Matkalla Pohjoiseen... Dakotaan maankeskipisteen kautta!

Keskiviikko 07/03/2024 
Deadwood, SD - Theodore Roosevelt National Park, Nort Dakota
Ajetut mailit: 356 mailia / 573 km

Päivän teema oli Dakotasta toiseen ja lisää ikää mittariiin. Ei pöllömpi synttäripäivä. Sain lahjaksi uuden osavaltion ja uuden kansallispuiston raksittavaksi pois listaltani. Mitä sitä muuta voisi seikkailija tässä iässä itselleen toivoa? No synttärileivonnaisen tietenkin. 

Belle Fource, tuo rankalaiselta rakastajalta kuulostava kylä, osui matkamme varrelle. Bongasin Googlen kartasta, että kylässä sijaitsi leipomo Anke's Bakery. Eiköhän sieltä saataisi tilanteeseen sopiva juhlabaakelsi pöytään. Anken leipomo näytti sisältä ehkä hippasen ankealle, mutta ei annettu sen tehdashalliviban meidän pullanostoa haitata. Synttärikakkuni oli tänä vuonna Cinnamon Roll, eli jättikokoinen kanelikierrepulla, joka hiveli makuhermoja. Pullassa oli täydellinen rapeus, pointsit siitä Ankelle.

Meikäläisen herkkukorvapuusti!

Tässähän tämä Anken leipomo nyt olisi. Sisään!

Anken leipomo-kuppilan sisustusta voisi ehkä kuvailla sanalla industrial.

Emme tienneet reissuun lähteissämme matkaavamme maan keskipisteeseen. Tarkoitan Amerikan maan geologiseen keskipisteeseen. Onneksi on tienvieren mainostaulut, jottei tällaiset huipputilaisuudet jää väliin. Synttärisankarin kuuluukin olla kaiken keskipisteenä, joten visiitti istui päivän teemaan kuin peppu Lovesackin säkkituoliin. (Jos ei vertauskuva aukene, tarvitset visiitin meidän yläkerran aulahuoneeseen. Tervetuloa! )

Yhdysvaltain geologinenkeskipiste sijaitsi heti kulman takana Anken leipomolta. Keskipisteen vieressä pönötti Center of the nation- infopiste. Infopisteen sisällä oli Tri-State museo, jonka lännenhenkisestä annista mieleen jäi parhaiten surullinen satula. Satula oli kuulunut 15-vuotiaille Doris Martylle, joka oli 1931 pollensa kanssa ratsasttelemassa, kun salama iski molemmat kuoliaaksi. Satulassa näkyi tapahtuneesta vain pieni repeämä. Elämä on niin hauras. 

Maan ja huomion keskipisteenä.

Todistusaineistoa.

Maisemaa keskipisteeltä.

Tri State Museo ja keskipisteen visitor center

Museossa oli aika menevän näköiset asusteet, jotka olisivat sopineet muikeasti iltarientoihin Fort Worthin Stockyardille. 

Surillinen satula.

En voi väittää ajomatkaa Etelä Dakotasta Pohjois Dakotaan järin jännittäväksi tai erityisen maisemarikkaaksi. Voin kuitenkin kuitata sen helvatun suoraksi. Tie 85 olisi täydellinen itsestään ajavalle autolle. Pontuksen tuliaisiksi tuoma törkeän hyvä Sisu-pussi teki onneksi siitä 350km pitkästä suorasta paljon maistuvamman. Sisupussista tuli heti mun ehdoton uusi suosikki. 

Seikkailun tuntua matkalle loi edessä ajellut matkailuauto jolta räjähti rengas. Poksahdus sai ison metallilokasuojan lentämään irti. Siksi ainakin sen taittuneen keskelle tietä lävähtäneen metallinpalasen tulkitsin. Meidän haasteemme oli löytää järkevin ajorata väistellen pitkin tietä lentäneitä renkaanpalasia. 

Myös eläinmaailman luontokappaleet laittoivat Tatulle kapuloita rattaisiin säntäilemällä odottamatta tien yli. Väistelyt sujuivat aluksi mallikkasti, kunnes tuuri loppui. Ajoimme otuksen yli, joka vaikutti preeriakoiralta, muttei näyttänyt preeriakoiralta. Makes sense, right? Kai se oli joku pitkähäntä-aro-oravasiiseli. Toisin sanoen jyrsiä, jota ei siinä vauhdissa ehditty tunnistaa. Uhkia ilmaantui myös ilmasta käsin. Joku siipiveikko (ilman hot saucea) kopsahti mojovasti tuulilasiin. Sen kaverin kohtalo jäi vähän epäselväksi, mutta äänestä päätellen ainakin päänsärkylääkettä lintu tarvisi seuraavana aamuna. 

Sisu pelastaa päivän!

Jännitystä elämään tarjosi yhdeksänkymmenen asteen mutka Bowmanin kohdalla. Oltiin suoralla körötellessä ehditty jo melkein unohtaa miten rattia käännetään.

No eihän se kaikki maisema nyt kamalaa ollut. Tässäkin varsin esteettinen näkymä.

Aina valitan, kuinka kaikki osavaltion rajakyltit on tungettu jonnekin keskelle valtateitä, missä ei pysty pysähtyä. Pohjois Dakotassa olivat olleet fiksuja veikkoja ja tehneet kunnon levikkeen, että pääsi kuvaan Pohjois Dakotan kyltin kanssa.

Kurvailtiin lähes kuolleiden pienten kylien läpi. Siellä täällä etäisesti ravintolaa/kulmakuppilaa muistuttavien talojen seinässä komeili ON/OFF SALE kyltti. Hieman hämmentävä teksti, mutta jälkikäteen selvitettynä kävi järkeen. Saatoit juoda alkoholisti baarissa tai ostaa sen mukaan. Kun ei ole Alkoa lähettyvillä, on paikallisbaareista näköjään saatu apu tilanteeseen. 

Suora tie luo illuusion, ettei mikään liiku mihinkään. Elämä seisoo paikallaan ja kuvaan astuu ystävämme vauhtisokeus. Huomasin kuinka Tatu kurvaili yhdessä vaiheessa kaasu pohjassa 160km/h rekan ohitse. Ihmettelin suuresti, että Chevy Malibu edes kulki niin lujaa. Ehkä sekin luuli olevansa se auton vuokrasopimuksessa mainittu Mustangi. Vaikka olisi ollut kivempi olla nopeammin perillä, esitin vienon toiveen, että jospa pikkusen kaasujakaa höllättäisiin, ettei vaan jalka kramppaa ja Malibu lähde käsistä. 

"Autolla ajetaan varovarovasti... suoraa tietä ja suoraa tietä, mäkiä on matkan varrella..."