Sateenkaarikukkuloita ja tykinkuulakiviä Theodore Rooseveltin kansallispuistossa

 Päästyämme Pohjois Dakotan puolelle suuntasimme kohti Theodore Rooseveltin Kansallispuiston Pohjoista yksikköä. Lähestyessämme kohdetta, kellonaika pomppasi odottamatta tunnilla eteenpäin. Olimme hämillämme. En ollut tajunnut, että Pohjois Dakota kuului sekä Central että Mountain Time Zonen pariin. Olin tehnyt pohjatyöni matkaa varten selvästi huolimattomasti. Alanko vanhalla iällä lipsua!? Pähkäilin kuinka koomista oli, että Kansallispuiston pohjoinen osa sijaitsee eri aikavyöhykkeellä kuin puiston eteläinen osa. 

Aikaerosta johtuen kävelimme portaita työmaakopilta näyttävään visitor centeriin, kun OPEN kyltti kääntyi ovessa CLOSED asentoon. Ai kun kiva. Olin kuvitellut, että meillä olisi tunti aikaa kysellä parhaat vierailuvinkit. Onneksi Rangerin tarvi tulla ulos kopistaan ottamaan pihassa hulmunnut lippu alas, niin pääsin pikaisesti kysäisemään hyvistä lyhyistä patikkapoluista. Kaveri varmaan mietti, että mihin helvattuun se pitkässä mekossa käsilaukku olalla, sandaalit jalassa puistoon ilmestynyt tytönhempukka oikein kuvitteli patikoivansa. Raukka ei tiennyt, että supervoimani on vaihtaa vaatteita autossa. Synttäri maximekko Sansusta kuoriutui hyvinkin nopeasti maastonvihreä patikkabeibe kun kauniita maisemia oli tarjolla.

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme sai sukat jalassani pyörimään. Aivan kuten nuoruusvuosien suosikkilaulajani Kikka, olin valmis syöksymään kuin sukkula Venukseen auton pysähtyessä parkkipaikalle. Ja nähtävyys oli? Cannonball Concretions eli pyöreät kanuuna kivet! Et voi uskoa miten täpinöissäni olin päästessäni näkemään luonnossa nämä möllykkäkivet, joita olin muiden matkailijoiden kuvissa ihaillut. 

Mikä niissä kivissä nyt sitten oli niin ihmeellistä? Luonto on muovannut ne, eivätkä tiedemiehet osaa täysin selittää miten. Ehkä tekoäly osaisi. Pitäisiköhän jonkun kysäistä. Kivet näyttävät sille kuin kuoriutuisivat hyvin vatkatun sokerikakkutaikinavaahdon keskeltä. Ainakin, jos olet hyvällä mielikuvituksella varustettu henkilö, kuten allekirjoittanut. Eroosion myötä heikompi maa-aines katoaa kivipalluran ympäriltä ja esiin kuoriutuu pyöreä komistus. Näitä fotogeenisiä ihmeitä oli ilo päästä halaamaan, ja lujaa!

Aikamoista satumaisemaa.

Luonnon muovaamaa kauneutta.
Hitto sehän on pyöreämpi kuin ympyrä, jonka piirtäisin paperille. 

Infokyltti, Tatun lempiluettavaa road tripeillä.

River bend overlookilta avautui ehkä puiston kaunein maisema. Laakso, jonka pohjalla kiemurteli Little Missouri joki. CCC Joukkojen (Civilian Conservation Corps) 1937 Rakentama kivimaja oli maisemassa kuin kirsikka kakun päällä. Picture Perfect Place, jos minulta kysytään. Maisemasta tuli mieleen Don Rosan piirtämä Roope-Sedän seikkailu Badlandseilla. Sarjakuvatarina, jonka luin Dallasiin muuttaessani.

River Bend Overlook. Vuonna 2010 Tutkijat löysivät laakson pohjalta  Poppelin (Cottonwood), joka oli aloittanut kasvutarinansa vuonna 1641. Sai minut tuntemaan itseni nuoreksi. 

Näissä maisemissa olisin mielelläni juonut aamukahvia ja katsellut kaihoisasti horisonttiin.

Jottei päivä olisi ollut pelkkää persauksen puuduttamista autonpenkissä, teimme lyhyen lenkin Achenback trailia Sperati point overlookille. Siinä patikoidessamme olo oli kuin vaeltavalla tatankalla. (jos pääsi unohtumaan, niin Tatanka on Lakotan kielinen sana biisonille) Tallustelimme Tatun kanssa peräkanaa kapealla polulla, jota ympäröi polven korkuinen heinikko todellista preeria. Polun vieriä kukoisti tasaisin väliajoin ihanat vaaleanpunaiset juhannusruusupuskat ja tatankan läjät, joissa pienet sieniyhteisöt elivät omaa elämäänsä. Vaikka maisema oli kovin simppeli, se oli samalla myös kaunis. Horisontissa kiertävät ukkospilvet kehystivät maisemaa tuulenpuuskien heilutellessa heinikkoa. 

Ei polku tää vie mihinkään.... tai siis veihän se, Sperati pointille. 

Ihan kuin taivas pitäisi silmällä villikukkia.

Katse kohti tulevaisuutta, tai ainakin uutta ikävuotta, Sperati Pointilla.

Perillä näköalapaikalla istuimme alas, ihailimme maisemaa ja suhautimme perilläolopullomme auki. Ei ollut vaikea nähdä, mikä alueessa oli vetänyt Teddy Rooseveltia puoleensa. Paikassa oli selittämätöntä taikaa. Ilman rakennuksia, teitä tai edes muita turisteja maisemassa, oli helppo palata ajatuksissaan ajassa taakse päin. Hetkeen, jolloin kaikki maailmankolkat eivät olleet vielä täynnä mukavuudenhaluisia palveluita vaativia turisteja. Liekö maisema muuttunut paljoakaan Teddyn ajoista. Life Was good and my birthday was perfect. 

Sateenkaarikukkuloita

Taivastaidetta