Auringonnousun metsästäjä Arizonassa aamulenkillä

Kuudelta aamulla silmäluomeni rävähtivät auki. Päässä ei liikkunut muuta, kuin auringonnousu. Voisiko se olla upea kattoterassilta katsottuna vuorien siintäessä horisontissa? Oli vain yksi tapa saada se selville. Heitin vaatteet niskaan ja säntäsin kattoterassille. Uima-allasta siivonnutta allaspoikaa lukuunottamatta sain pitää koko kattoterassin itselläni. Ilma oli raikas ja aamunhetki suloinen. Sitä kuuluisaa auringonnousua en kylläkään päässyt kunnolla ihailemaan, sillä juuri sille puolelle kattotasannetta, mistä se iso valaiseva pallero nousee, ei oltu vaivauduttu rakentamaan terassia.

Aamu kuudelta ei kattoterassilla ollut ruuhkaa.

Katto terassi oli täynnä ihania istuma-alueita.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sieltä se nousee, aurinko. Ihan kuin olisi jotain edessä blokkaamassa kuvan.

Ja tämän parempaan otokseen en pystynyt. Aina ei voi onnistua.

Tiesin, että tuon suloisen aamuhetken jälkeen olisi turha koittaa enää ummistaa silmiäni. Jätin muut hoitamaan höyhensaarilla hengailun ja lähdin aamukävelylle heräilevään kaupunkiin. Hotellin vieressä sijaitsi Scottsdale Museum of West, jonka pihapiiri oli täynnä taidetta. Ihailin rakennuksen arkkitehtuuria ja pidin keskustelutuokion takapihalla pönöttäneen intiaanin kanssa. Mitenköhän kivaa minulla olisi voinutkaan olla, jos olisin päässyt museoon sisälle asti. 

Kuka ei kuulu joukkoon? No se, joka on joukkion nuorin!

Yleensä ruosteinen asia on  ruma, mutta tähän rakennukseen patinoituminen sopi jotenkin hurmaavasti.

Minä ja mun keskustelukumppani. Sain sanoa kaiken, mitä oli sydämmellä ihan ilman keskeytyksiä.

En ole mikään trendijuomien ystävä, mutta kolottava kahvihammas vaati poikkeamaan Walgreensissa hakemassa Starbucksin pullotetun Iced Coffeen. Nautin kahviani hieman ironisesti Starbucksin kahvilan ohi kävellessäni. Olisin toki voinut Starbucksistakin kofeiiniannokseni noutaa, mutta helpommalla pääsin, kun lahjoitin rahani muualle. En ikinä osaa tilata starbucksista mitään. Tuntuu, että joutuu aina tunnin luettelemaan vaatimuksia kahvitilaukselleen. "Mini grande frappuzino with 2% organig milk with 3 pumps of this and 4 pumps of that and then some foam and shaking upside down spiced with latest power ball lottery numbers and a plan for the rest of my life, thanks." Ei kyllä se käden ojentaminen valmiiksi pullotetun jääkahvin nappaamiseen hyllystä on paljon yksinkertaisempaa. Eikä tarvi tavata nimeään kassalle seitsemään kertaan mukiin raapustettavaksi. Vielä parempaa, ei itse asiassa tarvi välttämättä puhua kassalle ollenkaan! 

Ice Coffee by the Starbucks.

Aina on aikaa pysähtyä poseeraamaan kukkien kanssa!

Katuja päämäärättömästi vaellellessani päädyin vahingossa ihanan isolle ja elämää sykkivälle Farmers Marketille. Siemailin superterveellistä Pakurikääpäteetä ja maistelin kotitekoisia Kefir-jogurtteja. Kurpitsoihin aseteltuja kukka-asetelmia ihaillessani mieheni kilautteli kysyäkseen, missä vaimo viipotti. Liittyi sitten seuraani aamulenkille tutkimaan kaupunkia. 

Scottsdale Farmers Market

Eikö ole ihania kukka-asetelmia!

Taidetta näkyi kaikkialla katukuvassa.

Tämä rakennus miellytti minun silmääni.

Chileistä tule aina mieleen Southwest. Jotenkin hurmaavan näköistä.

Ei minusta ihan ensi vuonna vielä taida kaktusta tulla.

Miten ihanaa kukkaloistoa!

En jänistänyt tästä kuvamahdollisuudesta.

Kun helteet väistyvät Arizonan lempeän talvikauden tieltä, Scottsdale ei ole se halvin lomakohde. Olin saada sydänkohtauksen mieheni luetellessa golfkierrosten hintoja heidän etsiessään kukkarolle järkevän hintaisia kenttiä. Tämän tietäen, en ollut aluksi yllättynyt aamulenkillä ohitsemme ajavista Porscheista ja Ferrareista. Kun ohi alkoi kiitaa tavallista tiheämpään tahtiin Aston Martineja, Maserateja ja McLareneita, epäiykseni heräsi. Ei jokaisella Scottsdalelaisella voinut olla urheiluautoa. Ja what do you know... hotellimme kulman takana oli ollut urheiluautojen kokoontuminen. Siinä sitä oli komea kavalkadi siroja bensasyöppöjä rivissä. Olihan niitä mentävä ihailemaan. McLarenin kojelauta näytti houkuttelevalle. Olisi tehnyt mieli istua autoon, painella jokaista nappia ja testata mitä niistä tapahtuu. Hillitsin kuitenkin itseni, ja olen siitä hyvin ylpeä!

Kokoontumisessa oli myös vähän vanhempi menopeli.

Kaunottaret rivissä.

On siinä vain jotain niin eleganttia, kun autossa on tälläiset ovet.

McLaren, voitko väittää ettei sinun tekisi mieli painella noita nappeja?

Lenkin jälkeen maha murisi. Tarvitsimme palan painiketta. Hotellin aamupala oli yhtä herkullinen kuin edellisen päivän flatbreadit olivat antaneet odottaa. Rakastin, miten teetä tilatessa he toivat pienen söpön keraamisen teekannun pöytään ja pääsit valitsemaan isosta puisesta laatikosta jotain ihan muita makuja kuin perus Liptonia. Pienet asiat merkitsevät toisinaan paljon. Ensi kerralla tarvitsee nauttia päivällinenkin hotellilla eikä lähteä merta edemmäs kalaan. 

Teekannu teki onnelliseksi. Joskus pienet asiat tekevät ihmeellisen suuren vaikutuksen.

Olen niin usein hotellilla työskennellessäni ihmetellyt, miksi ihmiset käyvät vastaanotossa aina kinuamassa late checkoutia? Vielä useammin olen hämmästellyt sitä, miksi se on heille maailmaloppu, itkupotkuraivarikohtauksen aiheuttaja ja hotelliketjun väliton vaihto, jos he saavat vastaukseksi, ettei sellaista ole sille päivälle tarjolla. Talla reissulla löysin kuitenkin itseni tuijottamasta vastaanottovirkailijaa isoin anovin silmin ja vienolla äänellä kyseleväni myöhäisempää huoneenluovutusta. Eihän me muuten, mutta kun halusimme rentoutua altaalla hetken ennen seuraavaan kohteeseen siirtymistä. Ja kuten voitte kuvitella, altaan jälkeen on ihan kiva päästä suihkuun, jottei haise koko päivää kloorivedelle.

Allasalueen Cabana

Hello yellow!

Uima-allas täynnä mieskomeutta.

Ennen kuin karistimme Old Townin pölyt jaloistamme, poikkesimme kostuttamassa kurkkumme Goldwater Brewing companyssa ja viilentämässa kehoa taivaallisella kotitekoisella Kahvijäätelölla Sugar Bowlissa. 1958 ovensa avannut jäätelöpaikka oli paikallisen Uber-kuskin vinkki pojille. Se, miten heille vinkataan golfkierrokselta palatessa jäätelöpaikkoja panimoiden sijaan, on minulle täysi mysteeri. UberKuski oli kuulemma käynyt lapsesta asti nauttimassa Sugar Bowlin jätskipalleroista. Paikan sisustus ei todennäköisesti ollut juurikaan muuttunut kuskin lapsuusvuosista . Mikä tässä tapauksessa oli loi ihanaa vintage Diner fiilistä. Tosin jos olet allerginen vaaleanpunaiselle värille, tämä ei ole sinun paikkasi, diner oli söpö kuin pinkki possu pienenä.

panimon takapihalla ei ollut ruuhkaa. Vain hullut taisivat istua helteessä ulkosalla.

Näillä kavereilla oli huumoria vesipisteensä kanssa.

hauskin bongaamani tölkki.

Sugar Bowl ja sen vaaleanpunainen maailma.

Ja nyt nautitaan!