Kun viimeksi vuokrasimme auton Chicagosta, teidän olisi pitänyt nähdä Tatun ilme auton nähdessään. Uljas metallihohtosininen Chevrolet Sparks oli kuta kuinkin Smartin kokoinen muiden autojen rinnalla. Kyytiin ei olisi todellakaan mahtunut kahta matkaluakkua. Ystävämme Michiganissa oli kuolla nauruun nähdessään sen ja huikkasi vaimolleen, että tämä kävisi kurkkaseen heidän takapihallaan olevaa autoamme, joka oli suurin piirtein saman kokoinen, kuin heidän pojalleen mahdollisesti hankittava polkuauto. Opimme tuosta kokemuksesta jotain. Seuraavalla kerralla emme ottaisi sitä pienintä ajoneuvoa, vaikka se kuinka olisi edullisin.
Floridaan saapuessamme, meillä piti olla ajopelinä Ford Focus tai vastaava. Kuinka ollakaan seisoimme jälleen kerran tuijottamassa koko vuokrafirman pienintä kaaraa, tällä kertaa Volgswagen Beetlea. Ei sinänsä, olen aina pitänyt kuplavokkaria suloisena. Tosin sen olisi kuulunut tulla pastellinvärisenä, ei harmaana. Ongelmaksi meinasi muodostua saammeko Tatun Golfbägin, matkalaukkumme sekä käsimatkatavarat kaikki mahtumaan kyytiin. Ei muuta kun takapenkit kumoon ja kamat sisään. Yes! Mahtui! Samassa autonpakkausoperaatiossa kuulin epämiellyttävän "kräts" äänen, joka osoittautui olevan indikaattori siitä, että farkkuni olivat kyllästyneet tyylittömään elämääni ja halusivat muuntautua muotifarkuiksi. Kyllä, nyt minulla on revityn näköinen reikä polvessani. Olen aina marmattanut, etten käsitä, miksi ihmiset ostavat farkkuja, jotka ovat jo valmiiksi revitty ja täynnä reikiä. Nyt minun tarvitsee varmaan vain olla tyytyväinen tuosta muoti-ilmiöstä, koska se mahdollistaa, että voin jatkka lempihousujeni käyttömistä repeämästä huolimatta.
 |
| Chevrolet Sparks, vuokra-auto vuodelta 2015. Hyvin mahtui parkkiruutuun... |
 |
| Beetle, tämän kertainen road trip menopelimme. |
Kentältä kentälle rituaalissamme ajoimme lentokentältä suoraan golfkentälle. Ja voit nyt järkyttyä, tämä oli ihan minun ehdotukseni. Vaikka en itse suunnittelekkaan pallo-reikä pelin pariin siirtymistä, rakastan etujen hyödyntämistä. Ja tämä oli täydellinen mahdollisuus Tatulle käyttää Brookhaven Country Clubin jäsenyyden kautta tulevia Club corp etuja. Sitä paitsi, kun nyt annoin Tatulle näin hienon mahdollisuuden aloittaa loman heti maila kourassa, hän jää ehkä yhden palveluksen velkaa, ja joutuu... korjaan, pääsee kanssani seuraavalla lomalla minun valitsemaani aktiviteetin pariin. Kiristäminen, lahjonta ja palveluksen velkaan jääminen toimivat aina ;)
Okei myönnetään, kentillä hengailu ei ole minulle enää kidutusta. Ei ainakaan tällä mantereella, missä kutsun kierroksia lähinnä Grand Estate touriksi. Mikäs sen parempaa ihmisten takapihojen ja talomallien vakoilua kuin tsekkailla niitä golfkentältä käsin. Golden Bear kentän reunamiltakin löysin heti ainakin 8 myynnissä olevaa asuntoa, ja ympäröivä community näytti hirveän miellyttävälle. Sitä paitsi täällä kentät ovat samalla myös jonkin asteisia eläintarhoja kun yksi sun toinen eläin löytyy eksyneen viheriölle. Floridassa kilpikonnat ja kurjet tuntuivat olevan suosituimpia lajikkeita.
Kierros oli kiva, Tatu pääsi lomafiilikseen pomppimalla bunkkerista toiseen hokien "In Florida, sand is our friend". Minusta tuo oli vähän kuin hyvä treenikierros, jossa keskitytään yhteen teemaan. Tosin muutamasta kirosanasta päätelleen Tatusta ei ehkä ihan joka bunkkerissa tuolta tuntunut. No, ei jokainen kierros voi olla täydellinen, jälleen yksi syy, miksen golfin pariin ajatellut siirtyä.
 |
| Jaa että missäkö ollaan? |
 |
| Kuvaan tiivistyy hyvin meidän kierroksemme ydin; mun talobongailu ja Tatun bunkkeritreeni. |
 |
| Loma, mikä ihana tekosyy juoda olutta! |
 |
| Todiste A, olin kentällä mukana. Kuva saattaa sisältää tuote sijoittelua, josta en saa mitään sponsorimaksua... |
 |
| No olipas nättiä maisemaa, ja kurkia... |
 |
| ...ja lisää kurkia. Olisko saanut lisäpisteitä, jos olis osunu pallolla yhteen? |
 |
| Millaisen jäljen jättää bunkkeiriin rantautuva kilpikonna? No tälläisen. |
 |
| Tässä kaveri uljaassa sivuprofiilissa. Kuvitteli varman olevansa beachilla, kun niin otti aurinkoa. |
Tatun veli perheineen oli fiksuna arvostanut Floridan lämmintä joulua suomen mustaa versiota miellyttävämmäksi ja oli Orlandossa samaan aikaan kuin me. Tatu sai siis samalla viettää laatuaikaa Orlandossa kummityttönsä Ellin kanssa. Kävimmekin ensimmäisenä iltana porukalla Disney Springsin alueella syömässä. Olimme saaneet vihjeen paikasta salakuunnellessani hotellimme check in tiskillä toisten keskustelua. Korvien aukipitäminen kannattaa aina, paitsi ei ehkä mafioosojen läheisyydessä.
Myönnetään, olihan Disney Springs eli niin sanottu "downtown Disney", joka koostui ravintoloista, show-paikoista ja kaupoista, todellinen turistirysä, mutta silti miellyttävä kokemus. En tiedä moniko teistä on vieraillut Disneyn alueella. Niille joille alue on yhtä vieras kuin Siperia, kerrotakoon, että tuo jumalattoman kokoinen alue koostuu neljästä huvipuistosta, parista vesipuistosta ja about tsiljoonasta hotellista, joiden lisäksi alueella on kauppoja ja ravintoloita. Se mistä annan ihan mielettömät pointsit tuolle turisteilta rahat pois nyhtävälle nähtävyydelle on, että he ovat laittaneet aivan loistavat opasteet alueelle. Mekin, jotka lähdimme hotelliltamme vain "sinne päin" ajelemaan, löysimme helposti perille Disney Springsin alueelle, jossa oli useampikin parkkihalli ilmaista parkkeerausta varten (huvipuiston parkit eivät sitten olekaan ilmaisia).
 |
| Tervetuloa Disney Springsin matkamuistokauppojen ihmeelliseen maailmaan! |
 |
| Tatu Ankka |
 |
| Tässä olis ollut vähän persoonallisempaa karvalakkia ensi talveen... |
 |
| Olisko tää Pahattaren tyyli ollut sittenkin enemmän Tatua kun se Aku lippis? |
Päädyimme syömään Rainforest Cafeeseen. Tiedetään, todella originellia mennä ketjupaikkaan, joita löytyy varmaan joka osavaltiosta. Niille jotka eivät ole Rainforest cafessa aiemmin käyneet, se on kuitenkin kokemus, vaikkakin ehkä hieman tacky one. Ravintolan sisätilat on rakennettu muistuttamaan viidakkoa, tai vaihtoehtoisesti hyvin paljon muovisia viherkasveja rakastavan henkilön viherhuonetta. Tasaisin väliajoin pitkin muovikasviviidakkoa piilotetut eläimet aloittavat liikkumaan ja ääntelemään samalla kun katosta kuuluu ukkosen melskettä ja rankkasateen ääntä. Kuten varoitin, kokemus voi olla hieman klisheinen ja korni, joskin samalla jollain kieroutuneella tavalla viihdyttävä. Itse annan aina pointsit paikan baarijakkaroille, enkä vain sen takia, että ne on sijoitettu sopivasti baaritiskin eteen.
 |
| Näyte Rainforest cafen baarituoleista. |
 |
| Näyte Rainforest Cafen gift shopista... |
Rainforest cafe oli tuona iltana tupaten täyttä. En tiedä montako henkeä ravintolaan mahtui, mutta useampi sata kuitenkin. Ei olisi varmaan pitänyt yllättyä paikan suosittuudesta, heidän nettisivuillaan kuitenkin suositellan tekemään varaus etukäteen. Pöytävarauksen voi tehdä näppärästi jo ihan 180 päivää ennen saapumisjankohtaa. Onhan todennäköistä, että tietää jo tuolloin, mihin aikaan haluaa puolen vuoden päästä lomallaan ruokailla .
Ravintolassa tuintui olevan varmaan 20 ihmistä, joilla joko oli syntymäpäivä, tai he teeskentelivät heillä olevan syntymäpäivän, ihan vain kiusatakseen henkilökuntaa. Amerikka, asiakkaiden keskipisteeksi laittamisen mekka, osaa huomioida ravintoloissa vieraansa heidän syntymäpäivinään (kunhan joku pöytä seurueesta vain osaa henkilökunnalle merkkipäivästä vinkata) . Jälkiruokaa raahataan päivänsankarille pöytään samalla kun puoli henkilökuntaa viipottaa kakkua kantavan tarjoilijan perässä kailottaen lujaan ääneen jonkinlaista syntymäpäivälaulua. Luoja, tuo jos mikä on Finnish nightmare. Koko ravintola tuijottamassa kun sinulle lauletaan. Viattomana, amerikassa koskaan ennen käymättömänä 19-vuotiaana au pairina sain kokea tuon nahoissani. Olin ollut vasta muutaman päivän maassa, kun menimme isäntäperheeni kanssa syömään synttäreideni kunniaksi. Kun tarjoilijat saapuivat viereeni hoilaten, tähtisädetikku kakunpalaan tungettuna, muistan muuttuneeni kirkkaanpunaiseksi ja toivoneeni voivani vajota pöydän alle... Ihan liian paljon huomiota yhdelle nuorelle naiselle. Mutta takaisin Rainforest cafeen synttäreihin. Henkilökunta hoilasi todella nopeaan tahtiin jotain rallatusta, joka kuulosti känniläisen merirosvojoukon kokoonkutsuntahuudolle. Spektaakkelia tehostettiin jumalattomalla käsientaputusleikillä. Kun ruokailumme aikana se 17. synttärionnittelurallatus lähti käyntiin, olisin halunnut kaivaa esiin kaukosäätimen ja painaa mute nappia. Näin kunnes huomasin, miten kyrsiintyneeltä kakkua kantava tarjoilija näytti. Tuon jälkeen olisin pirullisena vain halunnut huijata, että Tatullakin oli synttärit, jotta olisin nähnyt kauanko tarjoilija jaksoi feikkihymyillä pöytään saapuessaan :) Ah, the joys of working in customer service.
Istuessamme pöydässä odottamassa ruokia, pääsimme Tatun kummitytön viihdytettäväksi. Totuus on, että Ellin seurassa unohtaa välillä olevansa tekemisissä 9-vuotiaan kanssa. Toisinaan on enemmänkin tunne, että on päätynyt ihmissuhdeterapeutin sessioon :D Kuten seuraava dialogi voi ehkä todistaa.
Elli: "Miten teillä kahdella on nyt oikein mennyt?"
[Tuijotamme Tatun kanssa toisiamme hölmistyneenä suorasta kysymyksestä.]
Minä: "No onhan se mennyt"
[Tarpeeksi suomalainen vastaus, joka ei sisällä mitään tunne mambo jambota ja kattaa kaiken]
Elli: "Ah, aistin rakkautta ilmassa!"
Viime kesänä Elli esitteli kauasnäköisyyttään tuomalla minulle mökillä harjan. Ojentaessaan sen minulle, hän totesi tyynen rauhallisena "Tossa harja, että voit siivota miehesi, kun ne on aina välillä niin likaisia." Kuten näistä esimerkeistä voi päätellä, voimme vain mielenkiinnolla odottaa, mitä tuosta työtstä vielä isona tulee :)
Huvittavin nähtävyys Disney Springsissä oli Coca-colan liike, joka oli vaatimattomasti nelikerroksinen. Kuka tarvitsee noin paljoa coca-colan logolla varustettua kamaa? Pakko kylläkin myöntää, että rakennus oli komeasti suunniteltu, miellytti hyvin paljon silmää. Talon huipulla oli kattotrassi jossa tarjoiltiin... wait for it... limpparia! Roof top beverage baarissa oli porukkaa kuin markkinoilla ja kaikki kävivät raivo riemulla ostamassa limpparia. Valikoimaa heillä oli ehkä ihan ok, mutta jotenkin en voinut käsittää, että porukka osti $15 hintaan 5-6 näytteen maistiais floateja, joissa oli ehkä 1 dl juomaa jokaisessa. Ottaen huomioon, että täältä saa parhaimmillaan 2 litran limpparipullon alle dollarilla, oli tuolla puljulla katteet kohdillaan. Mutta hei ei se tyhmä ole joka pyytää vaan... noh joku muu.
Toisena Orlandon päivänä kävimme vähän shoppailemassa. Mies kävi tyhjentämässä kenkäkaupan, tai no totuudenmukaisemmin Adidaksen yhden kenkämallin värisuoran. Itse en voinut jättää Calvin Kleinin housuja kauppaan nähdessäni niiden alennusprosentin :D Told you so, olen alennussieppo. $95 business housut jäi maksamaan $22, joten ne oli pakko tuoda kotiin. Nyt voin ehkä joskus pukeutua niin, että näytän sille kun kävisin töissä ja minulla olisi muka joku ura...
Poikkesimme shoppailun ohella Tatun veljen hotellin allasalueella viettämässä heidän kanssaan aikaa. Lake buena vista resortilla oli makea merirosvolaiva keskellä allasaluetta. Taas todistettiin, että pienellä asialla voi saada tavallisen hotellin vaikuttamaan houkuttelevalta, ainakin kaikkien meidän henkisesti 5-vuotiaiden tasolla olevien mielestä. Laivalla ei todellisuudessa ollut muuta merkitystä kuin, että sen läpi meni vesiliukumäki. Voitte kuvitella kuinka innoissaan lapset olivat, mutta ei, tällä kertaa en myös minä. Vaikka arvostin merirosvolaivan allasalueelle tuomaa esteettisyyttä, en välittänyt sen käytännöllisyydestä. En siis laskenut liukumäestä, ja ihan useammastakin syystä. Ensinnäkään en pidä pimeistä putkista, they terrify me. Toisekseen, vesi oli liian kylmää. Allas oli kyllä lämmitetty ja muut väittivät sitä ihan mukavan tuntuiseksi, mutta minulle riitti reisiin asti kahlaaminen, jonka jälkeen muutuin jääkalikaksi :D Sitä paitsi keskityin mielummin margaritan siemailuun poolin reunalla, that's my kind of vacation.
 |
| Ahh... kyllä tässä maisemassa sielu lepää. |
 |
| Minä ja pool side margarita, täydellinen pari :) |
No comments:
Post a Comment