Trimmatut puskat, kyseenalaiset valot ja viilentävä pulahdus...

Tästä on jo vuosi aikaa, kun eräänä iltana makuuhuoneeseen mennessäni aloin pohtia, missä vaiheessa Tatu on hankkinut meille discovalot. Ikkunasta ulos katsoessani jäin epäuskoisena tuijottamaan uima-allastamme. Olimme saaneet kyllä asuntokompleksin toimistolta viestin, kuinka he asukkaiden toiveesta päivittävät allasalueita, en vain ollut ymmärtänyt, että asukkaat olivat toivoneet altaaseen pornovaloja.

Pornovalot ovat ehkä joidenkin mielestä hyvin hämmentävä määritelmä altaan vedenalaisille värivaloille, jotka vilkkuvat. Se on niiden ongelma, jotka tuosta määritelmästä hämmentyvät. Minun mielikuvituksellani tuollaiset valot laitetaan vain teinien allasorgioihin jossain wannabe Hugh Hefner juniorin Playboy mansionissa. Mikä idea on asentaa altaaseen useat eriväriset valot? Ja kruunata vielä koko komeus ohjelmoimalla ne vaihtamaan väriään tasaisin väliajoin !? Luonnollisesti valot olivat päällä vain pimeällä ja jos et ollut kääntänyt kaihtimiasi oikein päin kiinni, valojen värit ja vilkkuminen heijastuivat makuuhuoneen kattoon. Todella mukava ominaisuus, kun koittaa nukkua...

Ilmeisesti joku asukas valitti öisestä värien vaihtumisesta johtuvasta discoefektistä, sillä se ominaisuus katosi suhteellisen pian ilmestymisensä jälkeen. Värit kuitenkin jäivät joksikin aikaa valoihin, eivätkä ne tehneet poolialueesta ainakaan yhtään arvokkaamman näköistä. Harmikseni en saanut kunnon kuvaa kun värit olivat räikeimmillään (uuh, siniset, punaset ja vihreät valot päällä yhtä aikaa...). Niinpä saatte nyt tyytyä kuvaan vähän neutraalimmasta maisemasta.

Vedenalaisia värivaloja

Poolillemme ilmaantui viime toukokuussa myös uudet lepotuolit. Mahtavaa! Pinkaisin välittömästi kirja kainalossa testaamaan, miten hyvin ne sopivat pienelle pehmeälle pepulleni. Uuh, sekä minä, peppu että alaselkä annetaan täydet pisteet. Edelliset olivat sellaiset, joissa istuin osat oli tehty muovisista "nauhoista" joiden venähdettyä erinäiset ruumiin osat yrittivät sujahtaa niiden välistä hipaisemaan maata samalla kun iho puristui pinkeästi nauhojen väliin.  Ei kiva, mutta parempi kuin ei mitään. Nyt nämä nykyaikaiset versiot tukevat kaikkialta, iso bonus. Tosin uusissa versioissa on käsinojat, jotka ovat rautaiset. Ei näppärää ellei sitten ole sen verran masokisti, että tykkää kyynervarsiaan tulisella raudalla grillata. Vain hetki Texasin auringossa ja nuo raudat ovat sen verran kuumat, että siinä pääsee jo melkein liha sihisemään niihin koskiessa.

Vanhat pooli tuolit

Uudet pooli tuolit

Nyt vuosi myöhemmin, nuo kaikki viime vuonna poolille tulleet uudistukset tuntuvat sille, kuin olisi aina ollut näin. Tai no, värivalot ovat kadonneet. Se villitys ei kestänyt, thank god. Mutta käsiä grillaavat penkit ovat tulleet jäädäkseen ja olen hyödyntänyt niitä enemmän kuin mielelläni. Vuodessa on tapahtunut myös muita muutoksia. Huomaan viimein päässeeni suomi moodistani eroon. Enää en tunne pakottavaa tarvetta sännätä pihalle heti kun aurinko paistaa. Päin vastoin! Aamun raikas hetki parvekkeella on ihana, mutta keskellä päivää ulkona hilluminen ei tämän paahtavan auringon alla enää nappaa. Voin viimein hoitaa sisällä kaikessa rauhassa loppuun pakolliset pahat kotityöt ilman, että seireeni auringonsäteet koittavat vetää minua puoleensa ulos.

Paikallistumisen huomaa myös siitä, että kastoin talviturkkini vasta tänään. Viime vuonna olin varmaan jo huhtikuun alussa altaassa. Yhtään kertaa en myöskään ole ehtinyt mennä lojumaan aurinkotuoliihin kirja kädessä. Vai onko kyse ollut enemmän vain laiskuudesta? Mutta kuinka laiska sitä oikein on, jos ei jaksa edes laiskotella!?

Todiste, vedessä ollaan.

Tässä rakkaassa kulma-asunnossa asuessamme, olen oppinut myös yhtä sun toista noiden uima-allasta reunustavien palmujen vuosittaisesta kasvusyklistä. Halusin tai en, olen jälleen hippasen verran fiksumpi. Aivan kuten pooliin yllättäen ilmestyneet pornovalot, myös puskien trimmaus näkyi ensimmäisenä makuuhuoneessamme. (Ja kyllä, ymmärrän, minkä riskin otan äsköisillä sanavalinnoillani tulla väärin tulkituksi. Trimmatut puskat, makuuhuone ja pornovalot saattavat samaan lauseeseen tungettuna aiheuttaa vääränlaisia mielikuvia.)

Viime keväänä eräänä päivänä lenkiltä tullessani, painelin makuuhuoneeseemme vaihtamaan vaatteita. Kesken kaiken pysähdyin kuin seinään. Jokin oli vialla. Huone vaikutti jollain tavalla erilaiselle. Oli kuin päässäni olisi kirkastunut. Katsoessani ikkunasta ulos, järkytyin nähdessäni suoraan vastapäisen naapurin ikkunat ja tajusin mistä oli kyse. En suinkaan ollut lenkilläni valaistunut ja saavuttanut nirvanan. Joku oli vain leikannut makuuhuoneemme ikkunan peittävistä palmuista kaikki oksat pois! Huoneemme oli nyt järkyttävän paljon valoisampi. 

Tuo trimmausoperaatio, jossa hankkiuduttiin eroon talven aikana ruskettuneista palmujen oksista, tapahtui viime vuonna maaliskuun alussa. Näin ollen osasin tänä vuonna jo odottaa sitä. Ja odottaa perhana sainkin! Aloin jo kyllästyä homehtuneelta näyttävien ruskeiden karahkojen tuojotteluun, kun maaliskuun trimmareita ei alkanut kuulua. Kävin jopa niin epäsuomalaiseksi, että painelin toimistolle kysymään, että missä ne mukamas amerikkalaisten työpaikkoja vievät naapurimaan Joset oikein ovat, kun risut niin rumasti allasalueilla rehottaa.

Yli kuukauden viime vuotista siistimisajankohtaa myöhemmin, miehet ilmaantuivat lopulta sahoineen paikalle huhtikuun puolessa välissä. Juuri sopivasti päivää ennen kuin äitini tuli kylään. (Naurakaa vain, tarkistin asian kalenterista. Tärkeät jutut tulee kirjata ylös kastos nääs...) Palmujen latvuston keskeltä lähtevä uusi kasvusto oli jo ehtinyt vähän kärsiä tuosta odottelusta, isojen rumien ruskeiden oksien koittaessa tukahduttaa uusien tulokkaiden elinvoimaa. Palmu on siis vähän kuin hirvi, joka vuosi tarvii kasvattaa uudet komeat koristeet.

Palmu peitti ennen ikkunan...

...kunnes se ei enää peittänytkään!

Kesäkuussa palmut huojuivat uusissa lehvissä jo näin mukavasti.

Alla kuva joulukuulta 2017 & maaliskuulta 2018

 

Kesäkuu 2017 vs maaliskuu 2018

  

Jee trimmaajat saapuivat paikalle!

Lehviä lähti kuin kissankarvaa konsanaan...

2017 oli vähemmän vihreää ruskeiden lehtien seassa kuin mitä tänä vuonna...

 


Loppu hyvin kaikki hyvin. Palmut näyttävät nyt terhakoille viherpäille, ja mikä tärkeintä, ovat alkaneet uudelleen blokata suoraa näkymää vastapäiseen naapuriin. Saatan olla asteen verran paikallistuneempi, mutta sisälläni asuu vielä sisukkaasti suomalainen. Rajansa se on kaikella, naapureiden ei tarvitse todellakaan nähdä suoraan sisälle. Eikä niihin mielellään tarvitse myöskään törmätä rappukäytävässä. Nimimerkillä; naapurimme on hieman pimeä. Hän on teipannut kaikki valokatkaisijat päälle-asentoon, jotta emme vain pääse vahingossakaan laittamaan niitä missään vaiheessa pois päältä. Hän kuulemma näkee huonosti hämärässä. En käsitä, miten tuo liittyy mitenkään siihen, että valojen tarvitsee olla 24/7 päällä, vaikka hän menee vain kerran päivässä raput alas autotalliin ja nousee ne kerran illassa ylös. Valokatkaisija on suoraan hänen ulko-ovensa vieressä. Hän voisi siis pistää käden kurkotuksella käytävän valot päälle ennen kuin sammuttaisi kotivalonsa. Vastaavasti autotallissa säilyy valot päällä, kunnes laitat käytävään valot. Ei siis olisi oikeasti mitään ongelmaa, ellei sellaista tästä haluaisi tehdä, ja hänhän on halunnut. Kiukuttaa vaan näin suomalaisena tuo naurettava energiantuhlaus, kun 3 minuutin takia tarvitsee polttaa valoja 24 tuntia.

Ei sentään mennyt ilmastointiteippiä käyttämään...

Ginistä henkiin herännyt robotti ja yöllisiä toiveita

Kun sanot sanan tarpeeksi kauan väärin, voit päätyä olemaan oikeassa. True story! Rautateiden ympärille syntynyt alue Deep Elm, vääntyi paikallisten, ei ehkä niin korkeasti koulutettujen (ainakaan lausumisopeissaan) suussa Deep Ellumiksi. Kuten väsytystaktiikassa usein käy, kun tarpeeksi monta kertaa on koittanut toisten virheitä huonoin tuloksin korjata, sitä antaa lopulta periksi ja heittää hanskat tiskiin. Elmistä tuli Ellum jäädäkseen.

Deep Ellum on se osa Dallasia, joka on nähnyt yhtä sun toista. Voi sitä tarinoiden määrää, mitä se voisikaan kertoa. Ja tavallaan kertookin. Alueelta löytyy Dallasin suurin valikoima 1900-luvun alun  liikkerakennuksia ajalle ominaisine julkisivuineen. Rakennukset ovat vanhoja, mutta löytäneet uuden elämän. Ravintolat, klubit, pienet erikoisliikkeet, panimot ja loft asunnot ovat löytäneet tiensä noihin historiallisiin tiloihin, luoden Deep Ellumin sielun. Kuin pisteenä i:n päälle, spraymaalipurkkien heiluttelun taitavat taiteilijat on päästetty aluella valloilleen. Tuloksena roppakaupalla rakennusten seiniä koristavia upeita graffitteja. Kyllä te tiedätte, niitä jotka näyttävät oikeasti taiteelle, eikä sille kuin kiukkuinen kuvaamataidossa hylsyn saanut 15-vuotias olisi käynyt vittuuntuneena töhertämässä puumerkit seinään.

Tämä kaveri spraymaalipullon kanssa on ollut kuviksen tunneilla hereillä...

Teretulemast Deep Ellumiin!

Ihanaa miljöötä taidekuvineen.

Kun vanha kohtaa uuden.

En ollut tarpeeksi FINE ostaakseni, mutta hyvälle se piirakka tuolla terassilla olisi maistunut. 

Plikat Ameriikan raitilla.

Fiksuja ajatuksia tiiliseinissä.

Ai missä mää oon?

Sen verran merkittävä tuo alue kansallisestikin mitattuna aikoinaan oli, että itse herra "kaikilla pitäisi olla auto" aka Mr liukuhihna Henry Ford valitsi 1914 Deep Ellumin yhdeksi autotehtaansa lokaatioksi. Tuo tuotantolaitos oli yksi maan ensimmäisistä T-mallia liukuhihnalta ulos tuupanneista tehtaista.

Kyseinen autoja kasaan koonnut pytinki oli siinä mielessä poikkeava, että se oli ainut autotehdas Yhdysvalloissa, jolla oli tuohon aikaan niin sanotusti oma trademarkinsa. Jokaiseen tehtaassa valmistetun auton takalasiin liimattiin tarra, jossa komeili teksti "Built in Texas by Texans". Texasilainen "vaatimaton" patrioottisuus osavaltiotaan kohtaan on siis ollut jo tuolloin vahvasti hengissä. Koska osavaltiossa ei samoihin aikoihin valmistettu muita nelipyöräisiä menopelejä kuin Fordeja, sloganista tuli kilpailijoille piikki lihaan. Homma meni jopa niin pitkälle, että osavaltiosta pois muuttaneet Texasilaiset lähettivät Deep Ellumiin pyyntöjä  "Built in Texas by Texans"-tarroista liimatakseen niitä muualla valmistettuihin Fordeihinsa.

Autoja pukattiin pihalle liukuhihnalta aikamoinen määrä. Jos nuo kaikki Teksasilaisten Texasissa tuohon aikaan rakentamat Fordit olisi laitettu jonoon, olisi muodostunut mukava 7000 mailin letka. Jotta asiat saadaan hieman parempaan perspektiiviin, eikä vain heitellä kehiin numeroita kuin taloustieteilijät konsanaan, voidaan käyttää hyväksi koettua havainnollistamista. Googlen kartat tietävät kertoa, että tuon pituinen autoletka yltäisi Alaskan Anchoragesta Panaman kanavalle. En tiedä teistä muista, mutta minusta tuo on kiitettävän pituinen conga line.

Itsehän en voi ikävä kyllä ottaa creditiä tuon hienon autojonokalkulaation suorittamisesta (ja epäilen, että numeroita on vähän pyöristelty, koska tasaluku 7000 vaikuttaa hyvin epätodennäköiselle, ainakin tällaisesta epämatemaattisesta ihmisestä). Bongasin kuitenkin netistä artikkelin, jonka kirjoittaja ilmeisesti oli matemaattiset opintonsa minua huolellisemmin hoitanut ja kalkulaation suorittanut. Pointsit hänelle tästä triviaalista faktasta, jota ilman emme olisi illalla saaneet unta.

Fordin tehdas säilyi Deep Ellumin Canton streetillä vuoteen 1925 asti, jolloin autotuotanto siirrettiin toisaalle uudempaa tehtaaseen. Tila jäi kuitenkin vielä Fordin showroomiksi. Nykyisin rakennus on Dallas landmark ja remontoitu loft asunnoiksi. Talon katolla komeilee vesitorni, jonka kyljessä lukee Adam Hats, tiloihin Fordin jälkeen muuttaneen hattu tehtaan mukaan. Per...jantai pullosta perämoottoriin, sellainen tuntuu olleen tuon rakennuksen elämänkaari.

Tatu käppäilemässä Adams Hat vesotornin lähistöllä (en sitten tajunnut siitä ottaa kuvaa, kun en ymmärtänyt historiallisesti merkittäväksi).
Hmm... kukahan tuolta 311 numerosta vastaisi?
Koirapatioreklamaatiovastaava?
Melkein tekisi mieli testata.

Harvinaisen hyvin sanottu!

Tokihan ulkopatiolle sopii kristallikruunu...

Ihana seinäteksi sisäpihalla.

Kurvatessamme suomivieraidemme kanssa huhtikuun 17.päivänä yhdelle Deep Ellumin parkkipaikoista, Adam Hats-vesitorni oli ensimmäinen asia, joka osui silmiini. Olin toki tuijotellut sitä jo aiemmillakin ohiajokerroilla, tajuamatta kuitenkaan rakennuksen historiasta mitään. Nyt suorastaan hävettää aiempi tietämättömyyteni. Internet selaimen avaaminen voi toisinaan olla hyvin valaisevaa.

Se, mikä meitä Deep Ellumiin veti, oli suomalaisuus ja sukunimeni. Tuomas Holopainen Nightwisheineen oli saapunut Dallasiin keikalle. Suomalaisia tai ei, jäimme kuitenkin jo parkkipaikalla kättelyssä kakkoseksi amerikkalaisille tosi Nightwish faneille. Eräs rouva selitti tulleensa paikalle Kaliforniasta asti. Nähdessäni  rouvan autoa koristavat Nightwish fanitarrat, en edes epäillyt hänen tarinaansa.

Keikka oli vasta illalla, joten ehdimme vieraidemme kanssa päivän ajan koluta tuota osaa kaupungista. Kävimme heti ensimmäisenä moikkaamassa Deep Ellumin epävirallista suurlähettilästä, Travelling Man:ia. Tämä kaveri on robottia muistuttava taideteos, joka komeilee Good Latimer kadulla kolmena eri hänen elämänvaihettaan kuvaavana teoksena. Tyyppi ei muuten ole ihan turha julkkis, hänellä on omat facebook sivutkin. Toisaalta, en tiedä onko tuo minkä tasoinen saavutus nykypäivänä, sillä kuulemani mukaan eräälle Dallasin asuinalueella vaeltelevalle Kojootillekin on jo luotu omat fb-sivut...

Deep Ellum syntyi 1800-luvun lopulla rautateiden risteykseen ja kukoisti kyseisten yhteysien ansiosta. Rautateiden kultaisen aikakauden päätyttyä, Deep Ellum hiljeni ja junat katosivat. Kun DART avasi Deep Ellumin ratikka/lähijuna pysäkin 2009, he halusivat pysäkin lähelle taideteoksen, joka kunnioittaisi sekä Deep Ellumin historiaa, että tulevaisuutta. Rahaa poltettiin 1,4 miljoonaa ja vastineeksi saatiin sympaattinen Travelling Man laululintuineen.

Ensimmäisessä teoksessa, joka kulkee nimellä Awakening , maasta pilkottaa vain vähän robotin päätä ja kättä hänen lintuystäviensä todistaessa ympärillä ei niinkään ylösnousemusta, kuin maan päälle kapuamista. Tarinan mukaan Travelling Man aloitti elämänsä vanhana veturina, joka oli haudattu suuren jalava puun (elm) alle. Eräänä päivänä, joku varomaton tohelo läikytti Giniä jalavapuun juurille. Gini siirtyi juurten kautta veturiin, joka taianomaisesti muuttui robotiksi, heräsi henkiin ja kömpi esiin maan alta. Kyllä se Gini saa ihmeitä aikaan, ei voi muuta sanoa.

Ginin herättämä Travelling Man

Tipitii tipi tipi tipi tii...

Kun käpöttelee pauttiarallaa satametriä heräämishetkestä eteenpäin, löytää Travelling Manin nojailemassa rennosti vanhasta rautatietunnelista purettuun betonipalaan. Tyyppi rämpyttelee onnellisen näköisenä kitaraa junaa odotellessaan. Laululintuset hyppivät iloisesti ympärillä. Koska mikään ei säily ennallaan, "Waiting on a Train" teos on päässyt harvinaisen läheisesti todistamaan Dallasin rakennusbuumia. Se, miten veistoksen takana ennen aukesi täydellisen kuvauksellisesti Dallasin keskustan siluetti, on mennyttä aikaa. Nyt tyypin taustana toimii jumalaton rakennustyömaa. Minkä lie korkuista pytinkiä paikalle pystyyn pykätäänkään, se jää nähtäväksi.

Tarvii varmaan palata myöhemmin pääkallopaikalle ottaan kuva
pikkusen valmiimmasta rakennuksesta taustalla.

Vähän lisätietoja...

Kysyin Travelling Mannilta voidaanko ottaa selfie. Voitiinhan me!

Kolmas veistos "Standing tall" on nimensä veroisesti melkein 12 metriä korkea. Travelling man matkaa ylväänä reippain harppauksin kohti kohti DART asemaa lintunen käsivarrellaan. Eihän sitä voinut tulla kuin hyvälle tuulelle tuota katsellessaan. Niin ja nälkäiseksi...

Hyppäsin kuvaan ihan vaan jotta saatte mittasuhteet kohdilleen.

Siellä se Travelling Man matkaa lipuissakin!

Mahan murinasta (tai vaihtoehtoisesti minun naristastani) pystyi päätellä, että oli aika käydä täyttämässä pötsi purkinalla. Viimein oli tullut otollinen aika testata yksi Texasin parhaista BBQ paikoista, joka sattui meidän kannaltamme sopivasti sijaitsemaan Deep Ellumissa. Pecan Lodge sijoittui 2.sijalle vuonna 2013 skabassa, jossa määriteltiin suuren osavaltiomme maukkaimmat BBQ mestat. Vuosien saatossa paikka on ilmeisesti tipahtanut top 10 ulkopuolelle, mutta osavaltio on sen verran suuren kokoinen, että TOP 50 sijoittuminenkin on ihan jees.

Suomalaiselle (tai ainakin Tamperelaiselle) on aina yhtä hämmentävää nähdä aukioloajoissa merkintä "11 am-3 pm or until we're sold out". Mitä, siis ravintola voi loppuunmyydä kaiken ruoan ennen sulkemisaikaa? Paikallisista todisteista päätellen voi. Ja kun sitä pitkään mureaksi muhinutta lihaa pisteli suuhunsa, niin ei kyllä ihmetellytkään. Törkeän hyvät pöperöt olivat Pecan Lodgessa kokkailleet. Ja vaikka lihan pitikin pääroolissa olla, niin oma sydämeni menetettiin kyllä Fried Okra hush puppiesille. Voi jumantsuikka, miten mahtava makuelämys.

Hyvin onnellisen näköinen ruokailija Pecan Lodgessa.

Vessassa oli käynyt varkaita.

Paikallisen Panimon kannattaminen kuului myös iltamme antiin. Braindead brewerylla oli niin houkuttelevan näköinen patio, ettei sitä voinut jättää testaamatta. Oluet olivat ihan ok, eivät mitään  makunystyröitä räjäyttäviä, muttei niitä tarvinnut kukkapuskan juurellekaan kaataa. Isoimmat bonukset saa superhauskat tarjoilijoiden laskuvihkoset (ei mitään käryä virallisesta termistä, vaikka kotona sellainen cocktailtarjoilija ajoilta  onkin). Tai no, ehkä bonukset saakin olutlista ja suomivieraamme Tea. Tuuli tempaisi listan pöydältä ja hyvään komediatyyliin heitti sen yllättäen suoraan päin Tean pläsiä. Naapuripöydän kundilla oli hihittelyssä pitelemistä.

Joku aivouollut specimen Brain dead breweryn edustalla.

Astetta eksoottisempi smoker panimon edustalla...
Tai sitten vain todella hämärä peräkärry.

Lasillinen ohrapirtelöä

No ollaanhan me nyt söpöjä... tai ainakin janoisia. 

Kun juomalista yllättää takavasemmalta.
Oli vähän tuulista...

Tulee paremmalle tuulelle, kun saa laskunsa tällaisissa kansissa.

Todistusaineistoa, oli siellä lasku!

Nightwishin keikka pidettiin Bomb factorylla. Nimeä ei ole annettu vain pommin varman menestyksen takaamiseksi. II maailmansodan aikaan kyseisessä rakennuksessa valmistettiin pommeja ja ammuksia. Mihin tarkoitukseen? Sen taidat ihan itse osata päätellä.

Pääsylipun  hintaan sisältyi Nightwishin Decades cd. Ihan mieletön bonus! Vielä kun keikka oli oikeasti todella hyvä, jäi kokemuksesta huippu fiilis. Suomivieraamme olivat otettuja. Tea ei ehkä ennakkoon tunnustautunut tuon musiikkigenren faniksi, mutta keikalla innostui. Äitini, ikinuorekas tuleva seitsemänkymppinen, jammaili minkä kerkesi. Hyvä ettei alkanut moshaamaan! Ihanaa miten ihmisiä ei voi aina lokeroida perusstereotypioiden tai kategorioiden alle. Olimme muutenkin menneet parissa päivässä musiikkigenrestä toiseen. Kolme päivää ennen Nightwishiä olimme Brad Paisleyn countrykeikalla. Vähän siinä parissa päivässä nuottivihot välissä vaihtuivat.

Nyt rokataan!

Tuonelan mustat joutsenet. 

Kuin dramaattinen tämä kuva sitten on!

KIITOS Nightwish!

Minä ja äiskä rokkailemassa.