Kuten olen ehkä joillekin entuudestaan maininnut, Dallas on yksi niistä USA:n kaupungeista, missä kannattaa miettiä kaksi kertaa ennen kuin sanoo julkisella paikalla mitään typerää suomeksi. Niin hyödytön kuin kielemme pääsääntöisesti kotimaamme ulkopuolella onkin, on kuitenkin olemassa niitä maailmankolkkia, jonne pieni sisukas kansamme tuntuu enemmän tai vähemmän joukkovaeltaneen. Se, mikä minulle on viimeisen parin vuoden aikana tullut harvinaisen selväksi on, että yksi massavaelluksen kohteista on ollut Dallas.
Lähihistoriassa yksi suurimmista Dallasiin suomalaisia vetäneistä asioista on varmastikin ollut se yksi yritys, joka pitkään toimi Suomen lippulaivana maailmalla. Se, jonka ansiosta Aasiassa turistikohteiden hyllyt pursuivat "Vodka, connecting people" T-paitoja, joissa vähän lainailtiin menestysyrityksen slogania. Puhun tietenkin Tampereen naapurikaupungin kaimasta, Nokiasta. En väitä, että tuo olisi mitenkään ainoa suomalaisia kohtaloita Dallasiin ohjannut yritys, päin vastoin. Tuntuu, että suomalaisia Dallasiin tuoneiden yritysten kirjo on varsin moninainen. Ainoa, mitä tosin voin melkein sata varmaksi väittää on, ettei kukaan suomalainen ole koskaan muuttanut Dallasiin vain kauniiden maisemien, kivan kesäsään ja lyhyiden välimatkojen takia.
Niin tai näin, tavalla tai toisella tänne on kerääntynyt suomalaista verta, joka näkyy muussakin kuin siinä, että voit randomisti törmätä kaupassa tai lätkäpelissä toiseen suomalaiseen. Esimerkiksi Pohjois-Texasin suomikoulu on toiminut alueella jo 25 vuoden ajan. Itse en ollut suuremmin ehtinyt heidän toimintaansa perehtyä, mutta puskaradion kautta kiiri meidänkin korviimme tieto heidän koko perheen liikuntapäivästään, jossa pääsi tutustumaan Minnesotassa rakennettuun Traveling saunaan, joka kiertää Jenkkejä osana Suomen itsenäisyyden 100-vuotis juhlavuotta. Vaikka kyseessä olikin Suomi-koulun perheille suunnattu tapahtuma, emme käyneet ryöstämässä naapurin kersoja kokoonpanomme täydennykseksi. Olemme itse onneksi sen verran lapsellisia, että kahden hengen tiimimme käy välillä isommastakin pesueesta :P
Tilaisuus järjestettiin Grapevine järven rannalla olevassa puistossa. Olimme hädin tuskin ehtineet kävellä alueelle, kun huomasin tulleeni jo värvätyksi mukaan vapaaehtoistoimintaan. Wow, olipa se harvinaisen tehokasta toimintaa. Nokian toimiston tiloissa toimii vapaaehtoisten pitämä kirjasto, josta voi lainata hyllykaupalla umpisuomalaisia kirjoja, jos pelkää, että muuten pääsee kirjoitetun äidinkielen ulkoasu unohtumaan. Samoissa tiloissa on pieni Suomi puoti, josta voi pahimpaan ikävään ostaa Fazerin sinistä, turkinpippureita ja muita Prisman karkkihyllyllä itsestään selvyytenä otettavia herkkuja, joita täällä joutuisi muuten kissojen ja koirien kanssa metsästämään. Se, mihin minä menin tehokkaan 5 lauseen myyntipuheen jälkeen lupautumaan, oli käydä kerran viikossa auttelemassa kirjastolla ja puodilla. Kirjastossa puoli elämää asuneena, joku voisi tässä kohtaa todeta, että jo oli aikakin, että voin vääntää tiukan nutturan ja mennä leikkimään kirjaston tätiä :) Sitä paitsi, tuleepahan jotain sisältöä viikkoon. Vapaaehtoishommat kun ovat ainoita, mitä viisumini moppia ja tiskiharjaa vaativien kotitöiden lisäksi sallii.
Jätimme Tatun kanssa suosiolla väliin Suomi-koulun ulkoilupäivän saappaan heitot, pesäpallot sun muut urheiluaktiviteetit. Ei olisi ollut kiva hävitä lapsille... Sen sijaan keskityimme pyttipannun ja laskiaispullan syöntiin, joissa olemme suhteellisen hyviä. Ja Kultamokka, tuo jumalainen juoma, jota tässä on alkanut jo vakavasti harkita kuljettavansa matkalaukullisen verran mukanaan seuraavalta Suomen reissultaan, täydensi laskiaispullaa aika mahtavasti. Kylmä ulkoilma vain lisäsi Suomalaista urheilujuhlan tunnelmaa. Oli lähes juhannussää :P
| Laskiaispullaa ja Juhlamokkaa, maistuis varmaan sullekin... |
| Jaa että kuka päivän järjestää? |
| Vappupalloja! Eikä vielä ole edes toukokuu! |
| Yhressä mennään ja yhressä tehrään, että sellasta! |
On jotenkin hassua huomata, miten monet päivään osallistujista jo lopulta tunsin tai tiesin entuudestaan. Joko sählyn, lätkän, golfin, Tatun facebookin tai herran vanhojen asumisjärjestelyjen kautta. Vasta nyt havahduin siihen, että olin todellakin ravannut Dallasissa viimeiset 3 vuotta lomillani ja samalla saanut pikku hiljaa kyhättyä jonkinlaisen mind mapin kasaan siitä, kuka kukin oli. Tilanne muuttaa tänne oli ehkä tuosta johtuen paljon helpompi, kuin jos olisimme molemmat tulleet tänne täysin uusina tyhjän päälle.
Aina valitetaan, kun pitää vetää jotain perässään. Oli se sitten parkuva kakara tai vastahankainen aviomies vaateostoksilla. Sanonnassa on melkein väkisinkin aina negatiivinen sävy. Travelling Saunan nähtyämme, olin sitä mieltä, että kerrankin sanontaa olisi voinut käyttää positiivisessa hengessä. Sen saunan olisin todellakin vetänyt mielelläni perässäni kotiin takapihalle suoraan poolin viereen. Hienon rakennuksen olivat Minnesotassa väkerrelleet. Tilaisuus ei kuitenkaan ollut siinä mielessä täysin umpisuomalainen, että paikalla ei hyörinyt puolialastomia miehiä singahdellen saunasta suoraan järveen. Syy oli hyvin yksinkertainen, sauna ei ollut esittelyssä päällä. Tuostakin huolimatta, pelkkä näky puukiukaasta, löylykulhosta ja kuupasta sai hymyilemään. Ah mikä yhdistelmä, jota tällä mantereella ei pahemmin kuumista huoneista löydä.
Olen toki käynyt Country Clubillamme saunassa tämän tästä, ja todellakin kiitollinen siitä mahdollisuudesta. Mikäs sen kivempaa olisi kylminä päivinä voinut olla kuin käydä punttiksella ja sen jälkeen pujahtaa naisten pukuhuoneen saunaan. Kokemusta voi jopa höystää muistuttamaan spa reissua käymällä höyrysaunassa ja poreammeessa. Mikä parasta, tuolla saunaosastolla, tai Womens wet arealla, kuten clubin kyltit lievän kaksimielisesti asian ilmaisevat, ei oikeestaan koskaan ole ketään muuta kuin minä. Koko osasto, all mine!! Mutta se fakta, että kiukaalle ei pitäisi muka heittää vettä, pilaa aikalailla puolet kokemuksesta. Mikä siinä onkin, etteivät Jenkit voi uskoa, että kerrankin on keksitty sähköllä toimiva laite, jonka saa kastella... Clubin saunassa on mukavat +80c, joten kyseessä ei ole mikään +40c hönkyhuone, vaan ihan ok diili ulkomailla sijaitsevaksi saunaksi. Tosin löylyn kosteuden puuttuessa, puisen sisustan kaikki listat ovat alkaneet muistuttaa kieroudellaan s-kirjaimia, kun ovat jatkuvasta kuivuudesta johtuen poksahdelleet ja vääntyilleet. Koitin korjata tilannetta kuljettamalla vesipulloni saunaan ja salaa tyhjentämällä sen sisällön Helon kiukaalle. Ah, että nautin niistä väärillä syillä kielletyistä löylyistä.
Mutta takaisin Travelling saunaan. Tuo vempele tulee kiertämään tämän vuoden aikana aikalailla koko maan. Dallasista sauna suuntaan Houstonin kautta kohti Californiaa, sieltä rannikkoa ylös ja pohjoisten osavaltioiden kautta kohti Floridaa. Saunan tehdessä pit stoppeja eri kaupungeissa, sen voi vuokrata itselleen ja pitää kunnon suomalaishenkisen saunontasession. Itse jätimme tuon vaihtoehdon väliin, koska olisi ollut liian pitkä matka lähteä hakemaan Coloradosta koivunoksia vihtaa varten. Tuo pihamme ruskistunut palmu tuskin toimisi vihdonta hommiin, paitsi masokistisessa mielessä.
Mutta nyt täytyy karata syömään viimeinen eilen leipomani pannukakun palanen, ennen kuin mies tulee töistä ja saa sen. Kiusa se on pienikin kiusa ja rakkaudesta se hevonenkin potkii ;) Eli ei muuta kun hyvää Ystävänpäivää kaikille!
![]() |
| Tervetuloa saunaan! |
| Pukuhuonetunnelmaa |
![]() |
| Kuivaharjottelua ensi kesää varten, ettei unohdu liikeradat... |
![]() |
| Komee on kiuas ja ennen kaikkea sen nurkkaus. |
| Teki mieli ruuvata nää ohjeet irti ja käydä laittamassa ne Clubin saunan seinään. Sitten olisin vielä huomiotussilla yliviivannu kohdan #5... |
| Myynnissä oli kaiken laista oheistuotetta... |
![]() |
| ...kuten myös tämä $1200 keinutuoli, jota jostain kumman syystä en saanut mukaani, vaikka hyvä olikin istua... |




No comments:
Post a Comment