Olutta ja ilotulituksia

Lähtiessämme huristelemaan Medorasta etelään, suoran tien syndrooma iski välittömästi kehiin. Edes energiajuoma ei meinannut pitää Tatua hereillä tiellä, jolla ei voinut vetää mutkia suoraksi. Pohjois ja Etelä Dakotan välisellä rajalla oli pakko pitää pieni jumppatauko ja herätellä jalat henkiin. Veryttelyn jälkeen Herra Holopaisen hereilläolotaso oli edelleen sen verran kyseenalainen, että edessä oli kuskin vaihto. Minä astuin ensimmäistä kertaa reissun aikana puikkoihin. Olin ollut hyvin valpas ja reipas ja ready in action, aina siihen asti kunnes oli aika alkaa ajaa.  Tarttuessani rattiin aloin välittömästi haukotella. Malibun kuskinpenkissä oli pakko olla nukutusainetta.

Se mikä vuonna 1938 alkoi yhdeksän osallistujan pienenä moottoripyörätapahtumana, vetää nykypäivänä Sturgisiin yli puoli miljoonaa osallistujaa. Siihen kun lisää joukkoon vielä jokaisen moottoripyörämerkin edustajat, saa kasaan aikamoiset festarit. Sturgisin pääkatua ajellessa ei kylän moottoripyöräteema jäänyt epäselväksi. Saatoin kuvitella, millainen helvetillinen härdelli kylässä vallitsee elokuun alussa 10 päivän ajan. Memo to myself, älä eksy niille nurkille siihen aikoihin. Tosin vahingossa noin tuskin käy, kaikki majoitukset askeettisintakin leirintäaluetta myöten on tuolloin täyteen buukattu kaikissa lähiseudun kylissä. 

Sturgisissa sijaitsi panimo ja se panimo oli meidän "Kaksi yhden hinnalla"- Panimo passissa. Pakollinen pysähdys! Ajellessamme panimon pihaan, huomasin panimoa vastapäätä sijaitsevan kirkon hyvin persoonallisen valotaulun, joka roikkui suuressa ristissä. Uskoisin valotaulun ylläpitäjän olleen jonkinlainen wannabe markkinointialan ihminen. Hänen luovat, toisinaan vivahteen stand up komiikkaa sisältävät, vaihtuvat valomainokset, olivat selkeästi hänen kanavaansa luovuuden ilmaisuun. Oma suosikkini oli yksinkertaisen tehokas "Fuck Satan".

Sturgis Brewing Companyn ruokia ei ollut netissä kehuttu. Sen verran kuitenkin huikoi, ettei voinut jättää Jalopeno popperseja tilaamatta. Räjäyttivätkö ne tajunnan? Eivät, mutta ei niistä huonokaan fiilis jäänyt. Ihan aina ei auta uskoa, mitä muut sanovat, parempi testata itse. Poppersin panikkeeksi oli tietysti olutta. Nutty Brown, tuo tumma lasini täyte tuoksui ihanan huumaavasti maapähkinävoille. Koominen valinta, koska en suuremmin välitä maapähkinävoista, paitsi kun sen ympärillä on suklaata. Suklaa tekee aina kaiken paremmaksi.

No hejssan och hopsan ja olutta nassuun Sturgisissa. Huomaan mun 4th of July henkinen huivi!

Tuota kivipöytää, ei muuten kukaan pölli mukaansa. Painoi mukavasti.
Jos ihmettelet lippua ja sen värimaailmaa, sillä viestitään tukea poliiseja kohtaan.

Sturgisin panimolla oli komea sisäänkäynti.

Hellfigters Love Jeesus, tämäkin valomainos oli melkein yhtä hyvä kuin se suosikkini Fuck Satan. 

Päivän päätepisteeseen Rapid Cityyn päästyämme, heitimme tavarat hotellille ja lähdimme etsimään päivällistä. Oli taas yksi niistä hetkistä, kun kumpikaan meistä ei osannut päättää mitä tai missä syödä. Onneksi ruokakriisin ratkaisi kiviuunilla varustettu pizza food truck Lost Cabin panimon pihassa. Olin lähes hämmentynyt, kun ainoa vaihtoehto listalla oli "Tee-se-itse-pizza" johon sai valita niin monta täytettä kuin halusi eikä hinta muuttunut mihinkään. Fantastic! Mitä enempi, sen parempi, on aina ollut minun mottoni pizzan täytteitä valitessa. Tuo lättänä Italialainen herkku, oli pirulauta hyvän makuinen. Täydellinen päivällinen siihen päivään. 

Panimolla oli täysin meno päällä. Bändi tosin soitti ihan liian kovalla tällaisen vanhan rouvan makuun. Onneksi ulkoa terassilta löytyi paikka niin sai säilyttää kuulonsa. Siinä pizzaa popsiessa väkeä alkoi ilmaantua retkituoleineen tien varteen ja panimon terassiaidan ulkopuolelle valmistautumaan illan ilotulituksiin. Oltiin puolivahingossa löydetty täydellinen paikka katsella 4th of Julyn ilotulituksia ja saatu autommekin vielä viimeiseen vapaaseen parkkiruutuun.

En tiedä oliko se bändin äänekkyys vai takataskussa poltteleva panimopassi, mutta päätimme vielä ennen ilotulituksia vaihtaa paikkaa. Kävelimme naapurikorttelissa sijainneeseen Dakota Point Brewingiin. Huokaisin helpotuksesta, meno oli vähän aktiivisempaa kuin hautausmaalla, muttei kuitenkaan liian olematonta. Tämä touhu sopi paremmin suomalaiseen makuun. Pystyi ihan keskustella, vaikkei me Tatun kanssa mitään keskustelijoita ollakaan. 

Ahh...no nyt on rauhallista menoa suomalaisten makuun.

Oluita tilaillessa tuli heitettyä muutama lause pakollista small talkia tiskin takana hääräävälle tuopin täyttäjälle. Hänelle ei tarvinnut paljoa selitellä, missä Suomi sijaitsi. Tyyppi oli asunut puoli vuotta Ruotsissa. Oli siellä H&M Manager koulutuksessa, jonka jälkeen avasi USAn ensimmäiset 36 H&M liikettä. Se, mitä rakastan matkustamisessa eniten (siis heti maisemien jälkeen) on kuunnella ihmisten elämäntarinoita. On aina niin kiehtovaa kuulla, mitä olet tehnyt ja miten päätynyt sinne, missä nyt olet. Otetaan esimerkiksi tämä tapaus. Mieti nyt, että ensin asut New Yorkissa ja availet isolle kansainväliselle vaateketjuille liikkeitä. Seuraavaksi tarjoilet olutta South Dakotassa kotikyläsi pienessä panimossa. Mikä saa sinut muuttamaan elämäsi suuntaa? Haluaisin aina kysyä, how did you end up here? Ensin sillä, etteikö nykyinen vaihtoehto olisi arvoisensa, vaan siksi, että haluaisin kuulla ajatusmaailman päätöksen taustalla. Maybe that’s the little psychologist in me.

Kun ilotulitukset alkoivat, ihailimme taivaallista tulitusta Dakota Pointin panimolla siemaillen Syreeni-appelsiininkuori olutta nimeltä Trim your bush. (Kaksimielistä, ei tietenkään. Olut oli pantu Yhteistyössä Women behaving radly kanssa. Mikä ikinä kyseinen yhteisö olikaan.) Tämä oli täydellinen vaihtoehto itsenäisyyspäivän viettoon. Ihan vaan istua, rentoutua ja havahtua siihen, että tämä oli ensimmäinen 4th of July Flower Moundiin muuton jälkeen, kun emme ihailleet taivaan tuikkuja kotikylässämme.

Happy 4th of July!