Eikä! Mun pöksyissäni on reikä!

Muutama vuosi sitten Sini Sabotage rallatteli, miten sen Levikset repeää. Kyllähän te muistatte? Se kavala korvamato, jonka kertosäe jäi päähän repeatilla soimaan, kunnes olit valmis takomaan päätäsi kattilalla, jotta se loppuisi.  Ai ei soi päässä vai? No laitetaanpa soimaan...

"Vaikka toi sun meno o aika vetelää

Ja et oo tietty entinen kenenkään

Mut ainaku sä puhut sitä etelää

Se saa mun levikset repeemää"

Sanotushan ei varsinaisesti ole mitään Eino Leinoa, mutta se ei haitannut menoa. Kesän 2013 biisiä soittaa renkutettiin radiossa kuin suurempaakin mestariteosta. En juurikaan kaipaa kyseistä biisiä (vaikka sitä salaa harvakseltaan kuuntelenkin), mutta se toimii tässä kohtaa harvinaisen hyvänä Aasin siltana tarinaan työvaatetuksesta.

Tämä stoori ei ole enää tuore, eikä ajankohtainen. Olin kuitenkin aloittanut tämän sepostuksen muutama kuukausi sen jälkeen kun aloitin Hotellin respassa ja vasta nyt huomasin ettei se koskaan päässyt blogiin asti. Lähdin säälimään tarinaa, joka ei tullut kerrotuksi, joten päätin sen nyt vielä julkaista.

Aihealue on superseksikäs työvaatetus, joka minun kohdallani ei sisältänyt Leviksiä, mutta persauksesta repsahtaneet housut kuitenkin. Koska tykkään kierrättää asioita, uudelleen sanoitin Sabotagen biisin ja omistin sen housuni takamukseen reiän tehneelle, Yhdysvaltojen rajan eteläpuolelta maahan saapuneelle räätälille.

"Vaik on sun työnjälki huteraa

Etkä osaa mittailla ollenkaan,

samalla kun puhut sitä espanjaa

saat mun työhousut hajoomaan."

Nyt siellä kauhistellaan, kuinka olen tunteeton, rasistinen sika, joka hyökkää maahan paremman toivon perässä tulleen ompelijatar raukan kimppuun. Voi kuulkaa, vaikka tämän maan poliitinen ilmapiiri on tällä hetkellä niin outo, ettei tiedä pitäisikö itkeä, nauraa vai vaipua horrokseen ja toivoa heräävänsä paremman sään aikaan, ei ole pelkoa, että olisin hyppäämässä mukaan "rakennetaan muuri ja palataan takaisin keskiajalle" vankkuriin.

Todisteena äskeisestä lausunnostani on reaktio, jonka kirkuvan punainen "Make America great again" lippalakki sai minussa aikaan. Komeahko kohtelias nuori mies marssi vastaanottotiskilleni kyseinen härpäke päässään. Lippiksen nähdessäni en pystynyt keskittymään. Senat menivät sakaisin ja pääni sisäiset äänet kirkuivat, mitä en voinut ääneen sanoa; Tajuatko yhtään, että valinnoillasi vaikeutat elämääni!! Hetkeä myöhemmin sain reality checkin ja jouduin vastoin tahtoani myöntämään, että kaikella vastarinnalla on syynsä.

Mikä sitten oli se, mikä sai minut käsittämään punaisen kyseenalaisen lippalakin kantajaa hiukan paremmin? Puhelu kerrosiivoojillemme. Kielimuuri nousi nimittäin pystyyn kuin Kalliovuoret. Surullista myöntää, mutta suurin osa huiskan heiluttajistamme ei puhu sanaakaan englantia, edes yhdeksäntoista hotellin palkkalistoilla vietetyn työvuoden jälkeen. Kyllä se pistää vähän suomitytön ihmettelemään, että miten haluaa asua maassa opettelematta sen kieltä.

Mutta nyt harhauduttiin aiheesta. Takaisin superjännittävään teemaan nimeltä työvaatteet. Uniformuni, tuo villasekoitteinen harmaa jakkupuku, jota limenvihreällä rintakukalla koitettiin piristää, oli pakasta vedettynä ihan erikokoiselle kaverille kuin minulle mitoitettu. Housuni olivat liian pitkät, jakku liian löysä ja kauluspaitoihin olisi mahtunut kunnon kaljamaha. Ei muuta kun kledjut muokattavaksi firman maksamalle räätälille.

Sain esimieheltäni osoitteen, minne vaatteet tuli viedä. Googletin paikan ja street viewta katsoessani totesin, että Tatu lähtee mukaani, jotten poistu alueelta jätesäkissä useampana palana. Paikka oli keskellä hämärähkön näköistä tehdashallialuetta. Paikan päällä selvisi, että paikka oli itseasiassa teollisuuspesula. Sama paikka, jonne lähetämme hotellilta asiakkaidemme pyykit, kun he tuntevat pakottavaa tarvetta maksaa omaisuuden pukunsa tärkkäyksestä tai alushousujensa viikkauksesta. (Ei ole vitsi, olemme metsästäneet La Perlan kuivapesuun lähetettyjä alushousuja, jotka eivät ilmestyneetkään takaisin omistajalleen viikattuna laatikossa...)

Minne pesulassa viedään vaatteet, jotka tarvitsevat pienentämistä, mutta eivät pesua? Hyvä kysymys. Painelin toimistoon selvittämään asiaa. Siellä neitokainen huikkasi räätäli Juanitan paikalle ja ohjasi minut yleiseen vessaan vaihtamaan muutoksia vaativat vaatteet päälleni.

Tuijotin vessakoppia. En ole todellakaan mikään hienohelma, mutta siinä vaiheessa, kun vessan lattia on tahmainen ja pöntön takana koko lattia on täynnä mustaa homemaista töhnää, toivoin, että olisin ostanut ompelukoneen ja tehnyt vaadittavat muutokset itse. Oh well, seikkailumielellä eteenpäin. Juanitan seuraksi oli ilmestynyt tulkki, sillä Juanita oli kuin kerrossiivojamme, No habla ingles. Juanita napsi muutamalla hakaneulalla vaateisiin kavennusyritelmiä ja totesi joka toiseen kavennuspyyntööni, että ei onnistu. Mahtavaa, jälleen mietin, miksi en ollut vain itse ostanut sitä ompelukonetta.

Kun lopulta sain työvaatteeni takaisin, ei ollut yllätys, että jakut olivat hieman liian kireät, kauluspaidoista jokainen hieman eri kokoinen, mutta kainaloista kaikki vieläkin liian suuria, ja kaikki kolmet housut eri mittaisia. Ainoat oikean pituiset housut olivat ne, jotka olin itse lyhentänyt neuloilla kotona valmiiksi, jotta ompelija pystyi ottaa niistä malliin muihin lyhennettäviin pöksyihin. Kahdet muut olivat monta senttiä liian lyhyet, kunnon puoli nilkka mallit. Kaiken hupennuksena ainoissa oikean pituisissa pöksyissä oli persiissä reikä, joka oli tullut, kun ompelija oli ratkonut takasaumaa auki. Mahtavaa, olen aina halunnut olla päivittäin töissä housuilla, joissa on reikä takamuksessa, kivasti juuri siinä pakaran päällä.

Tilanne ärsytti minua sen verran että päädyin lopulta avaamaan housunlahkeeni ja muokkaamaan ne itse sopivan pituisiksi silitettävällä liimateippillä. Liian lyhyet puntinlahkeet ovat kenties kuuminta muotia, mutta olen vanhanaikainen, minusta ne näyttivät hölmöiltä. Ja mitä siihen takamuksen reikään tuli, en yksinkertaisesti koskaan käyttänyt niitä housuja. Ne palautuivat "priima" kunnossa takaisin pomolle kun siirryin uusiin tehtäviin. Respan pomo oli kyllä kovasti sitä mieltä, että jos haluan pitää jakkupukuni myynnin puolella työasusteena, olen tervetullut niin tekemään. Voin sanoa, etten edes leikitellyt sillä ajatuksella...

Kuvassa on reikä ja kuvassa on pöksyt. Muuten se ei liity mitenkään artikkeliin. Miksi siis tämä kuva? Koska ensimmäinen blogissa oleva kuva siirtyy Facebookissa automaattisesti julkaisuun kuvaksi. En halunnut työasukuvaani koristamaan sivuani. Etenkin kun jokainen myyntipäällikömme sattuu olemaan Fb kaverini (halusin tai en). 

Harmaata jakkupukukauheutta... eikun siis kauneutta.
Tuntuu kuin siitä olisi jo satavuotta aikaa, kun jouduin tuota käyttämään.