Dallas Diaries: Korona, Box Office hitti, jonka olisin voinut jättää katsomatta.

Elämä on tällä hetkellä kuin Blockbuster katastrofielokuva. Sellanen box office hitti, jota lähdit katsomaan perjantai-iltana karistaaksesi työviikon mielestäsi. Ostit poppareita ja Cokiksen ja nojaudit leffateatterin löhötuoliin seuraamaan pariksi tunniksi tarinaa, joka tempasi ahdistavuudellaan mukaansa. Lähtiessäsi teatterista huokaisit syvään ja karistit mielestäsi valkokankaan tapahtumat. Oma elämäsi ei tuntunut enää lainkaan pahalta. Nyt leffateatterit on suljettu ja tuo ”eihän noin nyt voi oikeasti käydä” katastrofielokuva on raadollista todellisuutta. Et pääse sitä enää pakoon teatterin oven sulkemalla. Tervetuloa uuteen arkeen!

Minun ei varmaan tarvitse selittää tarkemmin mistä puhun. Koko maailma elää samaa painajaista. Onhan näitä pandemioita ennenkin tullut ja mennyt, mutta omassa elämässä ne eivät ole koskaan olleet näin todellisia. Koska viimeksi on suljettu rajoja laajalti ja rajoitettu ihmisten toimintaa? Se, minkä oma sukupolvi on ottanut itsestään selvyytenä, ei yhtäkkiä enää olekaan sitä. Globalisaatio on näyttänyt rumemman puolensa. COVID-19 on ollut kuin se facebook postaus, jota alakoululalaiset ovat pyytäneet jakamaan saadakseen selville, kuinka nopeasti ja kuinka laajalle heidän viestistä leviää. No leviäähän se ja hyvällä vauhdilla.

Mikä on ollut oman reaktioni elinkaari aiheeseen liittyen? Aluksi vähättelin Koronaa. Tavallinen flunssa tappaa tuhansia vuosittain, eikä siitä vouhoteta. Työtuntien karsiutuessa olo oli vähän hölmistynyt, mutta silti edelleen välinpitämätön. Firmamme karsi maaliskuun alusta kaikilta kahdeksankymmenenkahden omistamansa hotellin myyntiassareilta tunteja ja siirryin skandinaavisesti trendikkääseen 4 työpäivän viikkoon. Tuossa vaiheessa olin perjantaiden vapautumisesta ihan iloinen, ja suunnittelin pitkiä viikonloppureissuja. Noh, se oli hyvä teoria, mutta suhteellisen nopeasti kuollut ja kuopattu.

Dallasin ensin pidentäessä koululaisten kevätlomia ja lopulta sulkiessa opinahjot kokonaan, en ollut vielä kovinkaan huolestunut tilanteesta. Nokian käskiessä työntekijöitään pysymään poissa toimistolta ja työskentelemään etänä, otin sen ymmärrettävänä varokeinona. IT-alalla etätyöskentely on muutenkin arkipäivää. Kaupassa ihmisten vessapaperi ja käsidesi hamstraaminen lähinnä nauratti. Siinä vaiheessa kun kauppareissulla oli jo muitakin hyllyjä tyhjänä (tuorepuolella oli jäljellä enää muutama hassu omena ja nahistunut salaatti.) alkoi itsekin miettiä, olisiko sitä sittenkin pitänyt hamstrata pahan päivän varalle kuten kaikki muutkin.

Sitten koitti 13.päivä perjantai ja Dallas Countyssa kiellettiin kaikki yli 500 hengen tapahtumat. Kolme päivää myöhemmin pudotettiin yksi nolla perästä ja yli 50 hengen tilaisuudet siirtyivät historiaan. Samalla hengenvedolla suljettiin kuntosalit, teatterit, baarit ja ravintolat (take-outia lukuunottamatta). Pari päivää myöhemmin sai enää alle 10 hengen seurueet kokoontua koolle saman katon alle. Tuolloin tilanne iski kokreettisemmin vasten kasvoja. Mihin olimme oikein menossa? Mitä tuo kaikki tarkoitti tulevaisuutta ajatellen?

18.maaliskuuta tapahtui, mitä olin jo osannut odottaa. Suurin osa hotellimme henkilökunnasta lomautettiin, minä mukaan lukien. Yritysten ja yhdistysten kauhunsekainen tilaisuuksien ja konferenssien peruminen/siirtäminen tulevaisuuteen oli ollut jo edellisellä viikolla arkea. Tapahtumakalenteri oli tyhjentynyt hurjaa vaihtia ja tarjouspyynnöt olivat harvinaisuuksia. On hankalaa olla myynnin assari, kun ei ole mitään missä avustaa. Lomautus herätti miettimään omaa alan valintaa. Matkailualansektori kärsii niin herkästi kaikesta. Tuossa vaiheessa oli itsellä silti edelleen ”Eteen päin sanoi mummo lumessa” mentaliteetti. On sitä ennenkin tehty väliaikaishommia. Aina tekevälle töitä löytyy sillä välin kun odottelee takaisin töihin kutsua.

Uutiset muuttuivat päivä päivältä vakavammiksi. Television avaamisesta tuli ahdistavaa. Montako kuollutta? Missä on todettu viimeisimmät tapaukset? Liikkeellä oli väärää infoa, ihmisillä liikaa kysymyksiä, ammattilaisilla liian vähän vastauksia. Presidenttinä pahvipää, joka asiallisen tiedon jakamisen sijaan osaa kääntää jokaisen lehdistötilaisuuden itsensä kehumiseen ja muiden mollaamiseen. Unohtamatta hänen uskomatonta kykyä toistaa itseään kuin rikkinäinen papukaija, joka tuntee kaikki mahtavuutta kuvaavat adjektiivit.

Viime viikon maanantaina Dallas County puhalsi pilliin ja pisti pelin poikki. Voimaan astui Shelter-in-Place order. Ai mitäkö se tarkoittaa? No sitä, että kaikkien asukkaiden tulee pysyä kotonaan, lukuunottamatta aivan pakollisia menoja (lääkäri, apteekki, ruokakauppa, pankki...). Jos olet töissä yrityksessä, jonka toiminta katsotaan olevan essential business (mm. apteekki, ruokakauppa, pankki ja viinakauppa... KYLLÄ! Luit oikein, viinakauppa, tuo todella olennainen palvelu!), saat mennä töihin, muut joutuvat tekemään työt etänä. Yritykset, joiden ei katsottu olevat oleellisia bisneksiä, joutuivat laittamaan laput luukulle ja ikkunat säppiin. Jos et voi tehdä töitäsi etänä, olet tässä viruspelissä se häviäjä. Ulkoilu oman talouteen kuuluvien henkilöiden kesken on sallittu, mutta muihin ulkoilijoihin tulee pitää 6 jalan etäisyys. Social distancing, jota suomalaiset ovat jo vuosi tolkulla bussipysäkeillä treenanneet, on tämän päivän kuuma sana.

Siinä vaiheessa kun kaikkien tuli laittaa elämänsä holdile, aloin itsekin myöntää tilanteen vakavuuden. Kaikki tämä epävarmuus ja tietynlainen tahaton ja toisinaan tahallinenkin paniikin lietsonta on alkanut vähitellen vaikuttaa omaankin ajatusmaailmaan. En tosin halua avata ovea sille isolle pahalle mörölle, joka alkaisi tulkita kaiken kauhuskenaarion kautta. En yksinkertaisesti suostu siihen, että alkaisin vainoharhaiseksi. Kynsin hampain pidän kiinni mantrastani, että everything happens for a reason.

Alan olemaan Koronan kanssa kohta siinä samassa pisteessä, kuin olin 2001 syyskuun 11. jälkeen terroristi-iskuista. Muistan, miten alussa katsoi kiinnostuksella joka tuutista tulevaa informaatiota. Siinä vaiheessa kun jo toista kuukautta ainoa asia, mitä televisiosta, lehdistä ja median joka tuutista tuntui enää tulevan oli saman asian jauhamista miljoonasta eri näkökulmasta, astui kuvaan ärsytys ja ähky. Kun pesusieni on imenyt itsensä täyteen vettä, valuu kaikki lopulta läpi. Itsellä alkaa kohta ensimmäiset pisarat tipahdella.

Olemme olleet kotosalla vasta alle 2 viikkoa, mutta tuntuu, kuin olisi ehtinyt kulua kuukausi. Tänään Dallas County ilmoitti, että Shelter-in-Place order on voimassa huhtikuun loppuun asti. Neljän seinän tuijottelu siis jatkuu vielä hyvän aikaa. Jos jotain positiivista tästä kaikesta etsii, niin Korona on tehnyt maaliskuun alussa tekemäni päätöksen kiinnipitämisestä paljon helpompaa. Vaatehuoneen pursuavia hyllyjä tuijotellessani menin lupaamaan, etten osta yhtään vaatetta ennen kesäkuuta. Kun kaupat on kiinni, niistä on helppo pysyä poissa.