Kuka unohti pakata pelastusliivit uppoavaan telttaan?

Ennen Sylvan Laken teltta-alueelle suuntaamista oli saatava ruokaa. Vaihdevuotisesta naisesta voi tulla aika hurja, jos se pääsee nälkäiseksi. Päädyimme Custerin kylään Mount Rushmore Brewing Companyyn. Heillä oli hyvät mozzarellatikut, mutta biisoniburgeri oli samanlainen pettymys kuin pluton putoaminen planeettojen joukosta. Pihvi oli ylikypsä, mauton kengän pohja. Onneksi olimme päätyneet Tatun kanssa jakamaan annoksen niin molempien ei tarvinnut kärsiä kuin puolikkaan burgerin verran. Taas oli Tatanka kuollut turhaan. (Jaa mikä on Tatanka? No Lakotan kielinen sana biisonille.) 

Kurjan burgerin pulju.

Panimon terassi oli iso ja miellyttävä ruokailupaikka. Vielä kun olisi ollut miellyttävä burgeri.

Ruokailun jälkeen poikkesimme paikallisessa S-marketissa, Lynn's Dakota Martissa. Lapatessamme jogurttia ja juustoa kärryyn, joku käänsi taivaalliset valot pois päältä. Ulos kaupasta astuessa joutui miettiä, montako tuntia olimme kaupassa luuhanneet. Uhkaavat tummat myrskypilvet vyöryivät taivaalla huolestuttavalla päättäväisyydellä kohti meitä pimentäen taivaan. Kaasu pohjaan ja Malibun nokka kohti teltta-aluetta. Alkoi kilpailu saderintamaa vastaa. Illan kysymys oli, ehtisikö teltta pystyyn ennen kuin kastuisimme?

Sylvan Lake Campgroundilla toimintamme oli harvinaisen tehokasta. Teltta pystyyn, kamat sisään ja juomat käteen. Ei kulunut montakaan minuuttia siitä kun olimme saaneet majapaikkaamme paikoilleen, kun sade alkoi rapista kattoon. Siinä makuupussia auki säheltäessä kaadoin juomani teltan kulmaan. Siirsin sen Tatun kulmaan kuivatakseni sotkuni. Kuivatessani sotkujani,  Tatu vuorostaan kippasi juomani kumoon. Mikä ihmeen suomiverotus oli oikein käynnissä, kun kaikki ottivat oman osansa pullostani, jopa kylmälaukkumme! Jollain ihmeen keinolla siitä Mike's Hard Lemonade pullosta oli jo kylmälaukussa kuljetuksen aikana hävinnyt yksi kolmasosa pois, vaikkei pulloa edes on ollut avattu! Avatessa pullo sihahti kuin kiukkuinen piikkisika, joten väljä korkkikaan ei oikein käynyt järkeen. Melkoinen mysteeri.   

Istuimme kaikessa rauhassa sateen ropinasta nauttien kun huomasimme, että telttamme vuotaa. Missä vaiheessa teltastamme oli tullut uppoava laiva?! Jokainen sauma oli kuin avoin vetoketju. Vettä valui sisään muodostaen mukavia lätäköitä teltan reunoille. Kun katon saumoista alkoi putoilla tippoja Tatun ilmapatjalle, totesin tarvitsevani jotain teinilimpparia väkevämpää mukiin. Kehiin Kyrön Gin & Tonic.  Kyrö kourassa tuijotimme puhelimesta Weather Chanelin säätutkaa kuin kristallipalloa ennustaen sateen loppua. Huvinsahan sekin. 

Leirintäalueella oli hyvät, isot, yksittäiset suihkukopit. Asia joka telttaillessa tuo yhtä paljon mielihyvää kuin jättikokoinen jäätelöpallo kuumana kesäpäivänä. Lottovoitto oli myös mahtava suihkupää, loistava vedenpaine ja ennen kaikkea kuuma vesi. Olo oli pian kuin uudesti syntyneellä. 

Suihkun jälkeen olin valmis painumaan unten maille, mutta Tatu halusi vielä sytyttää nuotion. Herran iltainen nuotiopiiri muistutti kyllä tällä kertaa lähinnä savusukellusta. Puut paloivat hetken, liekki katosi, Tatu muutti polttopuiden asentoa, puhalsi hiilloksen takaisin henkiin ja aloitti sitten saman rumban uudestaan. Meidän savumerkkimme haistettiin varmasti jokaisella naapuriteltalla. Varsinainen päätös päivälle, mennä nukkumaan savustetun Texas BBQn tuoksuisena, ilman että lihalla on ollut mitään tekemistä tapahtuman kanssa. 

Telttapaikka #14, meidän maapläntti kahdelle yölle.

Savusukellusharjoitukset.