Pilvessä Kadonneen kaivoksen polulla ja Pizzalla Ghost Townissa

Sunnuntai saapui, sade haihtui ja oli aika laittaa leiri kasaan. Olemme kokemuksesta oppineet pystyttämään telttamme pressun päälle. Miksi? Koska perustukset on hyvä tehdä kunnolla. Jos sataa rimpsauttaa, pressu estää ettei koko teltan pohja ole lähteissä mutamössön peitossa. Tälläkään reissulla kikkakolmosemme ei pettänyt. Telttamme alta löytyi mukava mutalillu, vaikka maa oli ollut rutikuiva vielä telttaa pystyttäessä. Juosta vipelsipä sieltä pressun alta mutalillun keskeltä esiin mukavan kokoinen tuhatjalkainenkin siinä majoitusta purkaessamme.   

Kamat oli kasassa, kasa autossa ja aika tehdä viimeinen patikka puistossa. 5,5 mailia (9km) Lost Mine Traililla tuntui vain pienelle alkulämmittelylle edellisen päivän 13 mailin jälkeen. Maisemissa riitti ihailtavaa ja reitti oli mielekäs, joskin taas paineltiin ylämäkeen. Yhä ylemmäs noustessamme huomasimme, kuinka ohuet valkoiset pilvet vyöryivät yli vuorten ja liikkuivat vinhaa vauhtia. Hetkittäin maisema katosi näkyvistä. Ilma oli huomattavasti edellistä päivää viileämpi ja polulla vastaan tulleet tarantellatkin tuntuivat olevan kohmeessa. Huipulla olisi mielellään nauttinut perinteeksi muodostuneen perilläolopullon, mutta pilvet puskivat lävitsemme sitä vauhtia tuulen ja tihkusateen saattelemana, että oli parasta lähteä paluumatkalle ennen kuin ukkonen ja kaatosade yllättäisivät. Jäi kuitenkin sellainen tunne, että haluan tehdä come backin Lost Mine Trailin huipulle eräänä kauniina päivänä. Otetaan sitten silloin ilo irti huipulla hengailusta.

Tervetuloa Lost Mine Trailille!

Taas on joku turistti käyny jättämässä todistusaineistoa typeryydestään... Ei mennä sörkkimään niitä kasveja! 

Minä ja Lecheguilla-kasvi

No mutta kukas se siinä kivellä nököttää!

Se on harmi, miten kuvista ei näe sitä tuulen voimakkuutta, mikä huipulla meitä heilutti.

Trailin päässä. 

Tatu istuu melkein pilvessä. Hetki myöhemmin oltiin ihan usvan keskellä.

Joskus sitä tuntee itsensä luonnon keskellä niin pieneksi.

Matkalla takaisin autolle. Väkeä tuli vastaan vähän väliä, eikä kenelläkkään näyttänyt olevan varusteita huonon sään varalle, vaikka taivas tummeni ja sadetta tihutti. 

Ajaessamme pois puistosta, Chisos vuoret peittyivät tummiin myrskypilviin. Ajoituksemme oli ollut täydellinen. Olimme olleet reissullamme todella onnekkaita. Olimme pelanneet sää lottoa ja voittaneet lähes jättipotin. Vaikka ukkosmyrskyt pyyhkäisivät ylitsemme iltaisin, ne eivät pilanneet päivien suunnitelmiamme. Lämpötilat eivät rikkoneet mittareita, eivätkä luita. Ylhäällä Chisos Basinin alueella lämpötila vaihteli 69-82 Fahrenheitin (20c-27c) välillä. Siis täydellinen lämpötila ja suoranainen ihme Texasissa Toukokuun lopulla. Alempana Chihuahuan autiomaan alueellakaan ei juuri päälle 85f (30c) kivuttu, mikä yllätti minut täysin. Olin odottanut olevani kuin katkarapu paistinpannulla.

Jos sulla sattuu olemaan ihan liikaa rahaa pankissa, voit Venmota sitä tuntemattomille rahoittaaksesi heidän häämatkaansa... 

Chisos vuoret ja sen salamyhkäiset asukit jäivät taakse. Niin jäivät myös vuorelle hiipineet myrskypilvet. 

Matkalla takaisin kohti sivilisaatiota. Viimeinen vilkaisu Chisos vuorille.

Vain muutama viikko käyntimme jälkeen, Big Bendin alueella rikottiinkin jo satasen rajoja (37C). Juhannusaattona puistossa koettiin tragedia, jossa 14-vuotias poika ja hänen isäpuolensa menehtyivät. Olivat sitten ajatelleet, että oli hyvä idea lähteä autiomaahan patikoimaan 119F (48c) helteeseen. Mies ja kaksi hänen poikapuoltaan valitsivat trailin, jolla ei ole lainkaan varjoa. 14-vuotias alkoi patikoidessa voimaan pahoin ja menetti tajuntansa. Isäpuoli lähti kiireen vilkkaa takaisin parkkipaikalle soittaakseen apua. Tällä välin vanhempi pojista alkoi kantaa pikkuveljeään takaisin kohti parkkipaikkaa. Pelastusjoukkojen saapuessa paikalle, he löysivät 14-vuotiaan kuolleena, vanhempi veli selvisi hengissä. Isäpuolta ei näkynyt paikalla. Hänet löydettiin lopulta menehtyneenä kolaroidusta autosta, oli ajanut penkereen yli Bonquillasin näköalapaikalla. Mikä oli saanut miehen suistumaan tieltä? Kiire ja hätä lapsesta vai lämpöhalvaus. Jos syy koskaan selvisi, sitä ei ainakaan julkisuuteen kerrottu.

Ei ehkä ole loogisinta lähteä etsimään päivällistä paikasta, joka on merkity kartalla Ghost towniksi. Terlingua ei kuitenkaan ole tyypillinen ghost town. 1800-luvun lopulla Chisos vuorilta löydettiin elohopeaa. Tämä sinetöi Terlinguan kohtalon. Kaivostoiminnan myötä Terlinguan väkiluku kohosi kuin  elohopea lämpömittarissa Texasin kesässä. Ensimmäisen maailmansodan aikaan Terlinguassa asui yli 1000 henkeä. Elohopean kysynnän laskiessa, Chicsos Mining company, joka työllisti käytännössä katsoen koko kylän, teki konkurssin 1942. Väki pakkasi kamansa kasaan ja muutti muualle, Terlinguasta tuli ghost town. Turismin myötä Terlingua on pikku hiljaa heräillyt uudestaan eloon. Länsi Teksasiaisittain lyhyt " vain tunnin" ajomatka Big Bendin kansallispuistoon ja Big Bend Ranch State Parkiin vetää puoleensa niitä matkailijoita, jotka eivät telttailusta perusta. Lasi Iglut, teepeet ja luxus AirBnBt värittävät nykyisin kylän maisemaa.

Tervetuloa Terlinguaan!

Googlen suositusten perusteella, Long draw Pizza valikoitui niistä muutamasta kylästä löytyneestä ravintolasta meidän murkinapaikaksemme. Voin äärimmäisen lämpimästi suositella ravintolaa, kunhan et ole Ole Missin kannataja. Ole Miss faneille lisätään laskuun 30% lisä. Mahtaa pizzapaikan omistajalla olla jotain hampaankolossa Uniersity of Mississippiä vastaan. Siinä baaritiskillä istuessamme katselimme, kun pizzaamme kasattiin, ja rupattelimme samalla paikallisten kanssa. Oli mukavaa väkeä, joskaan eivät yli-innostuneita turismin kehityksen suunnasta. Luxus majoitukset tuovat paikalle myös Luxus ongelmia. Onhan se kiva kun joku valittaa siitä, että ei saa ajettua autoa suoraan majoituksen oven eteen tai ettei autiomaassa ole uima-allasta tarjolla. Hulluinta on kuitenkin kun aletaan valittaa siitä, että paikka on syrjäinen eikä siellä ole wifiä tai puhelimessa kuuluvuutta. Ystävät hyvät juuri nuo ovat syitä, miksi Terlinguaan kannattaa lähteä lomalle. Täydellinen nollaus teknologiasta. 

Kun Pizzamme saapui, kaikki keskustelu loppui. Pizzamme oli täydellinen. Siinä oli enemmän täytteitä kuin keskiverto kotirouvalla joulukuusessa koristeita. Maku oli suorastaan makuhermoja hyväilevä. Olimme niin nälkäisiä, että maailma ympärillä katosi ja hetken ajan sen ainoa keskipiste oli lautasella nököttänyt herkku.  

Long Draw Pizzaa muistutti ulkoisesti vähän Kangasalalaisen Pellisepän pajaa.

Lueppas Menun alalaita. Ei kannata olla Ole Miss Fani... Tai ainakaan tunnustaa sitä!

No mutta toivottavasti et halunnut kääntää kanavaa...paitsi jos olit ajatellut ostaa Pizza paikan!

Tälläiselta sisätiloissa näytti.

Ainakaan ei ollut televisioista pulaa...

Long Drawlla oli kivan näkäinen patio takapihalla.

Siinä me siemailtiin oluita ja katseltiin kun kundi väänsi meidän pizzaa.

Ja eikun SYÖMÄÄN!

Vatsat täynnä ajelimme auringonlaskussa kohti Monahanssia ja siellä odottavaa hotellia. Seuraavana päivänä ainoa ohjelmanumero oli kuuden tunnin kotimatka yhden Gelaton pituisella pysähdyksellä. Näin kului taas yksi Memorial day muistoja tehdessä.  

Länsi Texasin auringonlasku

Voisi sen seikkailunsa huonomminkin päättää.