Dallas downtown ja vuosipäivä

Tötteröö töö, HYVÄÄ VUOSIPÄIVÄÄ!! On päivälleen viisi vuotta siitä, kun ensimmäisen kerran elämässäni vierailin Dallasin keskustassa. Enpä tuolloin, harmittomalla lomamatkalla ollessani osannut odottaa, että jonain päivänä kutsuisin tätä paikkaa kodiksi. Ja miksi olisinkaan? Olin vierailemassa vanhan kaverini luona, joka oli palaamassa muutaman kuukauden päästä expat-keikaltaan takaisin Suomeen. Noh, me kaikki tiedämme miten siinä paluussa ja kaveruudessa kävi. Kohtalo iski sormensa peliin, sitä paluu päivää odotellessa...

Joudun hieman pää puskassa myöntämään, että tuo viisi vuotta sitten tapahtunut ensikosketus Dallasin downtowniin oli hataruudestaan huolimatta se syvällisin exploraationi kaupunkiin ennen tämän vuoden maalis-huhtikuuta. Puolustuksekseni luettakoon, ettei keskustaan eksyminen ole arkielämäni kannalta ollut mitenkään tarpeellista. Toki Jäähallille osaan jo unissanikin ja Dealey Plazalla on tullut käytyä liiankin monta kertaa tarkastamassa, että ne maahan maalatut rastit ja niiden kanssa keskelle tietä kuviin poseeraamaan hyppivät turistit ovat edelleen siellä. (Vinkki niille, jotka ovat ihan pihalla siitä, mikä paikka Dealey Plaza on: Rastit merkitsevät kohtia, missä luodit kohtalokkain tuloksin osuivat autossa köröttelevään Kennedyyn. Jos et käsitä, miten luodit ja Kennedy liittyvät toisiinsa, tarvitset enemmän apua, kuin pystyn tarjoamaan. ). Noita muutamaa kohdetta lukuunottamatta, olisin ollut suhteellisen  eksyksissä, jos joku olisi iskenyt blindfoldin päähäni, käynyt pudottamassa keskelle kaupunkia, ottanut siteen pois silmiltä ja sanonut, että onnea matkaan, koita löytää Klyde Warren parkiin. Tulos olisi ollut kuta kuinkin sama, kuin jos joku olisi pudottanut minut keskelle Moskovaa samalla missiolla.

Onneksi tuohon kaikkeen on tullut viime viikkoina muutos. Olen käynyt vieraidemme kanssa turistina omassa kaupungissani. Maaliskuun lopulla poikenneiden vieraiden kanssa teimme reissumme vieläpä harvinaisen epäamerikkalaiseen tyyliin julkisilla kunkuneuvoilla. Onhan se nyt kova juttu Suomessa kertoa käyttäneensä lomalla Jenkeissä sitä kuuluisaa, lähes olematonta julkista liikennettä. Nostaa varmasti katu-uskottavuuden arvoa.

Tuolloin hyppäsimme Farmers Branchin DART pysäkiltä "lähijunaan" ja suhteellisen epäesteettisiä tehdashallipainotteisia maisemia ihaillen hurautimme keskustaan. Olin todella trendikäs ja nykyaikainen ja ostin junalippumme kännykkäappin kautta. Mitätön meriitti tavallisen keskivertoihmisen elämässä, jumalaton mailipylväs mun "ai mulla on nyt älypuhelin eikä tämä räjähdä, jos painan jotain väärin" elämässäni. Tilanteen kruunasi lipuntarkastaja, jota ei voinut vähempää kiinnostaa katsella, kun koitin esitellä hänelle appini kautta meidän kaikkien lippujamme. Mitä tästä opimme? Ensi kerralla parasta ostaa vain yksi lippu viiden sijaan, kun ei niiden lukumäärää sen paremmin tsekata.

Poikkesimme aluksi keskustan komeimmalla rakennuksella, vanhalla oikeus talolla. Old Red on nykyisin museo, jonka tiloissa sijaitsee myös Dallasin turisti-info. Vierailun perusteella päättelisin, että infon työntekijät eivät halua turisteja kaupunkiinsa. Meininki oli kuin Kelan-tiskillä, missä kukaan ei tiedä mitään, eikä niitä voisi vähempää kiinnostaa. Sain sentään kiskottua pihalle yhdestä puoli zombista tiedon, mitä reittiä keskustan ilmainen turisteille suunnattu d-linkki bussi kiertää. Yes! Lisää julkisen liikenteen hyödyntämistä.

Mielenkiintoisia yöllisiä ajorajoituksia Historiallisella West endin alueella.
Tervetuloa No cruising zonelle. 

Old Red, onhan se nyt aika komea näky.

On siinä ollut rakentajilla haastetta. 

Old Redin vieressä on JFK Memorial, joka muistuttaa avointa hautaholvia.
Tämä kuulemma kuvaa JFK:n vapaata sielua. 
Niin ainakin väitti jokin infolappunen...
Itsestäni tuo näyttää hieman itäblokin aikaiselta taidepläjäykseltä.

Korjaan mielipidettäni. Unohtakaa itäblockin monumentit,
joistain kuvakulmista Memorial muistuttaa legopalikoita.  

Maaliskuun keskustareissulla teemana oli Plazalta toiselle. Pakollisen JFK:n kohtalon sinetöineen Dealey Plazan kautta suuntasimme ensin Pioneer Plazalle pällistelemään liikkumatonta Longhorn karjaa, ennenkuin suunnistimme Pegasus Plazalle. Reitti valittiin suurta matkailualan taitoani hyödyntäen, eli randomisti sen mukaan, mikä näytti sille alueelle, missä en varmasti ollut koskaan ennen käynyt, ja miltä saattoi siten löytyä vaikka mitä aarteita. Toisella keskustapalloilukerralla, joka sattui tapahtumaan eilen, olikin jo vähän toinen meininki, kun tiesin minne mennä. Hyödynsimme tällä kertaa ihan uusia kadun pätkiä, vaikka samat Plazat kolusimmekin. Eilen aloin itse asiassa jo muistuttaa jonkilaista turistiopasta, joka osasi jopa kertoa jotain rakennuksista ja nähtävyyksistä. (koska olin mennyt ja lukenut faktoja hienosti heti maaliskuisten vieraideni lähdettyä...)

Tervetuloa Dallasin syntymäpaikkaan.
Tähän puistoon pykättiin pystyyn ensimmäinen tönö kaupungissa. 

Maisemaa Dealey Plazalta

Plazalta näkee kivasti myös Reunion towerin, eli tuon korkean pallopäärakennuksen.

Turisteja ja kuuluisa rasti maassa.

Maassa on muistolaatta, jolle ihmiset vievät kukkia vuosittain presidentin kuolinpäivän aikaan.

Kukkien mukana on usein myös tervehdyksiä Presidentille sinne jonnekin taivaaseen...

Tuolta vasemman puoleisen rakennuksen, oikealta katsottuna toiseksi ylimmästä ikkunasta
virallisen teorian mukaan presidentti ammuttiin. 

Kuten näkyy, Scool Book depository rakennuksen seinässä olevaan Historical marker laattaan
on epäileväiset  käyneet kaiverruksillaan tehostamassa eräitä sanamuotoja...

Epävirallisen "grassy knoll" teorian kannattajat pitävät
tätä nykyisin aidalla reunattua kukkulaa todennäköisempänä ampumapaikkana.

Matkalla Pioneer Plazalle, törmäsimme suureen Pegasus valomainokseen. Tiesin, että tuo mytologinen hahmo liittyi tiiviisti Dallasiin, mutta en miksi. Onneksi olen nykyisin viisaampi. Valomainos komeili keskustassa Magnolia Oil rakennuksen huipulla vuodesta 1934 alkaen. Rakennus oli pitkään Dallasin korkeimpia. Siellä Pegasus killui aina vuoteen 1999, jolloin se ruosteisena, parhaat päivänsä nähneenä poistettettiin ja korvattiin uuden karhealla versiolla, jonka valot sytytettiin Milleniumin ensimmäisenä päivänä. Vuosien aikana Magnolia oil oli yhtynyt Mobiliin, joka vuorostaan nykyisin tunnetaan Exxon Mobilina (ja jonka pääkonttori sijaitsee tyylikkäästi isossa pusikossa lähellä, missä nyt asumme).

Vanha alkuperäinen Pegasus-valomainos ei kuitenkaan ollut nähnyt vielä viimeisiä päiviään. Se kunnostettiin ja sijoitettiin OMNI hotellin edustalle kaduntallaajien ihasteltavaksi. Mikä hauskinta, se melkein näkee nykyiseltä paikaltaan vanhan kotinsa, missä sen seuraaja patsastelee huomattavasti vähemmän kuvattavissa kuin katutason originelli kaimansa.

Vai vankila-autoille ainoastaan?
Selvä photo opportunity.

No ei ollut kaupunki näissä parkkimittareissa säästellyt.
Jokaisessa oma korttimasiina, tuon kolikoilla ja puhelin appilla maksamismahdollisuuden lisäksi.
Taitaa olla korttikoneiden hinnat täällä suomea edullisemmat
tien pätkän pituudesta ja parkkimittareiden määrästä pääteltynä. 

Se aito alkuperäinen Pegasus OMNI hotellin edessä.
Tuo "mene I kirjaimeksi B ja G kirjainten keskelle" on jokin Dallasin juttu.
Niitä on ripoteltu pitkin kaupunkia.

Löytyy karjaversiona...

Ja löytyy urheilujoukkue versiona...

Texas tunnettiin back in the day suurisarvisesta Longhorn karjastaan ja osavaltiota halkovista karjanajoreiteistään. Shawnee Trail kulki 1850-luvulla Texasin eteläosista Dallasin läpi Oklahomaan, Kansasiin ja Missouriin. Siinä kohden, mistä karjanajoreitti Dallasin keskustan kohdalla meni, komeilee Pioneer Plaza ja vaatimattomat 70 pronssista longhorn karjapatsasta.  Näky on kieltämättä aika mahtipontinen. On siinä taiteilijasedällä ollut kulkaas väkertämistä patsaiden kanssa.

Pioneer Plazan takana on kaunis puistomainen hautausmaa, Pioneer Park cemetery. Viimeiset tuolle tontille maan lepoon lasketut henkilöt haudattiin sinne 1920-luvulla. Hautausmaalta löytyy Dallasin vanhoja pormestareita, Texasin itsenäisyystaistelussa kuolleita urhoja, kuten myös Yhdysvaltain sisällissodan uhreja. Tuohon joukkoon ei kuulu minun tuttujani, joten kipitimme alueen läpi lähinnä yleissilmäillen maisemaa.

Hautausmaan läheisyydessä on Dallasin poliisivoimissa kaatuneiden poliisien muistomerkki. Eilen sen ohikulkiessamme kuulimme sivukorvalla, kuinka yksi poliisisetä selosti turisteille, ketkä kaikki kuolleet hän oli henkilökohtaisesti tuntenut ja miten he olivat kuolleet virantoimituksissaan. Tämä touhu tuntuu ikävä kyllä olevan täällä arkipäivää, poliiseja kuolee tuhottoman paljon työn touhussa.

Poliisimuistomerkin vieressä sijaitsee Dallasin kaupungintalo. Mitähän siitä nyt sanoisi... No ei varmaan ainakaan muualta löydy yhtä komeita lipputankoja. Tai yhtä hassun vinoa virastotrakennusta. Itse tunnistin paikan Dallas tv-sarjan alkukausilta jaksoista, joissa JR:n poika kidnapattiin. Tämä fakta oli teille kaikille varmasti varsin tärkeä.

Melkein otin Longhornia sarvista kiinni Pioneer Plazalla.

Näitä sarvipäitä seikkaili 70 tässä monumentissa.

Hautoja parin vuosisadan takaa...

No onhan tämä nyt aika komea hautakivi!

Oliskohan meidän taloyhtiö Suomessa suostunut tälläseen vähän jykevämpään lipputankoon?

Kyllä tämä nyt vähän Tamperelaista kaupungintaloa eksoottisempi näky on. 

Thanksgiving Squarella sijaitsee astetta erilaisempi kappeli. Se näyttää sille, kuin kierresimpukka selässä vaeltanut rapu olisi muuttanut puistoon. Kappeli on yllättävän pieni ja sisälle mennessä tulee pakottava tunne heittäytyä lattialle makaamaan, ihan vain tuijottamaan kattoa (kyllä, tein juuri niin). Katossa kierteellä etenevä kaunis lasimaalausten jono on suorastaan hypnoottinen ja vaatii kaiken huomiosi. Eikä siitä sitä paitsi saa kunnolla kuvaa, ellei kellahda maahan ketarat oikoisena zoomaileen.

Astetta erimallisempi kappeli.

SMILE! Nyt me mennään sisään!

Täällä sitä ollaan, lattialla selällään ihailemassa kattoa.

Harras tunnelma kappelissa.

Thanksgiving Squaren reunamilla talot toimivat hauskasti peileinä.

Ohjeistuksessa käskettiin seisoa keskellä rinkulaa ja sanoa ääneen asia, josta oli kiitollinen. Missään ei lukenut, että tuli seisoa tylsästi perinteisellä tyylillä. Rinkulan keskellä ääni kaikui hassusti, aivan kuin olisit kuullut äänen taivaista. (Tai vastaavasi vain äänet kaikuneet päänsisällä krapulassa...) 

Dallas Farmers Market, tulipahan viimein sielläkin poikettua lounaalla. Oikein taivaallisen hyvä Fish, mutta heikko chips. Olisin voinut syödä siitä kalakaupan lounastiskiltä tilattua paneroitua kalaa, vaikka millä mitalla, mutta bataattiranskalaiset vaikuttivat sille, kuin joku oli pessyt ne tiskikoneessa. Sellaiset vähän nahkean löllöt, ei hyvä. Palan painikkeeksi haimme viereisestä kojusta paikallisen Noble Rey brewingin olutta. Jos muuten haluat jääkaappiisi komeita esteettisiä elementtejä, osta kyseisen panimon tölkkejä. Kokoa niitä päällekkäin ja taideteos on valmis.  Kuvatodisteita seuraa kohta alla.

Kuvassa on tutun näköinen traktorikuski...

Farmers marketilta näki hauskasti keskustan siluetin.

Tervetuloa paikalliseen kauppahalliin!

Excelent fish ja not so excelent chips.

Noble Rey panimon tölkkitaidetta.

Oli panimo laittanut astettta veikeämpiä nimiä tuotoksilleen...

Työmaa-aidatkin voivat olla tyylikkäitä. 

Yksi varoituksen sana. Jos eteenne tulee Michelada niminen drinkki, jättäkää se ostamatta, ellei teillä ole harvinaisen huono maku. Tein tuon virheen ja jäin tuijottamaan eteeni ilmestynyttä comboa. Lasillinen tomaattimehua, johon oli tungettu about 3 purkkia pippuria sekä Miller lite olut. Tarkoitus olisi ollut kaataa olut tomaattimehun joukkoon. WHAT!? Maistoin tomaattimehua, meinasin pyörtyä, ja totesin, etten pilaa oluttani tuolla pippurimössöllä.

On tässäkin muka yhtälö, olut + pippurinen tomaattimehu...

Mutta... olette ehkä jo saaneet taas tarpeeksi jaaritteluistani, joten jospa vain sörkkäisen tähän vähän kuvia. Eikö niiden muutenkin pitäisi kertoa enemmän kuin tuhat sanaa?

Taloissa löytyy sulassa sovussa korkeampaa, matalampaa ja eri materiaalivaihtoehtoja.

Aikas pähee katolisen kirkon julkisivu.

Onko sulla tunne, että sinua tuijotetaan?

Löydettiin taidetta. Poseerataan Dallasin siluetin edessä. 

Voi miten söpö keskustan pienoismalli DART-pysäkin vieressä!

Ei seinän tarvitse olla suora...

Arkkitehtuurinen tuulahdus menneestä.

Kaikki tyylit sopii hyvin yhteen...

Seinän tekstuuri voi olla muutakin kuin tylsää perinteistä matskua...

Löysin vähän kuivemman seuralaisen. Mitäs me kukkamekkoset.

Ooh, Ihan Gone with the wind tunnelma tuli tätä katsellessa.

No tässä on tyyliä, mistä mä pidän.

Klyde Warren park näyttää sille, kuin se olisi täynnä
minikokoisia St Louisin Gateway Archeja (joista roikkuu dicopallot).

Pitkäperjantaina oli puistossa meininkiä, oli Kirkon kekkerit alkamassa...

Luulit varmaan, että vitsailin? Tsekkaa katumainosta, kyllä ne kirkon kekkerit olivat.
Löytyi pomppulinnaa, ilmapalloa, hattaraa.... You know, perus kirkkoentertainmentia...