No miksi sitten yrittää lähteä sateisena viikonloppuna yhtään mihinkään, jos on vielä vähän vastahakonen mieli? Noh, Pedernalesin viiniclubilla, johon joulukuussa Hill countryn reissulla liityimme, oli pick up date. Toisin sanoen 3 viinipulloamme odotti tilalla kotiinpääsyään. Viinit voitaisiin toki myös shipata meille klubin jäsenille kotiin, mutta olimme Tatun kanssa ottaneet tällä kertaa sellaisen jäsenyyden, jossa skippaamme shippaamiset ja noudamme itse viinit paikan päältä. Päädyimme tuohon kun joulukuun pick up tilaisuudessa oli niin kamalan mukavaa ja mielenkiintoisia aktiviteetteja. Sitä paitsi olisipahan syy lähteä kotinurkkien ulkopuolelle reissuun.
 |
| Kato nyt miten ihanan kiitoskirjeen ne lähetti kun liityttiin Wine clubiin. Käsinkirjoitettu kirjekuori veti pointsit kotiin! |
 |
| Oih, ja oli nähty vaivaa raapustaa harakanvarpaita myös tervehdykseen. Tuli heti paljon henkilökohtaisempi tunne, kun ei oltu vain koneella printattu. |
Joulukuussa maaliskuinen retki Hill countryyn oli kuulostanut paremmalle idealle, kuin nyt h-hetken lähestyessä. Tiesimme, että wine clubista olisi mahdollista erota milloin vain ilman sanktioita, kunhan sen vain tekee ennen seuraavan viinierän veloituspäivää. Hmm.. olisiko vain helpointa erota ja lähteä paremmalla säällä reissuun? Jahkaillessamme lähtömme suhteen tarpeeksi kauan (voinko tässä kohtaa syyttä Hämäläisyyttä hitaudestamme? ), ehti wineclubin veloitus mennä tililtä. Tuon jälkeen ei tarvinnutkaan enää miettiä lähdetäänkö reissuun vai ei. Kysymykseksi muuttui, millaisella combolla oltiin matkaan lähdössä.
Kaksi päätöksiin kykenemätöntä yksilöä, siis minä ja mieheni, lähti tiistai-iltana lenkille hämärän laskeutuessa Las Colinaksen ylle. Aivotoiminnastamme ei lähtenyt ääntäkään. Jos joku olisi kurkistanut pääkoppaamme, olisimme varmaan saaneet saman tuomion kuin ne, joille on tehty lobotomia. Kolmen kilometrin taaperruksen kohdalla veri lähti ilmeisesti pumppaamaan taas aivosoluihin asti, koska kilometrin myöhemmin kotioven avautuessa matkareitti oli ihan selvä. YES! Vihdoinkin jotain päätöksiä. Kuinka halvatun vaikeeta taas tästäkin saatiin tehtyä...
Perjantaina klo 13.20 suuntasimme Audin nokan kohti I-35E:tä (se on tie) ja Wacoa. Dallasin keskustan kohdalla vastaan tuli jotain, mitä olisi pitänyt osata odottaa, ruuhka. Keskustan tietyöt sekoittavat pakkaa ja vihaan koko järjestelyä. Tuntuu, että paikalle ollaan rakentamassa sataa uutta ramppia ja exitejä on epämääräisesti joka suuntaan niin, että varmasti ajat väärin ja joudut kiertämään keskustaa 3 tuntia tieltä toiselle, koittaen päästä sinne, minne oikeasti haluaisit. Kuin köyhän miehen huvipuistolaite, tosin sellainen, joka ottaa päähän. Todennäköisesti olet vielä vasemmanpuolimmaisella kaistalla kun tajuat, että exit, jonka haluat onkin oikealla puolella tietä ja sinulla on jäljellä about 100m matkaa päästä kuuden täysin seisovan kaistan yli sinne. Ja älä vain oleta, että exit, jota toissapäivänä käytit, olisi muka edelleen samassa kohtaa. Ihan varmasti ovat sen siirtäneet. Se on taattua Dallasilaista tietyökulttuuria parhaimmillaan. Jos voin antaa yhden vinkin kenellekään, se olisi yksin kertaisesti lause "I-35E, just don't go there..." Voin muuttaa lausuntoani, kun sen tietyöt Dallasin alueella ovat ohi, mikä on ehkä about 15 vuoden päästä.
 |
| Dallasin siluetti. Kyseinen kuva ei ole tältä reissulta, liian vähän liikennettä ja tietöitä siihen (ja ihan väärä ajosuunta). |
 |
| I-35 Rest arealla oli söpöt vessarakennukset :) Historiallista cattle trailia näköjään seurailtiin omalla peltilehmällämme. |
Waco, 2 tuntia Dallasista etelään, mitähän siitä sanoisi. Jos nätisti muotoilen, niin en nyt ihan lähiaikoina lähtisi varta vasten Suomesta Wacoon lomailemaan. Niinä kertoina, kun olemme kaupungin läpi ajaneet, olen esittänyt itselleni kysymyksen, Kuka muuttaa tänne vapaaehtoisesti? Toki olen varmasti monelle asialle sokea. After all, aika moni Jenkki miettisi varmasti samaa Kangasalan läpi ajaessaan. Ja vaikkei Wacon yleiskatukuva kovin hehkeä olekaan, on kaupungissa ainakin muutama toimija, joka tuo menoa ja meininkiä paikkaan. Ensinnäkin Wacossa sijaitsee Baylorin Yliopisto, jonka urheilujoukkueen karhun kuvilla varustettuja paitoja vilisee sekä kaupoissa, että katukuvassa ympäri Teksasia, joten oletan ettei opinahjo ihan kuraa ole. Yliopiston uudehko, vaivaiset $226 miljoonaa maksanut Football stadioni kohoaa komeana suoraan I-35 varrella ja on iltaisin valaistu kuin parempikin pytinki. En tiedä, kuka on saanut kyseenalaisen kunniatehtävän laskea ohi ajavien autojen määrän, mutta noin 42 miljoonaa peltilehmiinsä sulloutunutta ihmistä näkee stadionin vuosittain ohi körötellessään.
Yhdysvaltain tasolla Wacon tunnettavuuteen on vaikuttanut 2 ihmistä ja yksi televisio-ohjelma. Chip & Joanna Gaines ja heidän hostaamansa Fixer Upper. Ai mistäkö on kyse? Jos Remonttireiska Jorma Piisinen olisi joskus mennyt naimisiin naispuoleisen Marko Paanasen kanssa ja alkanut remontoida suomen surkeimpia murjuja, sanotaanko nyt vaikka Kuusankoskella, tulos olisi sama.
Okei, menikö liian monimutkaiseksi ajatusleikiksi? Selvennetään siis hieman ja unohdetaan vertauskuvat. Chip & Joanna ovat hurmaavalta vaikuttava Wacolainen aviopari, joka asuu Magnolia Farmilla miljoonan elukan ja täydellisen lapsikatraansa kanssa. Chip on "kaiken osaava" rakentaja-remontoija ja Joanna ylienerginen sisustusuunnittelija-kodinhengetär. Toisin sanoen täydellinen combo, jota vihata, ainakin suomalaisen naapurikateuden asteikolla.
Fixer Upperin konsepti on seuraava:
1) Joku on saanut päähänsä ostaa talon Wacosta, VAPAAEHTOISESTI! Uskomatonta... Talonetsijät antavat budjetin, jonka tulee kattaa sekä talo, että sille tehtävät korjaukset.
2) Chip & Joanna esittelevät ostajille 3 eri taloa, jotka ovat aikoja sitten parhaat päivänsä nähneitä (after all, ollaan Wacossa). Heidän omia sanoja lainatakseen "we find the worst house in the best neighbourhood". Taloja esitellessään Joanna visioi kuin viimeistä päivää ostajille, miten hän muuttaisi talon ilmeen, niin sisällä kuin ulkona.
3) Ostajat valitsevat kolmikosta sen talon, joka tuntui omimmalle. Yleensä se tuntuu olevan se rähjäisin. Come on full Waco experience on! Sitten alkaa myllerrys. Ensin on demo day (eli demolition day eli purkupäivä), jolloin Chip heiluttelee lekaa kun viimeistä päivää ja hyppii purettavien seinien läpi karateottein. Ja uskokaa, aina puretaan seiniä. Jos talossa ei ole Open concept, se ei ole tällä hetkellä Amerikassa talo eikä mikään. Piha saa kyytiä uusin pihasuunnitelmin ja Joanna sisustaa minkä ehtii. Huom, ostajat eivät näe taloaan ennen kuin se on valmis. Joskin heille kerrotaan suunnitelmat, että mitä meinataan tehdä.
4) Loppuhuipennuksena ostajille esitellään heidän uusi talonsa kysymällä "Are you ready to see your fixer upper?". Odotan edelleen sitä päivää, kun joku toteaa, että "EN" ja kääntyy kannoillaan tajutessaan olevansa Wacossa. Noin ei kuitenkaan ole käynyt, vaan intoa piukassa kaikki ovat halunneet nähdä, mihin ovat oikein menneet rahansa laittamaan. Tietenkään kukaan ei ole tunnistaa taloa samaksi vanhaksi räjähksi, minkä ostivat ja kaikki itkevät onnesta siirtyessään Joannan sisustamasta huoneesta toiseen.
Okei, Fixer upper on jotain, mitä myönnän itsekin suhteellisen ahkerasti telkusta tuijotelleeni. Chipin ja Joannan kemia on kuin hyvästä käsikirjoitetusta saippuaoopperasta, ja sitä on ilo seurata. Jos he voisivat tehdä parisuhteestaan muille myytävissä olevan franchisin, he olisivat miljonäärejä ja amerikassa avioerot yhtä historiaa kuin syvän etelän orjuus. Mikä mahtavinta, heidän remontoimansa talot ovat oikeasti kauniita lopputulokseltaan. Olisin voinut lähes poikkeuksetta muuttaa niistä mihin vain, jos siis olisin saanut ne pois Wacosta. Ennen kaikkea on mahtavaa pyöritellä päätään, kuinka 25 000 dollarilla ostetusta vanhasta talonrähjästä voi saada upean $100 000 remontilla.
Koska jotkut ihmiset vain ovat niitä, joille maailma ei riitä ja kaikki onnistuu, Chip & Joanna ovat ostaneet Wacon keskustasta 2 vanhaa viljasiiloa ja pistäneet niiden ympärille pystyyn Magnolia Market nimisen kompleksin. Yhdessä rakennuksessa myydään Joannan suosittuja sisustustavaroita, toisessa kaikkea, mitä tarvitset etupihasi edustuskuntoon laittamiseen ja kolmannessa toimii leipomo, josta voi ostaa Joannan omilla resepteillä leivottuja tuotteita. Kaiken keskellä on piha, jossa voi hengailla säkkituoleissa tai keinuissa ja pelailla pihapelejä. Paikalla on myös lukuisia food truckeja, joiden herkkuja voi nauttia sisäpihan piknikpöydillä.
Kuten on jo ehkä tullut selväksi, Wacon keskusta, ei ole sitä hurmaavinta seutua. Enemmänkin tulee vaikutelma osittain hylätystä alueesta, jolla tarvitsee vähän katsoa, mihin menee, ettei vaan kävisi köpelösti. Ihmisiä ei liiaksi näy, paitsi Magnolia Marketilla, joka oli perjantaina klo 16 tupaten täynnä väkeä. Voin vain kuvitella, miltä paikalla näyttää lauantaina puolen päivän aikaan. Sen jo tiedänkin, miltä sunnuntaina näyttää, sillä se tuntuu olevan trendi Wacossa. Ei sinänsä, se oli trendi Suomessakin not so long ago. Sunnuntaina nimittäin laitetaann lappu luukulle, ignoorataan kaikki turistit ja pyhitetään päivä ilmeisesti sille, mille 7. luomispäivä raamatun mukaan pyhitettiin (vai oliko se edes 7.luomispäivä... on vähän noista raamattuopinnoista aikaa...)
Magnolia Marketista oli tehty idyllisen näköinen ja tunnelma oli mukava. Sisustusroina oli toki täysin ylihinnoiteltua eikä omaan makuun (paitsi se vasara, jonka kädensijassa luki Demo day!), mutta kassakoneen kilinästä ja kaikkien käsissä olevista pusseista päätellen pulju teki hyvää tienistiä. Kaupassa tuntui olevan myyjiä niin paljon, että päät yhteen kolisivat, eli olettaisin paikan työllistävän kivasti paikallisia opiskelijoita. Leipomolla ei näyttänyt menevän yhtään huonommin, ainakaan siitä 100 metrin jonosta (no kidding) päätellen. Pullan laadusta en mene sanomaan, koska en todellakaan alkanut seisoskella rakennusta kiertävässä jonossa saadakseni maistaa jotain Joannan reseptillä väännettyä viineriä. Sori, mutta olen Disneyn jälkeen ollut hieman allerginen jonotukselle :P
 |
| Magnolia marketin viljasiilot |
 |
| Juu, tässä tää mun versioni jonkin hästägäämisestä :P |
 |
| Leipomo siilon varjossa. Kuvassa ei vain näy rakennuksen toiselle puolelle jatkuva 100 metrin jono... (miten mä en ottanut siitä kuvaa...) |
 |
| Ostakee, ostakee.... |
 |
| Siemeniä ja puutarhaunelmia |
 |
| Kato! Hajusintti on Teksasilainen pihakukka. |
 |
| Olisko tällänen auto kiva? |
 |
| Peuutuspeilitaidetta |
 |
| Pihan piknikpöydillä saatto nauttia food truckin antimista |
 |
| Mitäs se Tatu oikein ehdottelee? :P |
 |
| Sisäpiha sulkemisaikaan... |
Wacossa kiertää ilmainen Trolley turisteja varten tehtyä 15 minuutin loopia. Käytännössä tämä tarkoittaa, että trolley kuskaa kävelylle allergisia amerikkalaisia muutaman sadan metrin päässä sijaisevilta tyhjille tonteille tehdyiltä parkkipaikoilta Magnolia marketille. Hyppäsimme Marketilta trolleyn kyytiin, vain jäädäksemme kahden korttelin päässä pois. Kuinka amerikkalaista, alamme jo sulautua kansaan... Syyllinen lyhyeksi jääneelle trolleymatkalle oli viskitislaamo. Pakkohan sitä oli käydä paikallista viskiä maistamassa. Miten muuten olisimme voineet Wacon turismia tukea, kun ei kerran ylihinnoitellut peltiämpärit tai jonotusta vaativat pullat olleet tyhjentäneet lompakkoamme!?
Koska onni suosii rohkeaa, oli säkällä kuukauden ensimmäinen perjantai ja Wacossa jotain First Friday of the month hässäkkää. Tuosta johtuen maistiaiset Balconesin tislaamolla olivat puoleen hintaan. JACKPOT! Kaivoimme kuvetta $5 verran ja testasimme 4 eri viskiä. Maistiaislautasella tosin oli vain kolmea, mutta mieheni meni onneksi kerrankin avaamaan sen sanaisen arkkunsa ja saimme testata myös heidän esitteessään komeillutta neljättä viskiä. Ja onneksi saatiinkin. En voi sanoa, että ensimmäiset 3 maistiaista erityisesti järisyttivät elämääni, mutta tuo neljäs Brimstone niminen versio sai veden kielelle ja vei suoraan nuoruusvuosiin. Ei sinällään, että olisin viskiä silloin kiskonut, mutta savuisuudellaan Brimstone maistui tervapastilleille :) Voin näköjään huoletta jatkaa hokemaani, että mitä savuisempi viski, sen enemmän se on mulle.
 |
| Ja ei kun Trolleyn kyytiin! |
 |
| No kyllä sitä nyt hymyilyttää |
 |
| Maistuis varmaan sullekin? Ei sitten hyödynnetty pipettipulloa ja pilattu viskiämme laimentamalla sitä vedellä... |
 |
| Ja eikun maistamaan! |
Balconesilta lähtiessämme, emme jaksaneet jäädä odottelemaan vartiksi seuraavaa trolleyvuoroa. Ajattelimme kipitellä eteenpäin seuraavalle pysäkille ja hypätä sieltä sen kyytiin. Matkalla trolleyn ajoreitti pääsi kuitenkin oikeisiin mittakaavoihinsa ja totesimme, että kävellen olisit jo perillä. Dissasimme trolleyn kokonaan ja vartin päästä olimme jo autollamme valmiina jatkamaan matkaa kohti San Antoniota.
 |
| Wacon keskustan nähtävyys, 1914 avattu teatteri. Oli ihan historical marker seinässä. Tosin koko Texas tuntuu olevan täynnä historical markereita. Niitä tulee vastaan pitkin puskiakin. |
 |
| Näyttääpä se meitin auto yksinäiseltä parkkipaikalla. Wacossa tyhjistä tonteista on tehty parkkipaikkoja. Trolley pysähtyy suoraan parkkiksen viereen kuljettaakseen väkeä parin sadan metrin pähän Magnolia Marketille. |
Mikä on harmaa, sulavalinjainen ja puikkelehtii sokerihumalassa olevan ADHD muksun lailla ympäri huoltoasemaa? No meidän Audi maailman suurimmalla huoltoasemalla täyttämässä tankkia niin, että ottaa bensaa jokaiselta pumpulta. Tosin, myönnetään nyt heti, että näin vain mielikuvissamme. Vaikka kuinka olisimme halunneet Myth busters hengessä koittaa täyttää tankkiamme jokaiselta huoltoaseman 120 tankkauspisteeltä, emme rohjenneet riskeerata tulevamme pidätetyiksi häiriintyneinä skandinaaveina, jotka tulisi välittömästi palauttaa pohjolaan. After all, olisimme saaneet tankata vain noin puoli litraa per pumppu, jotta kaikki pisteet olisi tullut testattua ennen tankin täyttymistä. Halpaa huvia tuo olisi ollut, ainakin Suomen hintoihin verrattuna. Premium bensalla lysti olisi maksanut $49, verrattuna Kangasalan Prisman 113€. Nyt takaraivoon jää vain jomottamaan kysymys, kauanko aikaa experimenttiimme olisi mennyt?
Maailman suurimman huoltoaseman titteliä pitää New Braunfelsin Buc-ee's. Texasilaisen ketjun logossa komeilee lastenohjelmasta karanneen näköinen majava, joka on jollain oudolla tavalla hellyttävä, joskin huokuu 70-luvun viboja. Huoltoaseman tilastot ovat kovat. Sen lisäksi, että 120 autoa voi tankata yhtä aikaa, itse huoltoasemarakennus on vaatimattomat 6300 neliötä. Sisään mahtuu myytävää ja syötävää maan ja taivaan väliltä. Mestassa on vaatimattomat 83 vessaa, kerrankin ei tarvinnut jonotella naistenhuoneeseen. Vessat olivat siistit, jonka ei tosin pitäisi olla yllätys, sillä vessoilla on ihan oma siivoojansa, joka on paikalla 24/7 vain ja ainoastaan tuota tehtävää varten. Ja hei voittihan paikka Best restroom awardsin avaamisvuonnaan 2012. Pakkohan siellä oli siis pöntöllä poiketa. Se, mikä itselle kuitenkin kyseisestä puljusta jäi fiilikseksi on, että eikö nyt olla lievästi sanottuna liioiteltu. Onko bigger always better? Eikö puolet vähemmälläkin olisi pärjätty? Paikka kuitenkin näytti sekä sisältä, että bensa pumpuilta yllättävä kyllä suhteellisen kiireiselle, joten ilmeisesti super sizing toimii tuolle ketjulle.
 |
| Pakkohan se oli majavalle hali antaa. |
 |
| Tässä sitä olisi bensapumppuja, ihan 120 kappaletta, ole hyvä ja valitse omasi! |
 |
| Logo |
Lopulta ilta ysiltä kurvasimme viimein San Antonion Hiltonin pihaan. Olimme 455 kilometrin päässä kotoa. Ensimmäinen päivä road tripistä oli takana. Ei muuta kuin Twin Peksin ruokatarjonnan kautta pää tyynyyn ja kohti seuraavaa päivää. Mutta siitä lisää sitten ensi kerralla...
No comments:
Post a Comment