoa dementiavuosia varten. |
Puiston toimisto oli ehtinyt jo sulkeutua saapuessamme paikalle. He olivat kauhean ystävällisinä kuitenkin jättäneet meille ennakkovarauksen tehneille lapun luukulle todeten, että menkää mille paikalle haluatte ja tulkaa aamulla ilmoittautumaan. No niin ei muuta kun valitsemispuuhiin. First come first serve paikoissa on se hyvä puoli, että vaikka varaat viimeisen puistosta löytyneen paikan, se ei automaattisesti tarkoita, että saat tyytyä siihen jäljelle jääneeseen jämään. Sinulla on täydet mahdollisuudet valita parhaat päältä, kunhan vain saavut paikalle ajoissa valitsemaan telttapaikkasi ennen niitä muita, hyvissä ajoin varauksensa tehneitä. Telttapaikamme oli mielestäni loistava, vaikka joku olisi ehkä voinut todeta, ettei suoraan kompostikäymälöiden taakse kannata parkkeerata yöllistä majoitustaan. Noh, siinä oli ihanat isot puut, hieman privacya ja ennen kaikkea lyhyt matka vaeltaa yöllä tarvittaessa vessaan kaikkien niiden villipetojen seassa, joita puskissa tuntui jo tuossa vaiheessa vilistävän. (Havainto on tehty heiluvaan pusikkoon ja sieltä kuuluneisiin ääniin pohjautuen.)
Paikan löydyttyä ei muuta kun teltta pystyyn (JES! Siinä oli tehtaalla muistettu pakata mukaan kaikki osat ja ne vielä toimivat... Parvekekalustefiaskomme huomioon ottaen, tuo ei ollut mitenkään itsestään selvää...) Ja sitten täyttämään ilmapatjaa. Tatu vetäisi ilmapatjan tulpan auki ja kappas vain, tulppahan jäi käteen. Ai kun kun näppärää. Kyllähän se ilma nyt patjassa pysyy ilman tulppaakin... RIGHT!? Näin jälkiviisaana on kamalan helppo järkeillä, että olisi ehkä kannattanut tsekata ennen lähtöä, että 1,5v sitten viimeksi esiin kaivettu muovimötkäle oli vielä henkiin elvytettävässä kunnossa lojuttuaan tässä Texasin kuumuudessa siivouskomeron ylähyllyllä... Eipä siinä mitään, seikkailumieli vain päälle ja täysillä eteen päin. Täytimme patjan, ja toiveikkaina koitimme tunkea tulpan sijoilleen, vaikka sen ympäriltä pääsikin ilmaa pörisemään ulos hitaasti, mutta varmasti. Täläistä tämä eräjormailu välillä on.
Ilma oli kaikkien tropiikissa asuvien mielestä täydellinen telttailuun. Eli päälle +30c ja kuuman hikinen, ilmankosteuden hipoessa päiväntasaajan veroisia lukemia (ei tieteellinen fakta). Niinpä iltakävelyvaatetukseksi heitimme bikinit päälle ja suuntasimme kohti lähellä sijainneita Spicewood Springsejä ja niiden houkuttelevia pikku altaita (koita nyt sitten kääntää sana pool tähän. Lätäkkö kuulostaa niin väärältä, vaikka siltä se totuus ehkä näyttikin...) Matkalla bongasimme peuran. En tiedä kumpi tuijotti toistaan pidempään Tatu vai se elukka. Tatu ainakin oli se, joka otti tilaanteesta useamman kuvan. Tyyppi painoi vahingossa väärää nappia ja yhden sijaan ottikin sarjana 42 kuvaa. Tulipahan ainakin ikuistettua tilanne. Kohtaamisen jälkeen bongasimme polun varrelta jotain, mitä nyt tässä ajattelin törkeästi väittää villiviiniköynnökseksi. Jos pistän vielä paremmaksi, vakuutan, että ne olivat Euroopan viinitalouden pelastanutta Mustang-lajikketta. Niin tai näin, Mustang-lajiketta kuitenkin Texasissa kasvaa, ja se pelasti Euroopan viiniteollisuuden, joten close enough to the truth for me. Bongaamamme kasvit näyttivät ihan rypäleköynnöksille, joten pakkohan niiden oli sellaisia olla.. Sen verran elämää kuitenkin rakastan, että en lähtisi ihan päätäni tämän "faktastani" pantiksi laittamaan.
 |
| Miehen ja peuran kohtaaminen (näät sen jos oikein pinnistät. Vaalea läikkä nurmikon perällä). Onneksi peura oli jalan liikkeellä,eikä esim polkupyörällä, koska kyltti ilmottaa, että Foot trafic only... |
 |
| Tässä näitä villiviinejä... |
Altaat olivat huippu hauskat, varsinaiset köyhän miehen vesipuistot. Parasta oli, ettei paikalla ollut ketään muuta. Täydellinen elämys suomalaiseen makuun.Vesi oli uskomattoman kirkasta, pikkukalat vilistivät jaloissa ja ennen kaikkea vesi oli lämmintä, mutta vilentävää. Siinä sitä pärskittiin ja pulikoitiin, kunnes alkoi hämärtää ja maha kurnia. Ei muuta kun matkalle kohti grilliä. Siinä joen varren kaislikkoa pitkin takaisin talloessamme tuhannet kiiltomadot valaisivat polun reunat. Siinä ne lehtää pöristelivät ympärillä valoja vilkutellen kuin paremmassakin keijufilmissä (Tatu olisi tarvinnut Orlando Bloomin korvat Taru Sormusten herrasta leffasta niin olisi sopinut hyvin tunnelmaan). Jos nyt takerrut faktaan, että väitän kiiltomatojen lentävän, niin siirrän vastuun wikipedialle. Se väittää, että lightning bug on suomeksi kiiltomato, ja että kiiltomato koiraat ovat niitä lentäviä koppakuoriaisen näköisiä ötököitä. Sen sijaan se jättikokoinen täplikäs hämähäkki, joka kauheeta vauhtia Tatun jalkojenvälistä kipitti, jäi Googlen avulla tunistamatta, vaikka kuinka spotted Texas spider hakusanaa sinne koitimmekin tunkea. Sovitaan, että se oli joku harvinainen yksilö, jota ei ole vielä tunnistettu, latinaksi vaikka Sanna Sannarum.
 |
| Kirkasta meininkiä näissä puroissa. Olikohan se pikkukala, joka nähtiin Guadalupe Bass? |
 |
| Eihän ne nyt ihan Niagaran putoukset olleet, mut nätit kumminkin. |
 |
| Sopivan syvä lätäkkö mulle, en päässyt hukkumaan, vaikkei ollut lifeguardia paikalla :P |
 |
| Tatu isoimman lätäkön rannalla |
 |
| Täällä ei sitten jalat enää ulottuneetkaan pohjaan. Onneksi mies osaa uida :P |
 |
| Ajatelin ilmoittaa miehen Kesä-Esa kisaan. Varsinainen puronymphi :D |
Kun ei ole päivän aikana syönyt aamupalan jälkeen mitään, on ilta ysiltä aikamoinen nälkä. Ei muuta kun hiilet grilliin ja hampurilaisia grillaamaan. Noin siis olimme suunnitelleet tekevämme, totuus kuitenkin meni toisin. Siltä varalta, että koskaan haluat testata roolileikkejä (etenkin masokistisia), tässä sinulle sitä varten valmis käsikirjoitus testattavaksi.
1) Osta kaupasta hiiliä, joissa on jo valmiina sytytys neste.
2) Tee keko hiilistä. Tsekkaa ohjeesta, kuinka niille tulee vain nopeasti näyttää tulta ja samalla syöksyä takavasemmalle, ettei polta itseään roiuhuavassa hiilikasassa.
3) Laita sytkäri päälle, heilauta sitä hiilien luona ja hyppää takavasemmalle.
4) Hämmenny ja ihmettele, miksi mitään ei tapahdu. Raavi hetki päätäsi ja varmista pussin kyljestä, että kyseessä on hiiliä, joihin ei tarvitse lisätä sytytysnestettä (satisfaction guaranteed or your money back- slogan vinoilee sinulle pussin kyljestä).
5) Koita sytyttää uudelleen toisesta kohtaa. Heiluttele sytkäriä pitkin ja poikin kekoa lopulta pitäen sitä yhden hiilen alla minuutin putkeen. Vaihda hetken päästä toisen hiilen alle sytyttäen sitä minuutin putkeen. Testaa samaa about miljoonalle hiilelle. Tunne tarvetta syöksyä takavasemman sijaan kuristamaan hiilet valmistaneen firman edustaja.
6) Turhaudu ja tunge jumalaton määrä paperia hiilien väliin ja niiden ympärille. Naurahda pirullisesti sytyttäessäsi kasaa palamaan. Katso kuinka paperi palaa iloisesti loimuten, hiilet ei.
7) Valita, nalkuta ja kiroile puhkuessasi henkeä hiilikasaan. Ilahdu ennen aikojasi, kun lopulta kaksi hiiltä syttyy heikosti palamaan. Masennu, kun ne sammuvat pari sekuntia myöhemmin.
8) 45 min operaation aloituksesta, lopeta missio. On tullut pilkko pimeää, alueella alkanut hiljaisuus ja kaikki muut telttailijat nukkuvat jo teltoissaan.
9) Syö pari palaa leipää hyvin kettuuntuneena teltassa vannoen kostoa koko hiili-imperiumille.
Koomisintahan tässä koko episodissa on, että meille kävi melkein samalla lailla 4 vuotta sitten, kun viimeksi ostimme hiiliä. Tuolloin saimme puolen tunnin puhaltelun jälkeen ne lopulta sanomalehtien avulla palamaan, hiiltymään ja makkarat grilliin. Vannoimme tuolloin, ettemme enää ikinä ostaisi hiiliä. Noh, pari vuotta sitten Utahin reissulla Cory veti esiin yllätys, yllätys.... pussin hiiliä ja minä plikka aloin nauraa paskaisesti. Onnea vaan yritykselle syödä sinä iltana mitään. Tyyppi ei välittänyt nauramisestani, kaatoi hiilet kasaan, näytti niille sytkäriä ja hyppäsi takavasemmalle niiden alkaessa saman tien loimuamaan. Katsoin vierestä hölmistyneenä suu auki. Mietin tuolloin, että ehkä hiilet tarvitsivatkin toisen mahdollisuuden. Niinpä puhuin nyt Tatun ympäri koittamaan niitä uudelleen. Noh, jälleen kerran saimme vain turhautumisen aikaan. Ehkä meidän läsnäolo vain tekee hiilistä toimintakyvyttömiä. Ehkä tuo on meidän supervoimamme!
Tunnustan, että mietin kaupassa hiiliä ostaessa, että olisiko pitänyt hamstrata kaiken varalle pullollinen sytytysnestettä, mutta hylkäsin sen typeränä. Ei kahta kertaa voisi yhtä huonosti käydä. YEAH RIGHT! Jos nyt on jostain syystä sattunut niin, että olemme elämässämme ostaneet kaksi kertaa hiiliä ja molemmilla kerroilla saaneet sen kyseisen hiilierän sunnuntaiversion, niin alan kyllä jo lottoamaan...
Kun ei kerran lämmintä purtavaa saatu ja pikku ötökät alkoivat tehdä meitä hulluiksi suorittamalla syöksylentoja suoraan sieraimiin, silmiin ja suuhun (ai miten niin valo houkuttelee ötököitä?! ), siirryimme telttaan. Tuossa virallisesti neljän hengen, mutta todellisuudessa kahden hlön luxusmajoituksessamme mussutimme tyhjentyvällä ilmapatjalla istuen pari leipää ja muutaman sipsin. Upea romanttinen illallinen kahdelle, eikä edes pöytävarausta tarvittu.
Haluaisin tässä vaiheessa kehua mahtavaa uutta lamppuamme, joka tomiii aurinkoenergialla. WOW, ollaanpas me nyt ekoihmisiä ja pelastetaan planeetta. Okei, on siinä mini USB:n piuhallekin paikka, jos sitä kautta haluaa latailla, mutta me ei kyseistä reikää käytettty. Auringosta säteilevällä poweriulla tuntui valaisevan loistavasti, ja sitähän täällä Texasissa riittää. Lamppu toimii sekä taskulamppuna, että haitarimaisesti venyttämällä siitä saa esim teltan kattoon koukusta ripustettavan lantern mallin. Eikä siinä kaikki, voi valita pitääkö sitä kirkkaammalla, haaleammalla vai SOS modella! Metsään eksyessä on siis kamalan kätevää pitää tuo mukana, kun voi pimeässä lähettää hätäpyyntöä ylilentäville etsintäpartioille ja seuraavana päivänä ladata sen arskalla uudelleen täyteen seuraavan yön operaatiota varten. (ei sinänsä, että suunnittelisimme metsään eksymistä...) Ei siis ihme, että tuo meidän perheen insinööri sen käteensä kaupasta nappasi. Paljon ominaisuuksia, joita voi tutkia, miten toimivat :P
 |
| Käteensopiva taskulamppu |
 |
| venytettynä pystyy muuttamaan lyhdyksi |
 |
| Toisessa päässä aurinkokenno, eikun lataamaan! |
Nukkumaan mennessä olo oli kuin yöllisellä lentokentällä, lighning bugien kipitellessä pitkin teltan kattoa valojaan vilkutellen. Teltassa lämpöasteet olivat kiitettävän korkeat, joten oli mahtavaa, että teltan oven sai suljettua niin, että osa siitä oli vain hyttysverkkoa ja päästi tuulenvireen sisälle. Ympärillä pusikot kahisivat elukan sun toisen rymistellessä pimeillä hiippailuretkillään. Häntäluu halaili tiukasti maata ilmapatjan tyhjentyessä vaipuessamme lopulta uneen. Kyllä matkailu on mukavaa.
 |
| Hyvää yötä telttapaikalta #13, puiden keskeltä kompostivessan takaa! Edessä varottava esimerkki hiilipussista, jota ei kannata ostaa... |
