Dallas Diaries: Sauna Päälle ja kiviä kehiin

Alku viikosta oli kamalan kuuma. Tämä varmasti lammittää kaikkien loppumatonta lumentulvaa Suomessa kiroavien mieltä. Pilveton taivas ja +34c, aivan kamala tilanne. Vitsi, vitsi. Olen kylläkin viimeisen puolen vuoden aikana ollut enemmän innoissani sateesta, kuin taivalla möllöttävästä keltaisesta pallerosta. Miksi? No luonnollisesti siksi, koska aina haluaa sitä, mitä ei saa. Kuivuus ja kuumuus ovat olleet kirosana meidän taloudessamme ja vettä ei ole taivaalta tullut. Olen kuin peltoja omistava Maajussi tämän sateen odotteluni kanssa.

Se, ettei naapurustossamme ole sadellut, ei tarkoita etteikö muualla Metroplexin alueella olisi rimpsautellut. Sadan metrin päässä talostamme saattaa tulla vettä taivaan tydeltä, vaikka meillä on vain pilvistä. Tämä on osittain myös etu, vaikkei sitä haluaisi siinä vaiheessa myöntää, kun kasvit tuntuvat kärsivän pihassa ja kuolevan pystyyn. Ja se etu oli? Suurimmat tornadoja synnyttävät myrskyt tuntuvat kiertävän naapurustomme ohi pohjoisesta tai etelästä ja muiden julkaistessa kuvia jääpalan kokoisista rakeista, meillä on auto ja katto välttyneet jäätävilta kohtaamisilta. Olen tätä syy-seurasussuhdetta pohtinut ja tullut siihen tulokseen, etta Grapevine-järvi on se mystinen elementti, joka muuttaa sateiden suunnan.

Olen kuullut sanottavan, että kun tulee vanhaksi, alkaa puhua säästä. Vaihdetaanpa siis aihetta... On muuten ollut parin päivän ajan järkyttävän tuulista. Yölla tuuli on ujeltanut niin, että olen luullut meidän savupiipun lähtevän lentoon. Sen sijaan ulkona lenteli vain vastapäisesta naapurista karkuun lähteneitä roskia. Sinänsa hyvä, että sain siitä heidän ikkunaremontti lappusestaan talteen heidän sukunimensä ja puhelinnumeronsa. Olen suunnitellut vasta 2 vuotta noita yhteystietoja kysyväni, mutta nyt sitten tulivat vastaan hyvin suomalaisystävällisellä tavalla, eli ihmisiä vaivaamatta.

Mutta siirrytäänpä paikalliseen nähtävyysvinkkiin. Bongasin kohteen kotikylän Lärvikirjan kommenteista. Pakkohan se nyt hyvä kohde on olla, jos paikallisetkin sitä suosittelevat. Suunnittelin kuukausi tolkulla vierailua, mutta toteutus venähti, kunnes tuli kohdalle täydellinen aika ja seura: Kevään ensimmäinen hellepäivä ja Dallasissa asuneen ystävän paluu takaisin Suomeen.

Kun on kamalan kuuma, se muistuttaa saunasta. Saunasta tulee mieleen kiuas ja kiukaasta kivet. Oli siis täysin loogista, että kun Maaliskuun puolessa välissä lyötiin ensimmäistä kertaa tälle keväälle rikki 80F (+27c), vein kaverin lenkille kivien keskelle. Kiviä oli 25 459 kappaletta ja ne kaikki olivat maalattuja ja kuuluisia. Tai no en tiedä takaako Guinessiin ennätystenkirjaan pääseminen välttämättä kuuluisuutta, mutta jonkinlaisen statuksen sen antaa. Paikka, mihin suuntasimme oli Parr Park Rock Trail Grapevinessa.

Jos haluat lainata tätä menovinkkia, suosittelen ettet välttämättä kerro kaverille, mihin häntä olet viemässä. Tsekkaa heidän reaktionsa, kun pokalla kurvaat kirkon pihaan, laitat auton parkkiin ja ilmoitat, että nyt mennään. Kun etsin netistä ajo-ohjeita, jouduin hetken aika tavaamaan kohtaa, missä ilmoitettiin, etta navigaattorin laitetaan kirkon osoite. Polku, joka vie värikkaiden kivien maailmaan, lähtee kirkon parkkipaikalta. Tai pitäisi ehkä sanoa, että tuosta on lyhyin reitti kohteeseen, koska Rock Trail on vain osa lenkkipolkujen verkostostoa Parr Parkin alueella.

Oltiin ehditty kavellä, hurjat 50 metriä, kun vastaan tuli varoitusmerkki. Myrkyllisiä käärmeitä, ai kun kiva. Mieelen tuli saman tien muutaman vuoden takainen lenkki Sam Houston Traililla, kun meinasin tallata polun reunassa lekotteleen käärmeen päälle. Kevät ja käärmeet ne sopii Texasissa yhteen kuin pajunkissat Pääsiäiseen.

Vältyimme matelijoiden tietoiselta kohtaamiselta. Siinä vaiheessa kun kivet tulivat näköpiiriin, unohdin kaiken muun ja polun reunat jäivät luikertelijoiden varalta skannaamatta. Kivet olivat todella kauniita. En ollut osannut arvata, miten taiteellisia ja mielikuvituksellisia maalauksia niihin olisi maalattu. Pää kenossa ihailimme toinen toistaan hauskempia taideteoksia. Toki joukossa oli myös muiden kuin Van Goghien ja Akseli Gallen-Kallelan tasoisten sudin heiluttajien teoksia. Muutamia koululaisryhmien ja partiolaisryhmien tuotoksia ainakin näkyi edustettuna. Kiviä oli lähetelty ympari maailmaa, kaukaisimmat taisivat olla Uudesta Seelannista asti.

Miten tämä kaikki sai oikein alkunsa? Elettiin vuotta 2020, oli maaliskuun alku. Grapevinessa asuva Ron Olsen oli lähtenyt työmatkalle Islantiin. Mitä seuraavaksi tapahtui, sen tietää kaikki. Covid tuli ja sulki maailman. Ron oli jumissa Islannissa viikkokausia ennen kuin pääsi takaisin kotiin Texasiin.

Kun elämä oli Pausella ja ulkoilu ainoa keino paeta kodin neljän seinän ulkopuolelle, Ron halusi tehdä jotain piristääkseen ihmisiä. Hän keräsi perheensä kanssa 10 kiveä, maalasi ne ja vei polun varteen Parr parkiin. Rock Zero, joka kaiken aloitti oli kivi, johon oli maalattu Islannin lippu. Ronin yllätykseksi kivet alkoivat lisääntyä. Eräs henkilö innostui asiasta niin paljon, että alkoi ostaa kiviä netistä, kasvattaakseen kokoelmaa. Kavri käytti yli $10 000 kiviin! Haluaisin sanoa, että henkilö ei ole ollut ihan terve, mutta tiedän itse, mitä Covid eristys saa aikaan, joten jätän arvostelematta muita. Toiset ostavat kiviä, toiset löytävät itsensä Golf kentältä. Kyllä! Covid eristys oli viimein se, joka katkaisi Kamelin selän ja sai minut, I hate Golf-ihmisen, useammin kuin kerran "pelaamaan" 9 tai 18 reikää. Turha kuitenkaan alkaa siellä innostua, sen jälkeen kun ostimme talon ja sanoimme irti Country Clubin jäsenyyden, en ole koskenut mailoihini. On aivan eri asia kävellä kolme mailaa kainalossa (koska en ala opetella, mitä käytetään mihinkin. Minulle riitti draiveri, putteri ja se se yksi jossa saattoi olla numero 7...tai sitten 5. En edes muista enää sen numeroa, noin ammattimainen golffari olin.) kun muita ei näy mailla halmeilla, kuin oikeasti mennä ihmisten ilmoille huitomaan ja toivoa, että juuri sillä kerralla osuu enemmän palloon kuin ruohomättääseen. Muiden katseiden alla pelaaminen ei sovi minulle, ja golf nyt ei satu olemaan soolo laji.

Mutta nyt lähti vähän aihe sivuraiteille, joten on ehkä parasta lopettaa ja päästä teidät ihailemaan kiviä. Tässä niitä tulee, olkaas hyvät!