Mikä ihana kesä Suomessa! Just Kidding...

Allani siintää Atlantti, meri joka erottaa menneisyyteni nykysyydestäni. Mietin tunnistanko enää Tamperetta. Kaikki 3 vuoden aikana tapahtuneet muutokset. Ratikka, tietyöt, mihin suuntaan mitäkin katua tulee nykyisin ajaa. Osaanko enää käyttää Nissanini kytkintä ajaessa? Muistanko olla möläyttelemättä typeryyksiä suustani!? Suomen kieli ei ole enää salakieltä, jolla kommunikoida, kun ei halua muiden tajuavan, mitä sanot. Hetken kuluttua alamme laskeutua Helsinki-Vantaalle. Vatsanpohjassa tuntuu oudolle. En ole koskaan ollut näin kauan poissa Suomesta, poissa ystävieni ja perheeni elämästä.

Tuon piti olla todellisuuteni juuri nyt. Minun piti lentää tänään Suomeen, viettää siellä pitkä kesä, myydä huonekalumme, karsia tavarani, viettää aikaa rakkaiden kanssa ja lentää takaisin Dallasiin elokuun puolen välin jälkeen. Mutta vastaan tuli globaali pandemia. Siinä matsissa jäi tämäkin katastrofimagneetti kakkoseksi. Tai ehkä ongelma olikin juuri se, että olin päättänyt viettää tämän kesän Suomessa. Arkkiviholliseni Luonto äiti kaikkine apulaisineen iski vastaan. No, ehkä tämä tarkoittaa sitä, että asioiden kuului mennä näin. Oli jokin suurempi syy siihen, miksi en ole kesää Suomessa. Lupaan kertoa, mikä se oli, kun se tulee vastaan. Everything happens for a reason. Se on ollut mottoni liian pitkään jotta vaihtaisin sen nyt.

Korona aika on ollut outoa. Tuntuu kuin olisin ollut witness protection ohjelmassa (onko tuo suomeksi todistajansuojeluohjelma?). Osoitteeni on vaihtunut. Autoni on vaihtunut. Nimeni on milloin mitäkin, riippuen kuka sitä hokee. Mieheni alkaa muistuttaa Kanadalaista Metsuria (tai Itä-Blokista aikoinaan tullutta lätkäpelaajaa) takatukkansa ja pitkän partansa kanssa. En ole varma osaanko enää laittaa ripsiväriä, koska en muista, milloin olen viimeksi meikannut. En tunne ongelmana lähteä töihin kukkaleggareissa ja raitapaidassa, yhdistelmä, missä en olisi kuollaksenikaan tullut nähdyksi ennen maaliskuuta. (Puhumattakaan siitä, että mieleeni ei olisi tullut missään nimessä yhdistää moista kuvottavaa comboa.) Pelaan nykyisin neljänä yönä viikossa Tetristä paketeilla maski naamalla. Siinä hommassa elämänrytmi on mennyt sekaisin ja haba kasvanut.

Vuosi 2020 on opettanut ja se on karaissut. Silti en ole varma olisinko valmis vaihtamaan tätä kokemusta pois kovinkaan herkästi. Asioita on laittanut uuteen tärkeysjärkestykseen. Merkittävintä on kuitenkin ehkä ollut todeta, että siinä vaiheessa, kun sinut pakotetaan paineessa neljän seinän sisälle useammaksi kuukaudeksi, on hyvä huomata valinneensa kämppäkaverinsa hyvin. Tatu on ollut Yin minun Yangilleni. Ensin tehtiin palapelejä, sitten päivälenkkejä, sitten Love Boat maratoni televisiosta ennen kuin alkoi armoton allerkirjoitusrumba ja pahvilaatikko show. Nyt olen viimeisen kuukauden aikana oppinut enemmän kuin kuvittelikaan Rautakaupan valikoimasta, vedenpaineesta, pihakasveista ja sadetinjärjestelmistä. Ai  niin, tiesittekö, että oravat eivät pidä Peppermintin tai chilin hajusta? En minäkään, mutta meinaan testata teorian tällä viikolla...

Tältä minun kesäni piti näyttää, grillailua Kaukajärven rannalla. No ainahan on ensi kesä.
(No niin mikähän rutto silloin saadaan...)