Mitä ydinohjus teki preerialla? Varusteli kylmää sotaa.

Mikä viilentäisi lauantain lämmintä tunnelmaa paremmin, kuin palaaminen Kylmän sodan aikoihin? Ajaessamme pois Badlandsin kansallispuistosta kohti Interstate 90:tä, ympärillämme aukeni pelkkää tasaista preeriaa. Vielä muutama vuosikymmen aiemmin, tuo valtava tasanko oli peittänyt alleen maailmanlopun mahdollistavan tuhovoiman. Kylmän sodan aikana Keskilänteen sijoitettiin 1000 ydinkärjellä varustettua ohjusta, joista 150 löysi kotinsa Etelä Dakotan preerioilta. 

Itse olin sen verran nuori kylmänsodan loppukauden aikana, etten siihen koskaan kiinnittänyt huomiota. Gorbatsov oli vain joku hassu setä jolla oli punainen läntti otsassa. En todellakaan ymmärtänyt, että tuo hassu setä olisi voinut päätöksillään aiheuttaa tuntemani maailman tuhoutumisen ja päästää valloilleen radioaktiivisen helvetin. Toisaalta, eipä sitä pienen lapsen olisi kuulunutkaan tajuta.

Nykyisin Ydinkärjistä ja kylmästä sodasta puhuttaessa itselle hiipii väkisinkin mieleen TOP SECRET leimalla suljetut kansiot ja punaiset napit, joita painamalla ohjukset syöksyisivät kohti tuhottavaa kohdettaan. Mitä olinko väärässä? No eipä olisi ensimmäinen kerta… South Dakotan ohjukset eivät vastoin yleistä oletusta, olleet koskaan salaisia. Vaikka kärjet sijaitsivat maan alla, niiden päällinen lasikupu oli näkyvillä kaikille I-90 ajaville, jotka vain osasivat katseensa oikeaan suuntaan kohdistaa. Järjellä ajateltuna on myös ehkä ihan ymmärrettävää, että maailman kohtalosta päättävien ohjusten laukaisemisesta oli tehty hieman vaativampaa kuin nappulan näpäyttäminen suoraksi ojennetulla etusormella. 

Badlandsin kansallispuiston pohjoispuolella sijaitsee Minuteman National Historic site. Itselle oli edellisellä vierailulla tullut täytenä yllätyksenä South Dakotan Preerioiden Ydinkärkiyllärit. Tällä reissulla olin osannut varata aikaa aiheeseen tutustumiseen. Niinpä kurvasimme kohteen visitor centerille. 

Visitor Centerin pihassa meitä tervehti omituinen "panssariauto", joka näytti yhdistelmältä Pelle Pelottoman keksintöä, aloittelevan hitsarin projektia ja vanhan James Bond leffan rekvisiittaa. Infotaulun mukaan sen ajaminen oli yhtä epämiellyttävää, mitä ulkonäön perusteella saattoikin kuvitella.

Tervetuloa kohteeseen! Bongaatko jo hassun panssariauton?

Aina niin pakollinen kyltin kanssa pönötys. 

Tämän menopelin nimi on Peacekeeper. Puhun nyt tuosta metallisesta pyörillä kulkevasta vekottimesta, en siitä miehestä sen edessä, heh...

Visitor centerin yhteydessä ollut museo oli mielenkiintoinen, paljon luettavaa Tatulle (jonka siis tarvii aina lukea jokainen infokyltti). Pääsin koskettamaan museossa Berliinin muuria, lohdutuspalkinto sille, etten ehtinyt taaskaan käydä tsekkaamassa isoa palaa muurista, joka on sijaitsee Rapid Cityn keskustassa olevassa puistossa. Mistä syystä juuri Rapid Cityssä? No sitä faktaa en ole ehtinyt selvittää. 

Monumentin 28 minuuttia kestävä video oli amerikkalaisille varmasti syventävä sukellus maailmanhistoriaan. Meille se oli kertaus koulun historian tunnilta. Ilokseni huomasin, että leffassa puhuva ydinkärkiä back in the day vahtinut mies oli sama herra, joka oli Visitor centerin aulassa tullut juttelemaan minulle. This place was authentic for sure. 

On taidettu tähän kylttiin hakea inspiraatiota vähän Dominon pizzaketjulta.

Koskettu on! Niin Berliinissä kun Sout Dakotassakin.

Olen usein miettinyt, mikä voisi olla maailman tylsin ammatti. Tulitikkurasian täyttäjä? Bin-goemäntä? Vastaus muutama vuosikymmen sitten olisi kuitenkin tainnut olla ohjusten laukaisutukikohdan vastuuhenkilö. Kyseiset ihmiset olivat vastuussa ohjusten matkaan lähettämisestä mahdollisen laukaisukäskyn saapuessa. He työskentelivät kolmen päivän jaksoissa; 3 päivää töitä, 3 päivää vapaata. Heidän työtehtävänsä oli odottaa jonain päivänä mahdollisesti saapuvaa käskyä laukaista vartioimansa ohjukset kohti vihollisen koordinaatteja. Kuten me 2020-luvulla nykyään elävät tiedämme, tuollaista komentoa ei koskaan saapunut. Kyseiset vastuuhenkilöt viettivät siis noin 30v maan alla passissa odottaen joka minuutti jotain, mitä ei luojan kiitos koskaan tullutkaan. Time well waisted, vai miten se Brad Paisley nyt lauloikaan…

Aivan kuten avioliittoon, myös ohjusten laukaisemiseen tarvittiin kaksi henkilöä, jotka olivat asiasta samaa mieltä. Maanalaisessa laukaisukeskuksessa oli aina vuorossa kaksi henkilöä, kellonajasta riippumatta. Mikäli käsky olisi saapunut, heidän olisi ensin pitänyt purkaa koodattu viesti (eihän asioita nyt sovi tehdä liian helpoksi…) ja olla samaa mieltä viestin aitoudesta. Tämän jälkeen kumpikin olisi avannut henkilökohtaiset kassakaappinsa, joissa säilytettiin laukaisuun tarvittavia avaimia. Avaimet olisi laitettu niille varattuihin koloihin ja molempia käännetty yhtä aikaa ohjuksen laukaisemiseksi.

Jotta ei olisi käynyt kuten Bond-elokuvissa, joissa pahis soluttautuu sankarien joukkoon ja kolkkaa "kaverinsa" juuri ratkaisevalla hetkellä laukaistakseen ohjuksen yksin, oli avainten kääntöpaikat sijoitettu riittävän kauas toisistaan. Etäisyys oli tarkkaan mitoitettu: yksin laukaisu ei olisi onnistunut, ellei henkilöllä olisi ollut venyviä kumikäsiä kuin Disneyn Ihmeperheen Elastigirlillä. Toisin sanoen yhden ihmisen oli fyysisesti mahdotonta laukaista ohjuksia yksin.Se, mikä oli mahdollista, oli ohjuksen laukaiseminen alle 6minuutissa. Jos oli laukaisemisaika tehokas, niin oli ohjuksen etenemisvauhti ja mahdollinen tuhojälkikin. Ohjus olisi voinut kulkea pohjoisnavan yli ja saavuttaa 6000 mailin päässä sijaineen Neuvostoliittolaisen kohteensa puolessa tunnissa. Wow that’s what I call fast. Miksei lentokoneet kulje samaa vauhtia? Atlantin ylitys olisi huomattavasti kivuttomampaa. Ohjuksen tuhovoima olisi kohteeseen syöksyessään vastannut kuuttakymmentä Hiroshimaan pudotettua ydinpommia. En lähde edes spekuloimaan, miltä entinen naapurivaltiomme olisi tuon jälkeen näyttänyt.

Eikös tämä kävisi vähän niinkun siitä TOP SECRET kansiosta?

 Minuteman Missile National Historic Site on jaettu muutamaan eri yksikköön. Päivä alkoi olla jo suhteellisen pitkällä, mutta kaasu pohjassa ehdimme vielä kaahata viimeiselle olemassa olevalle ydinohjussiilolle, D-9 Unitille. Muut siilot tuhottiin ydinaseistariisumissopimuksen mukaisesti räjäytämällä. Venäjän edustajat kävivät paikan päällä tarkistamassa tilanteen, jonka jälkeen siilojen alue lanattiin maan tasalle. 

D-9 Unitilla meitä oli vastassa henkilö, joka oli aikoinaan työskennellyt ydinohjussiiloilla. Hän oli paikalla kertoilemassa tarinoita kylmän sodan ajoilta. Tai no meidän tapauksessamme enemmänkin vastaamassa erään tiedonjanoisen rouvan loputtomaan kysymystulvaan. Huomasin, että tämäkin työntekijä oli museon 28 minuuttisesa videosta tuttu. Melkein teki mieli alkaa nimmareita kerätä. Hei come on, maapallon tulevaisuus oli kerran heidän käsissään!

Aidattu ja vartioitu alue, tervetuloa D-9 Unitiin. 

Siilon sisällä oli edelleen ohjus, joskin ydinaseeton sellainen. Siilon päälle oli rakennettu lasikupu, jonka läpi pääsimme ihailemaan tuota metallista jättiläistä pelon ja kunnioituksen sekaisin tuntein. Lasikupu ei ollut pelkästään turistien suosikki, myös käärmeet olivat ihastuneet siihen. Ne luikertelivat kuvun päälle lämmittelemään auringossa. Haukoille auringonpalvoja Buffet sopi loistavasti. Linnut syöksyivät nappaamaan luikertelijoita vatsansa täytteeksi, samalla laukaisten alueen liiketunnistimet ja aiheuttaen hälytyksen.

Kyllä, luit oikein: liiketunnistimet. Alue on tarkasti vartioitu. Siilon ympärillä maaperässä on sensoreita, jotka reagoivat värähtelyyn. Älä siis koita myyränä kaivaa itseäsi paikalle! Dronen lennättäminen siilon yllä ei myöskään ole suositeltavaa — se takaa sinulle loman oranssissa haalarissa rakennuksessa, jonka ikkunoissa on kalterit. Toisin sanoen paikalle kannattaa mennä vain, kun joku on siellä kertomassa sinulle faktoja. Jos portti on kiinni, se on ehdoton NO GO!

Ja mitäs sitä kuvun alta paljastuukaan?

No ohjus. Herätti vähän sekavia tunteita katsoa tälläista näkyä.

Mä tykkään tälläsistä mitoista, jotka havainnollistavat!
Ohjus on neljän auton tai yhden T+Rexin pituinen.