Dallas Diaries: Vihreä viikonloppu

Oletin rustaavani tämän stoorin maanantaina, mutta nyt on jo kuulemma perjantai! Kuka pölli multa pari päivää? Lisäksi anoppi kyseli, että mitä tehdään nyt pääsiäisenä. Mitä, onko nyt vai pääsiäinen? Kuinka pihalla mä oikein ajankulun suhteen olen ... Shame on me! Minä, joka ennenmuinoin osasin heti siinä joulukuun alussa kertoa mille ajanjaksolle pääsiäinen keväällä sijoittui. Ei voi kuin peiliin katsoa ja todeta, että kaikenlaiset taidot ne katoaa, kun poistuu laskettelukeskuksen myyntipalvelusta. Nyt kun ei enää ei tarvitse olla tietoinen mökkivaraussesongista, ymmärrys siitä milloin on pääsiäinen tai hiihtolomat kuuluvat johonkin hämärään männä historiaan. Tosin tasapainoksi tarvitsisi varmaan opiskella, milloin on Memorial day Labor day, ettei aina tarvitsisi olla miettimässä, että kumpi oli keväällä ja kumpi syksyllä. Sitä paitsi tarviihan mun nyt tietää, milloin saan käyttää valkoisia housuja (vai koskiko tämä nyt kaikkea valkoista), koska satavuotta vanha etiketti määrää, että niitä saa pitää vain "during THE season" ja season sijoittuu labour dayn ja memorial dayn (vai oliko se nyt toisin päin) välille.

Mutta blogin otsikkoon! Viime viikonlopuni vihreällä teemavärillä ei ollut mitään tekemistä suomen kunnallisvaalipuoleiden sen enempää kuin palmusunnuntaina Jerusalemiin aasilla ratsastaneen Jeesuksenkaan kanssa. Ei vaikka tuohon Jerusalemi keikkaankin liittyi jotenkin vihreät palmunoksat, nyt kun vielä muistaisi, että miten. Mutta ei huolta! Muistini ei ole täysin mennyt, sillä lehvien merkityksen sijaan muistan kylläkin ulkoa virret numero 1 ja 15, jotka molemmat liittyvät samaan ison J:n Jerusalemin reissuun. Pelottavaa tässä kaikessa ei suinkaan ole se, että muistan "Tiellä ken vaeltaa..." ja "Hoosianna Daavidin poika" virsien huimat lyriikat vaan se, että aivoihini on syöpynyt myös kyseisten virsien numerot. On niistä ala-asteen aamunavauksista näköjään jotain aivopesumeininkiä havaittavissa... (By the way hoosianna kirjotetaan englanniksi hosanna... Hiffasin sen heti sen jälkeen kun olin ensin naureskellut, että kirkon pihaan oli tehty mainostauluun kirjotusvirhe. Miksi suomeksi siihen lisäillään vokaaleja? Tosin Hoosianna kuulostaa oman nimeni huomioon ottaen paljon paremmalle kuin englanniksi lausuttu Ho-Sanna...)

No jos ei viikonlopun vihreys johtunut politiikasta tai uskonnosta, niin mistä sitten? No urheilusta tietenkin! Lauantaina Dallas Starsien kauden päätöspelistä ja sunnuntaina golfin ystäville uskonnollista ja pyhästä tilaisuudesta, Masters-turnauksesta. Urheiluviikonloppuani täydensi vielä mukavasti lauantaiaamun puistossa vietetty Dallasin Suominaisten itsepuolustuskurssi, joka vasta maanantaina muistutti olemassaolostaan sillä, että paitaa ei saanut kiskottua pään yli ilman, että kädet tuntuivat murjotuille. Ei se mitään, maanantain kuuluukin tuntua tuolta, muistaakseni... :D

Itsepuolustuskurssi oli mieltä avaava, mutta en näillä yhden tunnin taidoilla lähtisi ihan heti olettaan pystyväni tyypin kuin tyypin selättää. Yllätysmomentti on ehkä vähän menetetty, jos tarvii todeta päällekäyjälle, että "Ootatko kuule ihan hippasen, niin mä koitan muistella yhden jutun, ja kun sanon hep, niin jatketaan tätä tilannetta sitten." Toisin sanoen kaikki, mitä opittiin, tulisi nyt sitten kotona treenamalla siirtää kropaan body memoryksi, jotta tulisi vaistomaisesti selkärangasta, jos ikinä joutuu siihen onnettomaan tilanteeseen, että niitä taitoja tarvitsee. Vaikeinta koko hommassa ei suinkaan ole liikeradat (nyt ei puhuta mistään karatepotkuista) vaan niinkin yksinkertainen asia kuin rentous. Miten helvatussa saan käsivarteni rentoutettua niin etten käytä lihaksia, ja silti työnnettyä sen Mr hyökkääjän huit helvattuun? Pääkoppani ei voi millään prosessoida sitä faktaa, että se vapauttava voima voi tulla siitä rentoudesta. Noh, onneksi mulla on tollanen treeninukke nimeltä Tatu, jota voin ehkä alkaa hyödyntään... Ei muuta kun "Relax, don't do it..." biisi taustalle soimaan ja ACTION!

Tatulla oli viime viikolla melkein kaksi (WOW!) tilaisuutta päästä minusta koko illaksi eroon. Torstaina olin muutaman suomineitosen kanssa Abbailemassa Dallas Arboretumissa konsertissa, joten totesin Tatulle dissaavani hänet yksinäistä koti-iltaa viettämään. Ja pah, Starsin peliinhän se heti mennä viipotti, kun kaveri tarjosi liput. Perjantaina herra varovasti totesi, että Clarkilla (tuttumme country clubilta) oli ylimääräinen lippu seuraavan päivän Starsin kauden viimeiseen peliin ja olisi vailla seuraa. Totesin, että ei sitten muuta kuin kohti hallia, minä viettäisin koti-iltaa. Sittenpä kohtalo puuttui peliin ja vietin ihan yhtä paljon yksinäistä koti-iltaa lauantaina, kuin mitä Tatu oli viettänyt torstaina. Eräs suomalainen tuttu laittoi lauantaina muutamaa tuntia ennen peliä viestiä, että hänellä olisi ylimääräinen lippu peliin, olisimmeko kiinnostuneita. HAA! Se siitä, että mies olisi karannut yksin humputtelemaan jäähallille, emäntä lähtikin mukaan :P Lopulta kävi niin, että istuin Tatun ja Clarkin kanssa pelin, enkä sillä paikalla, mitä lippuni sanoi. Clarkilla on 4 kausikorttia ja henkilöt, joiden piti tulla kahdelle muulle paikalle estyivätkin, joten päädyin niille paikoille herrojen seuraan.

Edelliseen kappaleeseen valitsemistani sanamuodoista huolimatta, ei pidä vetää johtopäätöksiä, että olisimme Tatun kanssa kuin paita ja peppu, jotka ovat 24/7 yhdessä. No way, emme todellakaan ole niitä pareja, jotka eivät voi tehtä mitään erillään tai herra paratkoon, tarvitsevat toiselta luvan mennä jonnekin. Johan tuollaisessa touhussa tukehtuisi. Totuus on, että pääsääntöisesti herra mennä viipottaa golffailemassa viikonloput ja osittain myös arki-illat. Sitten on sähly ja lätkäpelit. Tuohon kun vielä laittaa tavalliset työviikot päälle, en edes välttämättä näe tyyppiä montaakaan tuntia päivässä. Tosin myönnetään, että sählyssä ja lätkässä on tullut suht ahkeraan käytyä kuluttamassa katsomon penkkejä, mutta sillä ei todellakaan ole mitään tekoa sen kanssa että olisin siellä miestäni kyttäämässä. Tuo vain on ollut minulle mahdollisuus päästä neljän seinän ulkopuolelle (and let's face it, saan aika paljon aikaa tässä kämpässä viettää) ja noita pelejä on ollut hauska seurata. Tällä viikolla en pitkästä aikaa jaksanut lähteä sählyyn mukaan, kun oli muuta tekemistä. Kysyinkin Tatun palattua, että moniko jätkä oli todennut, että "Olet sitten päässyt eukoltasi karkaamaan..."

Mutta takaisin lauantaihin ja American Airlines centerille... Kyseessä oli peli, joka Starsilla oli actually mahdollisuus voittaa, vastassa oli NHL:n kauden ylivoimaisesti surkein joukkue, Colorado Avalanche. En ole varma kumman joukkueen pojat odottivat enemmän kesälomille pääsyä, meidän vai kalliovuorten kavereiden. Starsin kausi on suoraan sanoen ollut perseestä, joten melkein ilolla kävi katsomassa tämän kauden loppumisen lyhyeen. Ei tätä kidutusta olisi enää pidempään jaksanut. Välillä tuntui, että meno oli kuin jätkien kaljaliigan pelissä. Erona vain, että Starsin kundeille siitä sähläämisestä maksettiin, ja vielä hyvin. Tosin Ilveksen vanhana kannattajana olin tottunut surkeisiin kausiin, tässä ei siis tavallaan ollut mitään uutta.

Kauden 2016-2017 vitsiksi (ei ehkä muille, mutta mulle ja Tatulle) tuli, että anna kiekko Klingbergille, kyllä se keksii keinon to fuck it up. Niinpä teemaan tuntui sopivan, että kun Klingberg teki jatko-ajalla maalin, se hylättiin, joskin vasta kun Colorado Avalanhcen joukkue oli jo ehtinyt häipyä pukukoppiin ja puolella varmaan kaudenpäätöskaljat kädessä. Tilanne oli koominen. Yleisö ei edes heti käsittänyt, että maalia tarkistettiin, taululla vilkkui STARS WIN teksti. Starsin joukkue oli kerääntynyt keskelle jäätä sanoakseen kiitoksensa kaudesta faneileen ja Coloradon vaihtoaitio oli tyhjä. Kun Screeniltä alettiin näyttää tuomareita soittelemassa yläkertaan, hiffattiin ettei kaikki ollut ihan normisti. Voin kuvitella ettei Avalanchen pojilla ollut ihan hirveesti kiinnostusta raahautua pukukopista takaisin jäälle, kun tuomarit julistivat, että maali hylättiin Seguinin paitsion takia. Pitkän aikaa paikalle popsahti yksi satunnainen Avalanchen pelaaja toisensa jälkeen. Lopulta jengi saatiin kasaan ja peli päätökseen kun rankkareissa ainoan maalin teki paitsiomöhkäyksensä korvaava Seguin. Stars julistettiin uudelleen voittajaksi. Seguin palkittiin pelin lopuksi parilla pystillä, kapteeni Benn sanoi kiitoksensa faneille ja Starsin jätkät heittivät paidat pois, KIRJAIMELLISETI! Jokainen pelaaja teki yhden faninsa onnelliseksi, siis niin onnelliseksi kuin juuri kolme erää pelanneen pelaajan hikinen haiseva paita voi tehdä, antamalla nimmarillaan varustetun pelipaitansa fanilleen. Omat onnenhetkensä kaikilla...

Nyt vain katse kohti ensi kautta uuden valmentajan voimin toivoen, että historia toistaa itseään. Eilen julkistettu Starsien uusi valmentaja Ken Hitchcock kun oli se, joka 1999 johti Starsit joukkueen historian toistaiseksi ainoaan Stanley Cup voittoon. Ja jos ei nyt sitä kannua ensi kaudella kotiin raahatakaan, niin onhan se ainakin nostalgista, että kun Lehtisen Jeren numero jäädytetään hallin kattoon, Starsia luotsaa sama tyypi, joka johdatti Jeren ja kumppanit 1999 NHL:n kärkipaikalle.

Pelissä Seguinin ja Rousselin kaa :P

SMILE! Tää kausi loppuu tähän. Nightmare is over...

Stars win, Take one! Avalanchen poistuu takaoikealle...

Hetkinen... mitäs nää miehet oikeen tsekkailee?
Jaa että ei ollutkaan vai maali, jaa ettei vai voitettukaan vielä. DAMN!

Sieltähän ne Avalanchen pojaat vähitellen hiihtää takasin paikalle...

Stars WIN! Take two... Tällä kertaa oikeasti.

Siinä lähtee paita Lindellin Esan päältä...

Ja sitten suununtaihin. Olin odottanut Masters sunnuntaita paljon, monestakin syystä. Ensinnäkin loppuisi tässä taloudessa se saamarin golfkanavan aukipitäminen aamusta iltaan. Oikeasti, miten voidaan spekuloida ja keskustella yhdestä turnauksesta niiiiiin jumalattomasti. Samat "kommentaattori" naamat analysoivat jokaisen huippupelaajan kaikilta kanteilta ja varmaan samalla vielä heidän lapsuudentraumansakin. Ja tuntui, että sama homma käydään läpi joka jumalan päivä keskiviikosta sunnuntaihin, aamusta iltaan. Millä niillä edes riitti juttua noin pitkään!? Vain kommentaattoreiden pukujen vaihtumisesta pystyi varmaksi kertomaan, että päivä oli actually vaihtunut vaikkeivat jutut tuntuneet juurikaan muuttuvan (ainakaan tälläisen golfia seuraamattoman yksilön näkövinkkelistä). Välillä luonnollisesti väläyteltiin koosteita historian kaikista Masters turnauksista, joiden vuosiluvut mieheni pystyi kertomaan pelaajien paitojen tai lyöntien perusteella. Jos herra käyttäisi tuon saman innon ja energian tärkeiden asioiden mieleen painamiseen, niin vain taivas olisi rajana :D Torstaina sain parhaimman vilauksen masterhulluudesta ollessani lähdössä ovesta ulos Abbailemaan. Tatu röhnötti sohvalla televisio päällä ja samaan aikaan seurasi pelitilannetta eri kuvakulmasta läppäriltään. Molemmat vekottimet pauhasivat täysillä ja itselle tuo kuulosti vain selostussekamelskalta. Meinasin avuliaasti ehdottaa, että löytäisikö tyyppi vielä jostain golf-radiokanavan, jonka voisi laittaa puhelimestaan päälle hölöttämään :P

Toinen ja se suurin syy sunnuntain odotukseeni oli Masters at the Javies. Bileet!! Kerrankin jotain kivaa minullekin tästä turnauksesta. Eräällä Brookhavenin Country Clubissa jäsenenä olevalla pariskunnalla on tapana pitää joka vuosi kotonaan Masters kemut, joiden yksityiskohdissa ei säästellä. Tatu pelailee Javin kanssa kolopalloa harva se viikonloppu, joten automaattisesti pääsimme kutsutun "kerman" joukkoon :P

Sunnuntaiaamuna ennen Javille lähtöä meillä käytiin pukeutumisesta keskustelua:
Tatu: Sun tarvii laittaa Javille päälle jotain vihreetä, kun on Mastersit. Kaikki laittaa.
Minä: Mutta eihän sullakaan ole mitään vihreetä.
Tatu: Ei niin, mut laita sää.
Kiva juttu. Olisi sanonut nyt ajoissa niin olisin voinut käydä ihan hyvin tällä tekosyyllä shoppaileen :) Vihreä, tuo ei mun vaatekaappini kuuluva väri, oli heikosti edustettuna muussa kun siinä muodossa, että asusteessa komeili iso Dallas Starsin logo. Hmmm... Noh ei muuta kuin heittäytymään luovaksi ja punomaan vihreä satiininnauha letin joukkoon, niin sai sen vihreän piristysruiskeen ja miehen tyytyväiseksi. Memo to myself, ensi vuodeksi saa ostaa kivan vihreän leningin ja miehelle shoppailla jotain epämääräistä vihreää asustetta, ettei ole enää tekosyytä olla kuulumatta joukkoon.

Olemme käyneet Javilla muutaman kerran, ja joka kerta toistuu sama kuvio. Päädymme raapimaan päätämme ja miettimään, että missäs kohden kyseistä tietä he asuivatkaan ja miltä heidän talonsa näytti. Tällä kertaa ei ollut ongelmia bongata oikeaa taloa, sillä vihreä-keltaiset (keltainen on toinen Mastersiin liitettävä väri) oven molemmin puolin asetellut ilmapallorykelmät kielivät oikean osoitteen. Olisihan toki ollut myös mahdollista, että joku kiinteistövälittäjä oli keksinyt uuden keinon houkutella sunnuntainäyttöön koittamalla koijata golffanaatikkoja sisään. Sen verran oli meinaan myytäviä taloja sillä suunnalla FOR SALE-kyltteineen näkyvissä, että jollain sitä varmaan olisi tarvinnut edukseen erottua.

En voi muuta kuin antaa täydet pisteet järjestelyistä. Vihreä-keltainen teemaväri kantoi läpi asunnon. Tarjoilut ja jopa vessapaperirulla olivat teeman mukaiset. Kaikkialla oli keltaisia ruusuja. Javie oli jopa hankkinut itselleen kopion siitä karmaisevan vihreästä pikkutakista, joka turnauksen voittajan päälle puetaan. Takki oli luonnollisesti yhdistetty keltaisiin shortseihin. Daah! Talossa oli varmaan 6 televisiota päällä, takapihallakin vaatimattomasti vain 2 toosaa, joista kisaa seurata. Juomaa ja ruokaa riitti vaikka kuinka suurelle seurueelle, takapihalla taisi olla 4 cooleria ja jääkaappi pelkkiin oluisiin ja limppareihin. Viinit ja väkevät sai kipittää hakemaan keittiöstä, siitä houkuttelevan keksipöydän vierestä.

Aivan kuten parhaista lapsuusvuosina koetuista synttäreistä, jossa ämpärionginnasta saatu halpislelu oli juhlien kohokohta, myös näistä aikuisten kemuista sai kotiinviemisiä. Joka vuosi vieraat saavat jonkun uuden Masters at the Javies "matkamuiston" (paremman sanan puutteessa). Tänä vuonna tuo kuuma item oli vihreä lippa. Onneksi edellisten vuosien assessoreja oli jäänyt sen verran jäljelle, että Javie tyrkytti niitäkin mukaani. Näin pääsin korjaamaan edellisvuosien poissaolotilanteeni keräämällä matkaan 2016 vuoden vihreät aurinkolasit, 2015 vuoden stressipallon & kynän ja 2014 vuoden tulitikkuaskin. Pienestä roinasta sitä tulee hamsteri onnelliseksi :P

Luonnollisesti ainoa ketä Mastersissa kannatin (joskaan järkytyksekseni ei todellakaan enää läheskään se ainoa pelaaja, jonka nimeltä tiedän) oli Jordan Spieth. Suosikkipelaajani, se huumorimies Bob Hope kun ei tullut tässä kohtaa kysymykseen, kuolleilla kun ei ole tapana osallistua. En enää edes tiedä, mihin Spieth putosi siinä muffinsien syöntini ja shamppanjan juontini välissä, mutta myönnän, että voitosta taistelleet Rose ja Garcia osasivat vetää loppuhuipennuksen, jota jopa minä lihakset jännityneenä jäin tuijottamaan. Kiitos tasaisen kaksikon, saimme nähdä Javin takapihalla vedon lyöntiä ja tasaista kiroilua kun vuoron perään joku päästeli rumia sanoja riippuen siitä kumpaa kannatti. Kun viimeinen reikä päättyi tasatulokseen opin, että golfissakin käytetään termiä Play off :D Ei päivää ilman viisastumista :D Ylimääräisellä reiällä Garcia vei lopulta voiton ja jopa minun piti heltyä toteamaan, että okei, ehkä kaveri oli ihan symppis.