Valottoman vessan mysteeri Cottonwoodin teltta-alueella

Ajellessamme Theodore Rooseveltin pohjoisesta yksiköstä kohti etelää, saimme elämäämme tunnin takaisin. On se hienoa elää sama kellonaika kahdesti! Tämä puisto antaisi mainion tilaisuuden olla kaverin kanssa samassa kansallispuistossa, mutta eri aikavyöhykkeillä. Tästähän voisi melkein vääntää arvoituksen: Miten kaksi kaverusta voivat olla fyysisesti yhtä aikaa samassa kansallispuistossa, mutta eri vuosina? Pitääköhän lähteä viettämään Uutta Vuotta Pohjois Dakotaan, jotta voi elää tämän arvoituksen.  

Olimme pystyttämässä telttamme yöksi Cottonwoodin teltta-alueelle puiston Eteläiseen osaan. Heti teltta-alueelle ajaessamme jumalattoman kokoinen biisoni käveli vastaan. WAU! Ei ollut epäilystä, kuka oli kulman kingi. Olimme selkeästi Tatankojen territoriolla. Suoritettuamme järjettömän parkkeerausoperaation, ihastelin tonttiamme. Olin suhteellisen ylpeä siitä, miten hyvän telttapaikan olin osannut varata netistä kuvien perusteella. Kaunis joenranta paikka. Ainoa iso miinus oli, ettei paikalla ollut maahan tehtyä nuotiopaikkaa, ainoastaan korotettu grilli. Ruoanlaiton kannalta ei niinkään ollut väliä, mihin ne puut laittaisi, mutta iltahämärässä nuotiotulen ääressä on mukavampi istuskella, kun tuli ei loimota silmien korkeudella.

Telttailu vaatii telttailuhenkisen mukin.

No onhan se meidän paikka nyt nätti.

Aurinko painuu mailleen Little Missouri Joen varressa.

Takerruitko mainintaani järjettömästä parkkeerauksesta? Onko mitään epäloogisempaa kuin vaatia kaikkia peruuttamaan autonsa mutkassa sijaitseviin parkkiruutuihin yksisuuntaisella tiellä, jossa ruudut on laitettu vinoon tulosuuntaan kohti? Joudut ajamaan ruutusi ohi, koittaa kääntää autosi mutkassa 240 astetta ja peruutta sen ruutuun niin, että nokka osoittaa suoraan vastaantulijoita kohti. Paikalta lähteissäsi saat uudelleen nylkyttää autoasi ympäri, jotta pääset yksisuuntaisella oikeaan suuntaan. Varsinaisia insinöörejä ollut liikkeellä suunnittelukomiteassa. Heidän ansiostaan näimme yhden sun toisen huvittavan parkkeeraussuorituksen isoilta lava-autoilta sen illan aikana. 

Kun teltta oli saatu pystyyn, lähdin etsimään vessaa. Hotelli helpotus löytyi onneksi melkein vierestä.  Vessan kulmalla komeili kyltti, joka väitti etteivät vessat olleet käytössä kunnostustöiden vuoksi. Kylttissä oli kartta lähimmälle hornan tuutissa sijaitsevalle vaihtoehdolle. You got to be kidding me! Onneksi olen enemmän uskon kun näen tyyppejä, joten kun vessan oveen ei ollut erikseen laitettu OUT OF ORDER lappua, kävelin pokkana sisään ja totesin kaiken näyttävän normaalille. Hyvin uudelle, ihanalle ja siistille, mutta normaalille. Hanoja ei puuttunut, pöntöissä oli vettä ja telineessä paperia. Testimielessä vedin pöntön, se ei räjähtänyt. Vesi katosi ja täyttyi aivan kuten kuuluukin. Pesualtaan hanasta tuli vettä ja sen päällä olevasta peilistä katsoi takaisin sama naama kuin aina ennenkin. Kaikki siis vaikutti olevan kunnossa. Ainoa mielenkiintoinen ominaisuus oli, että se mitä luulin käsisaippuapumpuksi, olikin joku huippumoderni seinän sisään piilotettu käsien kuivuri. En myöskään nähnyt missään kattovalaisimia sen paremmin kuin valokatkaisijaakaan. Okei, ehkä valot olivat se viimeinen puuttuva osa remonttia ja selittivät kyltin. Ei ongelmaa! Taskulamppu pelastaa.

Ilta oli ihanan tyyni kun grillailttiin makkaraa. Ja hitto kun se makkara vielä maistui niin pirun hyvältä punaviini kyytipoikana. Tilanne kuitenkin muuttui illan myötä.  Siinä vaiheessa kun pyromaani Tatu päätti heittää viimeisen jättikokoisen yli-ison puuklapin nuotioon, arvaamattomat tuulenpuuskat alkoivat tanssia ympärillä vaihtaen jatkuvasti suuntaa kuin vaihdevuotinen nainen mielialaa. Tatu muistutti liekkien ympärillä tanssivaa pirua koittaessaan käännellä pyörivää grilliä, ettei tuuli pääsisi puhkumaan suoraan liekkeihin tulta ruokkimaan ja heittämään kipinöitä viereiseen heinikkoon. Itse en uskaltanut enää katsella tulenarkaa tilannetta. Lähdin vessaan hammaspesulle. 

Tällä olisi tämä meidän keittiö ja ruokahuone Cottonwoodilla.

Vielä hymyilyttää, kun ei tuule.

Ai ai, vieläkin voin maistaa suussa sulavan makkaran kuin Pavlovin koirakokeen koeyksilö konsanaan.

Ei kai se mitään haittaa vaikkei puuklapi kunnolla grilliin mahdukaan?

Eräjormailumme uskottavuutta ehkä hieman heikentää mukana reissaavat sähköhammasharjat. Ne myös rajoittavat mihin aikaan voit pestä hampaasi, ainakin jos haluat toimenpiteen suorittaa telttapaikallasi. Kansallispuistoissa kaikki menevät super aikaisin nukkumaan. Vain luonnollisten yöllisten äänien rikkomassa hiljaisuudessa, minä en suostu olemaan se, joka surauttaa hammasharjansa käyntiin. Siinä hiljaisuudessa hammasharjakin kuulostaa moottorisahalle. Pesulta palatessani päätin tulella pelleilyn  riittävän. Tatun käväistessä telttassa, menin ja kaadoin vettä grilliin. Tulishow oli ohi ja mielenrauha palasi tämän fire wardenin kehoon. 

Iltapesulta palatessaan Tatu ihmetteli, mitä olin oikein höpissyt toimimattomista valoista. Miestenpuolella valot olivat ainakin toimineet ihan normaalisti. Ne vain oli piilotettu naisten ja miesten välisen seinän sisään. Sama valo siis loisti molemmilla puolilla. Järjestelmä toimi liiketunnistimella. Mitä ihmettä? Olin kirjaimellisesti seilannut koko naisten vessan päästä päähän KOLMESTI sen illan aikana, eikä mikään valo ollut syttynyt! Ilmeisesti naisten puolella tarvitsi lentää, jotta sensori toimii... Got it!  Otan ensikeralla Redbullin mukaan, jotta saan siivet.