Tie jolta ei ollut paluuta

28. 5. 2019
Balsam Mountain Campground - Smokemont campground, Smokey Mountains National park
34 mailia/ 55 km
Päivässä vietetty aika ratin takana: 2h 17 min

Hiphurraa, viimeinkin koitti reissulla se päivä, kun suurin osa siitä ei kulunut pelkkään autossa istumiseen. Joskin päivän ensimmäinen "nähtävyys" oli ajoreitti, joten aamu kyllä aukeni tutulla perse penkkiin rutiinilla.

Seisoimme metsän siimekseen päättyneessä cul-de-sacissa (suomalaisittain umpikujassa, jotenkin tuo cul-de-sac termi vain kuulostaa hienostuneemmalle kuin umpikuja) ja tuijotimme Heintooga round bottom road-kylttiä. Kyltin vierestä kohti puskaa lähtenyt hiekkatie muistutti kovin paljon suomalaista mökkitietä. Jopa siinä määrin, että olisin laittanut Wiskarin Artun kajauttamaan "Faija anna mun ajaa mökkitie..." biisin ilmoille,  jos tuo kipale olisi ollut siinä saatavilla. Vaan eipä ollut mukana biisiä, sen enempää kuin Wiskarin Arttuakaan.

Kyltissä julistettiin "Ken tälle tielle lähtee, ei siltä ole paluuta". Toisin sanoen reitti olisi yksisuuntainen ja vaikka kuinka tulisi katumapäälle, ei takaisin voisi kääntyä. Tietä olisi köröteltävä 14 mailia (23km) vaikka kakat housussa. Matkan aikana laskeuduttaisiin 5535 jalasta 2000 jalkaan, eli sellainen mukava about kilometrin korkeusero olisi reitin alulla ja lopulla.

No niin sit mennään!
Unimproved, primitive access, one way (no re-entry),
jep kuulostaa ihan medän aamuajeluun soveltuvalle pätkälle!

Heintooga Round bottom road on auki vain kesäsesongin ajan, eikä sitä varsinaisesti pidetä yllä kunnostamalla. Meidän reitille kurvatessamme se oli ollut autojen huristeltavissa tänä vuonna vasta kymmenisen päivää. Bongasimme cul-de-sacilla Rangerin ja kävimme varmistamassa, että Audimme selviäisi reitistä. Kyltissä kiellettiin bussit ja RV:t, joista kumpaankaan kategoriaan A7 ei kuulu, mutta parempi se oli joltain fiksummalta varmistaa, oliko talvikausi nielaissut jostain kohti tietä sellaisen palan pois, että joutuisimme tilaamaan helikopterin nostamaan automme kuilujen yli. Audin maavara kun ei ole päätä huimaava.

Totta puhuakseni reitti oli lopulta paremmassa kunnossa kuin mitä odotin. Vain parissa kohtaa oli sen verran kamalia uria tai isoja teräviä kiviä, että Tatun piti huolella valikoida ajolinjansa. Luonnollisesti se kamalimmassa kunnossa ollut kohta oli jyrkässä alamäessä 90 asteen mutkassa. Siinä kohtaa olisin itse kyllä heittänyt hanskat tiskiin, jos olisin joutunut olemaan ratin takana. Tai vaihtoehtoisesti jättänyt puolet Audin pohjasta niihin kiviin, jotka olivat nousseet pystyyn sateen vietyä maa-aineksen niiden ympäriltä.

Tie kiemurteli vuoren alas rinnettä kuin käärme. Välillä Audin renkaan halailivat ihan huolella äkkijyrkän pudotuksen reunaa. Äitini olisi kirkunut kyydissä koko matkan. Vaikka luotan Tatun ajotaitoihin, jännitin huomaamattani sen verran, että vessahätähän siinä hommassa tuli. Niin ja sain itseni ehkä pari kertaa kiinni siitä, että purin turhan tiukkaan yhteen hampaitani. Joskin Tatu pisti paremmaksi. Sen verran hurjaa menoa vuoritien alasajo oli, että Tatun älykello päätteli pojan olevan maastopyöräajelulla. Kello oli laittanut automaattisesti maastopyöräily moden päälle ja alas päästyämme ilmoitti, että syke oli heilunut 99 huitteilla ja kaloreita oli suorituksessa kulunut 300. On se niin väärin ettei toisen tarvi kuin istua ratin takana ja kalorit palavat kuin viimeistä päivää.

Balsam Mountain Roadilla, siinä yksisuuntaisen kauhutien lopussa, alkoi perhosparatiisi. Satoja perhosia lenteli ympärillä, kuin syksyllä myrskyssä puusta putoavia lehtiä. Niitä oli niin monta, ettei niitä ehtinyt laskemaan. Oli isoja keltaisia perhosia ja oli sinisiä red spotted purpleja. Lisäksi oli pieniä sinisiä perhosia, joiden siipien alapuoli oli valkoinen. Perhosia parveili ryhmissä tiellä mutalätäköiden reunalla. Oliko kyseessä pariutumisrituaali? Vai mutapitoinen ryhmädining experience? Kuka tietää, mutta mahtavaa katseltavaa niiden touhu jokatapauksessa oli.

Tälläistä puskaista metsätietä sitä mentiin.

Red spotted purple perhosia keskellä tietä.

Näiden kavereiden siipien toinen puoli oli  sininen. 

Kun ikuisuudelta tuntunut maastoautoiluosuus oli ohi, paloin halusta päästä veryttelemään alamäkiajossa jännittyneitä lihaksiani. Kurvasimme Cherokee intiaanien reservaattimaille kansallispuiston kupeseen ja painelimme Mingo Falls vesiputouksille.

Parkkipaikalla ulos autosta astuttaessa, Audi näytti sille kuin olisi ollut Jaska Jokusesta se poika, joka kävelee pölypilvessä. Auto oli yltä päältä paksun hienon hiekkakerroksen peitossa. Ihanteellinen tilaisuus sotkea vaatteensa... kuten myös tein. Siihen on ihan pätevä syy, miksi en omista mitään valkoista...

Mingo Falls oli täydellinen pit stop. Kävelymatkaa oli vain 300m/suunta, putoukset eivät olleet liian ruuhkaiset ja muksut (mukaan lukien minä ja Tatu) pääsivät lutraamaan vedessä. Mingo Falls on yksi eteläisten appalakkien korkeimmista putouksista.  Ja kyllähän se oli 37 metriä silkkaa upeutta. Sitä esteettistä ihastusta kelpasi katsella nauttiessaan yhden pienen oluen.

Mingo Falls, joka tarkoittaa Cherokeen kielellä Ison karhun putouksia. 

Tatu läträämässä,
ei kuitenkaan oluella...

Onhan ne nyt nätit.

Hauskoja juuria,
pieniä ja suuria.

Oconalufteen Visitor centerin yhteydessä on Mountain farm museo, joka koostuu useasta farmirakennuksesta, omenatarhasta ja ympäriinsä pinkovista kanoista. Tiedä siitä, että oliko ennen muinoin kovasti käärmeitä maatilaeläiminä, mutta nyt alueella yksi musta pitkä yksilö esitteli sulavalinjaista etenemistään vieressä pällisteille turisteille. En voinut kuin ihailla, miten kauniisti se eteni. Yllätyin ettei joukossa ollut ketään, joka olisi alkanut kirkua tai vaihtoehtoisesti koittanut käydä päästämässä käärme ressua pois päiviltään. Ihmiskunnalla on siis vielä toivoa.

Mingus Mill, kuvauksellinen vanha myllyrakennus metsän siimeksessä, sai vielä olla päivän viimeinen välietappi ennen Smokemontin teltta-alueelle kurvaamista. Väki alkoi olla tuossa vaiheessa väsähtänyt ja nälkäinen. Pyttipannu kajasti keitaan lailla mielessä ja auto taisi kurvata tavallista nopeammin kohti leirintäaluetta.

Jos ei ole kyltistä kuvatodistetta, niin silloin reissu ei tapahtunut. 

Oconalufteen takapihalla.

Oconalufteen visitor centerin yhteydessä on historiallinen mountain farm museo.

Tämän farmin seinät oli tehty aivan mielettömän suurista hirsistä.
En kulje mitta taskussa, ja tällä kertaa tuo melkein harmitti,
mittailu puuhiksihan noiden hirsien  ihmettelminen olisi nimittäin mennyt. 

Olipahan kukilla nätti maisema, missä kukkia.

Tässä olisi tämä komea käärme.
Kaveri oli muuten aikas pitkä.

.

Mingus Mill, rakennettu 1886.

Olimme varanneet meille Smokemontista Group site #1. Pääsimme hyödyntämään ryhmäpaikkaa, sillä meidän kahden auton seurueemme täytti vaadittavan 7 hengen minimimäärän. Vieressämme oli lisäksi kaksi muuta ryhmäpaikkaa, mutta niille ei koskaan ilmaantunut muita asukkaita, joten saimme olla kaikessa rauhassa. Vieressämme virtasi joki, joten hullut rohkeat (en siis minä) pääsivät käymään nauttimassa siitä jäätävän virkistävästä vedestä.

Haimme illalla teltta-alueen viereiseltä tallilta polttopuita nuotioon (Kyllä kansallispuiston alueella on maastovaelluksia tarjoava talli). Yksi puunippu kustansi $6. Jottei puiston alueelle pääse rantautumaan uusia kasvisairauksia tai puita tappavia tuholaisia, puistossa saa polttaa vain USDA:n sertifioimia ja pakkaamia kuumakäsilteltyjä polttopuita. Ei siis kannata lähteä reissuun takapihaltaan kaatama kelohonka takakontissa. Sitä ei kuitenkaan saa puistossa polttaa.

Peräluukku auki ja tavaroiden purkuun!
Travelling light, eikun...

Oltaisiin saatu ottaa vielä muutama kaveri mukaan.
Meidän Ryhmätelttapaikan 5 teltta platformista saatiin täytetyksi vain 2...
Ja epäsuomalaisesti laitettiin vielä teltat vierekkäin, eikä niin kauaksi toisistaan kuin mahdollista! 

Löydä puuhun piilotettu Sansu.

Pyttipannuaika!!

Vesihaltija telttapaikan viereisessä joessa.

Olikohan tämä se kuuluisa jokitaimen?

Suomalaisia nautintoja vaalimassa.
Kun on säilyttänyt tuliaisiksi saamaansa lonkerotölkkiä puoli vuotta,
pitää maiseman ympärillä olla tarpeeksi spesiaali sen juomiseen.

Leirinuotiolla.
Bongaa kuvasta syyttävä sormi.