Destination Scottsdale

Selailin viime keväänä randomisti henksuhintaisia hotelleja. Kohteella ei ollut niinkään väliä, olin lähinnä kiinnostunut siitä, miltä majoitus näytti. Pariin kertaan sormi lipsahti VARAA-napille ja huomasin bookkailleeni majoituksia kohteesta nimeltä Scottsdale Arizona. 

Lokakuun alussa oli viimein aika laittaa kamat kasaan ja lähteä tuttavapariskunnan kanssa tarkastamaan, mitä sitä oli tullut puolta vuotta aiemmin varailtua.  Ensimmäisen yön hotelliksi oli valikoitunut Canopy Scottsdale Old Town, joka sijaitsi Scottsdalen hurmavan vanhan kaupungin ytimessä. 

Tervetuloa Scottsdaleen!

Heti Hotellin ovesta sisään astuessa, tunsin osuneemme kultasuoneen. Vähän kuin Roope Setä haistaa kullan, aistin loistavan ilmapiirin. Enkä ollut väärässä. Niin ihana, jollain tapaa skandinaavinen sisustus ja herran jestas, miten mieletön palvelu. Jokainen työntekijä respan henkilöstä aina huonesiivoojaan oli suurella asiakaspalvelusydämellä varusteltu. Eikä siinä vielä kaikki. Tämä hotelli nappasi Sansun Matkailu elämän Oscareissa ykköspalkinnot seuraavissa kategorioissa: paras suihku, paras sänky, paras äänieristys, paras kattoterassi ja paras hotellin ravintola. En osaa sanoa, mitä olisi voitu enää tehdä paremmin (vitsi, vitsi... vessapaperiteline ja pyyhekoukku oli sijoitettu väärään paikkaan). My all time favourite hotel.

Canopy Old Town Scottsdale.

Astutaanpa sitten hotellin ovesta sisään...

Mikä aula! Love it! Saisinko tähän saman designin olohuoneeseeni, kiitos!

Sisustus oli täysin minun makuuni. Silmä lepäsi.

Huomasin kaikkialla sisustuksessa ihania yksityiskohtia.

Just Relax!

Tervetuloa Sansu-Maaria!

Ja tässä nämä suloisia unia tarjonneet sängyt.

No onhan se vähän outoa laittaa kuva vessasta, mutta kun tässä on asiakontekstia. Iso suihku, joka ei ole ammeessa vaan suihkukaapissa. Love it! Kaksi suihkupäätä, love it! Hyvä vedenpaine, love it! Outo taulu vessataiteena, not sure if I love it... En ole varma, mitä yritettiin viestittää sillä, että nainen avaa farkkushortsinsa ja ulos hyppää kissa, haukka ja kaktuksia...

No niin, nyt kun ollaan sponsoroimattomat hehkutukset hehkutettu, voidaan jatkaa tarinaa. Mitä me siellä sattumanvaraisesti valikoituneessa kohteessa tehtiin? Golffaus, mikäs se elämässä olisi sen tärkeämpää? Ei mikään, jos tietyiltä yksilöiltä kysyt. Miehet lähtivät tuli persauksen alla (kirjaimellisesti) lentokentältä suoraan vihreälle kentälle valkoista palloa kolottamaan. Olivat paikalla kohteessa ihan 3 minuuttia ennen Tee-aikaa.

Kun miehet oli heitetty ulos ei niin tilavan vuokra-auton kyydistä, me naiset kurvasimme hotellille ja lähdimme nenä ojossa etsimään lounasta. Bootleggers Modern Smokehousen edustalla komeili plakaatti, jossa mainostettiin, kuinka ravintola oli ollut mukana Foodnetwokin Diners, Drive-Ins and Dives ohjelmassa. Ei kai mesta huono voi olla, jos televisioon on päässyt? No jaa, voihan se. Oma lounasvalintani ei mennyt nappiin, pulled pork and brisket olivat molemmat hurjan kuivia. Onneksi Ruthyn possutacojen liha oli sentään mureaa. Taisin kyllä myös löytää syyn lautasella lojuneen lihani kuivuuteen. Siinä patiolla savustusuunin vieressä istueskellessamme, eräs työntekijä tuli tsekkaamaan uunin sisällä muhivia herkkujaan. Ruthy suikkasi saman tien tenttaamaan savustusmestarilta, kauanko tälläisen lihan kypsyminen oikein kestää. Vastaus oli kaksi tuntia. Mitä?! No ei ihme, ettei ollut mureaa... Texasissa olen tottunut, että BBQ paikat kypsentävät tunti tolkulla eväitään. 

Meidän harmaa mitäänsanomaton vuokra-auto sopi tosi kivasti näiden muiden hotellin parkkihallista löytyneiden autojen joukkoon...

Lounaspaikkamme julkisivu näytti kivalle. 

Alkupalaksi Devilded Eggs, olivan maistuvia. Omalla kohdallani munat jäivät tosin täysin ihanan punajuurikastikkeen varjoon. Olisin voinut syödä kastiketta lusikalla purkista jälkiruoaksi. 
 

Pakollinen kaverikuva lautasten kanssa.

Ei se annos tässä niin huonolle näytä, mutta pettymys oli.

Kurkistus savustusuuniin.

Ravintolan sisustus oli viihtyisä.Näyttää, että Baby Spice 2000-luvulta oli karannut lounastamaan tuohon kuvan oikeaan reunaan. 

Jostain syystä kiinnitän usein huomiota ravintoloiden kattoihin. Tässä siitä oli verhoiltu aika hauska. 

Vanhakaupungin kadut tuntuivat perjantaina päivällä hiljaisille... kunnes ohitimme Rusty Spur Saluunan. Siellä kuulosti olevan menossa maailman parhaimmat bileet. Kyltistä päätellen ollut ilmeisesti jo vuodesta 1951. Ruthy kurkkasi saluunan ovista sisälle, soitto lakkasi välittömästi ja meidät kirjaimellisesti kuulutettiin sisään. Trubaduuri huuteli mikrofoniin "We have new people stepping in!" ja kaikki alkoivat hurraamaan. Eihän sitä kehdannut siinä vaiheessa karkuun lähteä. Sisälle kävellessä olimme kuin osa stadionin kentälle juoksevaa kuuluisaa joukkuetta. Kaikki olivat kädet ojossa heittämässä ylävitosia matkallamme baaritiskille. Ladies and Gentlemen, that's how you make an entrance.

Tutustuttiin paikalliseen taiteeseen katuja vaelellessamme.

"Ytte, sano Chili!" (Vain Kummeli fanit tajuaa...)

Rusty Spur Saluuna ja näyttävä entrance.

Baaritiski.

Vessat oli selkeästi merkattu. 

Päivän trubaduuri ja hänen yleisönsä.

Uskoisikohan sitä oikeasti, että Sean Connery on käynyt mirri kaulassa Rustyssa...

Suomalaiset (tai suomalaisten kanssa naimisissa olevat meksikolaiset) eivät missaa ilmaisia olutmaistiaisia. Niin ei vaan käy. Näin ollen palasimme hotellille viiden pintaan hotellin beer and flatbread maistiaisille. Nämä herkut tarjosi hotellin ravintola. Olen yleensä hyvin skeptinen hotellien ravintoloita kohtaan, mutta tämä Flatbread oli todella herkullinen. Hmm... voisiko olla että ravintolamme ei vain näyttänyt hyvälle, vaan myös oli hyvä. Hotellimme hanavalikoimasta löytyi vain Arizonalaisia oluita. Loved it! Maistiaisista löytyikin uusi suosikki loppureissulle. 

Miehet ottivat golfkentältä Uberin hotelille ja suurin piirtein juoksivat ovista sisään muutamaa minuuttia ennen maistiaisten loppumista (Mitä minä juuri sanoin siitä ilmaisen oluen missaamisesta!). Olimme ilmeisesti tehneet lähtemättömän vaikutuksen maistiaisia jaelleisiin neitosiin, sillä he toivat meille loput flatbreadin palaset ja kaatoivat lasit täyteen olutkannustaan. KIITOS! Koska kaksi palaa ei ole koskaan tarpeeksi, etekin kun on edellisen kerran syönyt aamulla Dallasissa, miehet kävivät tilaamassa ihan suosiolla kokonaisen Flatbreadin ja ehkä muutaman oluen. Tästäkin tuote-esittelystä oli siis hotellin ravintolalle hyötyä. 

Uusi maistuva olut tuttavuus.

Hotellin viihtyisä ravintola. 

Kyselin voisiko Tatu nikkaroida mulle tälläsen katon kun hotellin ravintolassa oli. En tainnut oikein saada vastausta herralta...

Meno Rusty Spurissa oli aiemmin päivällä ollut sen verran hyvä, että pakkohan miehetkin oli viedä tähän paikalliseen menomestaan tutustumaan. Astuessamme sisään saluunan ovista, illan bändi, Psychobilly Rodeo Band, viritteli juuri vehkeitään, ihan kirjaimellisesti. Ensimmäisenä seinälle nostettiin jonkun eläimen kultaiseksi maalatut pallit, jonka jälkeen asenneltiin estradille lukuisat tippikipot ja siroa kokoa XXXXXXXXL olevat valkoiset alushousut, joihin fanit saivat tussilla raapustella terveisiään (luonnollisesti tippiä vastaan). 

Bändillä oli selvästi Hard core faneja. Heti ensi sointujen lähtiessä käyntiin muutamat leidit ryntäsivät lavan eteen jammaamaan ja meno oli kuin paremmallakin Zumba-tunnilla. Oranssimekkoinen synttäreitään viettänyt Brooke, erottui korkeissa koroissaan joukosta, ei pelkästään mekkonsa ei niin huomaamattoman värin ja kenkävalintansa puolesta, vaan toistuvien WUHUUU huutojen ja ankaran jammailun johdosta. Brooken ei yhtä innokas deitti jäi huomiossa selkeäksi kakkoseksi Brooken superfanittaessa bändin solistia. Pakko myöntää, että bändi oli hyvä ja sanoitukset suhteellisen ronskia countria. Vähän tyyliin Leevi and the Leavings, mutta sellanen Arizonalainen country versio heistä. Thumbs up tälle bändille. Ja pakkohan sen oli olla hyvä, kun meidänkin jengi hillui eturivissä keikan ajan.

Kohti Rusty Spuria Vanhan kaupungin sydämmessä.  

Tunnelmallista iltamaisemaa.

Psychobilly Rodeo Band ja "Tip the fucking band" kyltti vieraskirja-alushousujen vieressä.

Menoa ja meininkiä hieman tärähtäneessä kuvassa.

Kaikki se jammailu ja paikallisten fanien ihailu teki nälkäiseksi. Lähdimme metsästämään iltapalaa. Belle's Nashville Kitchen tuli sopivasti vastaan ja meininki näytti hyvältä. Jo toistamiseen saimme nauttia hyvästä musiikista. Paikallinen cover bändi oli mitä loistavin ja biisien kirjo kattoi kaiken, mitä kuvitella voi, Blake Sheltonista aina Eminemiin. Bellen chicken fingersit olivat to die for! Joskin jos et ole valkosipulin ystävä, kannattaa ehkä mainita asiasta ennen tilaamista. Kanan päällä kun oli suhteellisen hyvä määrä äkäistä vampyyrin karkottajaa. Ei ihme, jos kana maistui meille, ravintolan Nashville Hot Chicken Sandwich oli 2021 Arizonan parhaaksi burgeriksi. Ei kai kana pahaa voi olla, jos se on Arizonan parasta. 

Ruoan jälkeen kello näytti paikallista aikaa vasta 11pm. Dallasissa kello kuitenkin kävi jo yhtä yöllä ja olin herännyt töihin vaatimattomasti aamu viiden jälkeen. Totesin silmäluomieni painavan sen verran, että joukon nuorimpana ja väsyneimpänä minun oli aika lähteä kohti höyhensaaria. Loppu jengillä energiaa piisasi, joten he päättivät vielä palata Rustyn vauhdikkaaseen maailmaan. 

Olin ehtinyt hotellilla hädin tuskin päätä tyynyyn painaa, kun mieheni kömpi huoneeseen. Oli kuulemma ollut niin hurja jono Saluunaan, ettei olisi ollut toivoa lähiaikoina sisään asti päästä. Toki jonossakin voi olla kiva hengailla, mutta koska palkintona ei ollut ilmaisia ämpäreitä, oli loppu seurueemmekin päättänyt lähteä unten maille. Ja voi pojat, mikä nautinto se sänkyyn uppoaminen olikaan. Aivan mieletön patja ja maailman ihanimmat tyynyt. Siinä autuudessa kelpasi uinailla.

To be continued...