Tuesday, February 26, 2019

Kahden ja puolen perunan laatikko

Ajelimme viime viikolla joogan jälkeen kohti kotia. Jostain täysin selittämättömästä syystä minulle iski hirveä himo lihaperunasoselaatikkoon. Tiedän, että kuntoilun jälkeen tulee nälkä, mutta tilanteesta tekee selittämättömän se, etten ole syönyt kyseistä tavaraa yli 10 vuoteen. Lihaperunasoselaatikko oli lempiruokani ala-asteella, mutta en olettanut muksuvuosien lempiruokien hyökkäävän 25 vuotta myöhemmin mieliteoiksi kesken risteyksen ylityksen. 

Mieliteoissa on se huono puoli, ettei niistä pääse tehokkaasti eroon kuin antamalla niille periksi. Niinpä pari päivää sitten löysin itseni etsimästä reseptiä lihaperunasoselaatikolle. Älä nyt naura siellä! Tiedän, että kun käyttää päätään tajuaa, ettei tavarassa ole muuta kuin muusia ja jauhelihaa... mutta halusin tunnollisena hikipinkoja kuitenkin tsekata määriä ja valmistusaikoja.

Luin reseptiä ja ja katsoin perunasäkkiämme. Resepti käski käyttämään kilon perunoita. Hmm... Teksasilaisen perunakoon mukaan tuo tarkoitti, että käyttäisin kaksi perunaa. Luit oikein. Minulla oli 6,8 kilon säkki, jossa oli 13 perunaa. Mahtavalla matikalla pystyy laskemaan, että yksi peruna painoi yli puoli kiloa. Koska päätin etten jaksa vääntää ruokaa joka päivä, päätin ahneena tunkea kattilaan kolmannenkin perunan. Muuten ihan hyvä suunnitelma, mutta 4,5 litraiseen jättikattilamme, ei mahtunut kolmea perunaa! Ei vaikka ne laittoi kolmeen osaan. On minullakin ongelmat...

Kahden ja puolen perunan taktiikalla sain valmistettua 2 laatikollista herkkua, jota tavallisesti nautin Sahalahdella työskentelevien äitien valmistamana. Joskin minun kaksi laatikkoani vastasi kahdeksaa kaupan peruslaatikkoa. Sopiva määrä tälle meidän kahden hengen suurperheelle. Lopputulos ei ollut lainkaan hassumpi, vaikken sillä vielä lähtisikään hirveästi leuhkimaan. Ehkä ensi kerralla lähden liikkeelle yhden perunan taktiikalla ja testailen jotain eksoottisempia mausteita ja lisukkeita.

Pieni käsi vai iso peruna?


No onhan se aika kamalan näköistä,
mutta ei tämän ruokalajin kovin esteettiseltä tulekaan näyttää...




No comments:

Post a Comment