1000 Places to see before you die -Boulders Resort

"Päivää, onko varausta" kajautti portinvartija ilmoille ajaessamme Boulders Resortin pääportille. Olihan meillä, vaikkei ihan aina ole tullutkaan noissa 1 000 places to see before you Die-kirjan suosittelemissa majoituskohteissa yövyttyä.  Nimet löytyivät vieraslistalta ja parkkilupa ikkunassa kurvailimme ihanassa Sonoran autiomaan maisemassa päärakennukselle. Matkalla ohitimme tennishallit, jotka on rankattu USA:n top 50 listalle. Meillä ei kuitenkaan ollut mukana hikipantaa eikä kireää pikee-paitaa, Bjorn Borg lookin oleellisia varusteita, joten emme välittäneet tutustua lomallamme kenttiin sen paremmin. 

Päärakennukseen sisään astuessamme, taivaat aukenivat. Taivaalle auringon peitteeksi vyöryneet mustat pilvet avasivat hanansa. Vettä tuli kuin saavista kaatamalla. Sivusilmällä vilkaisin miellyttävän näköistä aulabaaria ja suunnittelin kuinka se saisi meistä asiakkaita sadetta pitämään. Ilmeisesti emme kuitenkaan olleet korkeamman voiman mielestä tarpeeksi janoisia, koska kuuro oli vain sisääntsekkauksen pituinen. Yhtä arvaamatta kuin sade se oli alkanut, se myös poistui takavasemmalle.

 

Tervetuloa Boulders Resortiin!

Etuovi oli vakuuttavan massiivinen ja resortin maisemaa kuvaava.

  

Rakastan näitä New Meksikolaistyylisiä tulisijoja.

 

 

Vastaanottoaulan kattoikkunassa oli käytetty mielikuvitusta.

Aulabaari. Kyllähän tässä nyt olisi yhtä vesisadetta pidellyt hetken aika.

Respassa meitä oli vastassa ihan huippu intialais taustainen vastaanottovirkailija. Hän oli kuin lasillinen kuohuviiniä, jonne on pudotettu mansikka. Hyvin pirskahteleva persoonallisuus, täynnä mehukkaita vinkkejä ja informaatiota. Kerrankin kävi niin, ettei tarvinnut esittää yhtään kysymystä, mutta sai monta vastausta. Tosin samalla kun neiti selosti meille sata lasissa resortin mukavuuksista ja ravintoloista, saattoi olla, että keskittyminen hieman herpaantui. Meidän luottokorttimme menivät huoneiden tiedoissa ristiin ja saimme aluksi kaksi settiä avaimia samaan huoneeseen. No kukaan ei kai voi olla täydellinen. Ei edes vaikka on juuri ehtinyt kehua rinta rottingilla kansallisylpeyttä uhkuen, kuinka intialaiset ovat älykästä kansaa.

Boulder Resortin majoitusmuotona oli pienet kaksikerroksiset talot, joita kutsuttiin nimellä Casita. Yläkerrassa oli yksi huoneisto, alakerrassa toinen. Sisustus Casitassa oli hurmaava ja hyvin Arizonamainen. Näitä eri mallisia Casitoja oli ripoteltuna sinne tänne resortin alueelle noin 80. Osa oli yksityisomistuksessa ja huomattavasti isompia (kunnon huviloita).

Casita oli todella kivaa vaihtelua perinteiselle hotellimajoitukselle. Tuli hieman mökkeilyfiilis. Autot jätettiin kaikki parkkipaikalle lähelle päärakennusta ja alueella liikuttiin joko jalkaisin tai sait tekstata tai rimpauttaa itsellesi golfkärrykyydin erin osiin resortia.

Tässä näitä Casitoja olisi, eivätkö olekin söpöjä?

Pidin siitä, miten Casitat naamioituivat Sonoran autiomaan maisemaan.

Yksityisomistuksessa ollut Casita, joka olikin sitten vähän yhtä maakuuhuonetta isompi...

Tervetuloa meidän Casitaan!

En päässyt laulamaan Kikan huone 105 biisiä. Oltiin Casitassa 304.

Tässä olisi sisustusnäyte viihtyisästä Casitastamme.Todella toimiva pohjaratkaisu.

Olisin voinut pakata mukaani nämä Midcentury Modern yöpöydät.

Aluksi vähän ihmettelin avosuihkuamme, kunnes kavereiden Casitassa käynnin jälkeen tajusin, että meille oli annettu Accessible/esteetön huonevaihtoehto. Tässä olisi päässyt pyörätuolilla mukavasti rullailemaan.

Otimme lasilliset juotavaa ja lähdimme iltakävelylle luontopolulle. Oli suhteellisen amerikkalainen luontopolku, pääasiassa näkyi golfkenttää. Ihailimme isoja Saguaro kaktuksia, joista muutama näytti toimivan golfpallojen säilytyspaikkana. Olimme Ruthyn kanssa onnesta soikeina, kun saimme kuvattua uskomattoman auringonlaskun. Miehet taisivat olla enemmän innoissaan kuvauspaikasta, erään väylän vehreästä teepaikasta.

Luontopolulla pääsi tutustumaan kaktuksiin ja laskevaan aurinkoon.

Karun kaunista maisemaa.

Saguaro kaktus, jonka nimi oli Bogey Bandit. Oli mukavasti mäen päällä olevan tee boksin ja väylän välissä. Muutama pallo näytti olevan kaktuksen syleilyssä säilytyksessä.

Vertailussa nuoret ja hentoiset Ladyt ja vanha ja massiivinen Saguaro kaktus.

No onhan se auringonlasku autiomaassa nyt kaunis.

Taivaanrannan värit senkun paranivat auringon painuessa horisontin taa.

Päätimme nauttia illallisen Golf Clubin Ravintolassa The Grillissä. Se oli virhe liike, sillä lautaselleni päätynyt kuiva kana pilasi illan makunautinnon ja latisti omaa tunnelmaa. Annos näytti kyllä maistuvalle, mutta kaikki ei ole aina sitä, miltä näyttää. Ravintolan puitteet olivat upeat ja nautimme kauniista illasta ulkoterassilla. Ruoka ja palvelun taso vain jättivät järkyttävän paljon parantamisen varaa. Siinä vaiheessa kun sinä olet suurimman osan illasta se, joka metsästää tarjoilijaa saadaksesi jotain, eikä toisin päin, niin mennään jonkin verran metsään. On myös mukavaa, jos saa illan päätteeksi oman laskun allekirjoitettavakseen eikä jonkun toisen pöydän. Olisi varmaan pitänyt vaan olla hiljaa ja allekirjoittaa väärä lasku mukisematta, koska edullisemmalla oltaisi päästy. Mutta mikäs teet, rehellisyys maan perii. Suomalainen geenivirhe. 

The Grillin patio oli kivan oloinen päivällispaikka. Mutta ruoan taso ei ole aina sitä miltä puitteet näyttää.

Pation takana meni 18. reiän väylä. Tämän enempää siitä ei pimeässä nähnyt.

Päivänvalolla maisema patiolta olikin aivan toinen.

Ennen kuivan kanan maistamista vielä hymyilytti. 

Ilta päättyi kuitenkin makoisasti. Valmiiksi sekoitettu Cosmo oli kuin parhaanmakuinen baarista hankittu cocktail.