Oivallus, olen elänyt tämän ennenkin...

Ihminen on erikoinen eläin. Tajusin sen toissapäivänä istuessani puiston penkillä kuuman kosteassa ilmassa miettien elämääni. Lämpömittari näytti +32c. Kiva vastakohta sille, että muutama päivä aiemmin, huhtikuun neljäntenä, sivuttiin Dallasin kylmyysennätystä kyseiselle päivälle. Yhtä kylmä huhtikuun 4.päivä oli edellisen kerran vuonna 1920, tasan satavuotta sitten. Mittari näytti silloinkin +48F (n.+9c).

Nyt kun yhteiskunnan hyvinvointi on vaatinut meitä ryömimään kotikoloihinsa ja esittämään Erkki Erakkoa, elämän holdille laittaminen tuntuu asteen verran ahdistavalta. Päivä vaihtuu toiseen. Rutiini toistaa itseään. Sitä muistelee kaihoisasti kaikkea, mitä ennen pystyi tekemään. Välillä kiroaa, välillä huomaa lörpöttelevänsä huonekasville. Välillä tekee mieli avata viinipullo keskellä päivää.

Arjen yksioikoisuutta miettiessäni havahduin. Hetkinen, olen elänyt tämän kaiken ennenkin! Ja vielä vapaaehtoisesti! Olen vetänyt 2 kuukauden trial runin Korona-arjesta. Mikä huvittavinta, olen aina kutsunut tuota 2 kuukauden pätkää elämäni stressittömimmäksi ajaksi. Muistelen sitä aikaa lämmöllä ja hetkittäin jopa kaihoisasti.

Astuin korona-arkisimulaattoriin melkein päivälleen 12 vuotta sitten. Olin reppureissamassa kaverini kanssa Australiassa. Bussi pudotti meidät tienristeykseen, jossa ei ollut edes pysäkkiä. Olimme räpytelleet silmiämme bussikuskille ilmeisesti tarpeeksi tehokkaasti, koska hän lainvastaisesti suostui jättämään meidät kyydistä paikassa, josta puuttui bussipysäkin merkki. Olimme Tyrendarrassa, maalaiskyläpahasessa, josta löytyi vain kyläkauppa, joka toimi myös postitoimistona. Jokainen ohi ajava morjesti vastaantullessa.

Vietimme Tyrendarrassa 2 kuukautta. Pyöritimme keskenämme farmia kuin Piippolanvaarit konsanaan. Oli lehmiä, lampaita, kanoja, kissoja, koiria ja hevosia. Paikan omistajat olivat seuranamme ensimmäiset 2 päivää, tutustuttaen rutiineihin. Tuon jälkeen he lensivät takaisin pääkotiinsa, toiselle puolelle manteretta. Nainen oli viimeisillään raskaana, joten he eivät olleet tulossa hetkeen takaisin viikonloppufarmilleen. Eivätkä tulleetkaan. Näin heidät seuraavan kerran 3 vuotta myöhemmin, kun tein heille pikavisiitin Uuden-Seelannin reissuni yhteydessä.

2 kuukauden ajan päivärutiinimme oli kutakuinkin sama. Kun päivän puuhastelut eläinten ja pihatöiden parissa oli ohi, ilta rentoudutiin DVD:itä katselemalla. Toisinaan kudoin kissat kainalossa, ja luin kirjoja kuin paraskin lukutoukka. Netti oli hidas ja toimi miten tahtoi, joten sitä ei suuremmin käytetty. Olimme 90% ajasta kaverini kanssa keskenämme, tontin rajojen sisällä. Raskaanaoleen omistajan äiti, joka asui lähellä, kävi auttamassa hevosten kanssa, ja toi meille kaupasta, mitä tilasimme. Muutaman kerran huristelimme vanhalla autonrämällä lähi kyliin päiväreissuille. Pääsääntöisesti emme kuitenkaan tunteneet tarvetta lähteä mihinkään. Meillä oli kaikkea, mitä tarvitsimme. Kelloon ei tarvinnut vilkaista.

Jos Korona pandemia olisi tapahtunut tuona aikana, se ei olisi vaikuttanut elämäämme millään muotoa. Todellisuudessa emme varmaan olisi edes olleet siitä tietoisia. Ajankohtaiset uutiset olivat tuntematon konsepti, kun tv-kanavat eivät näkyneet, eikä lehtiä tullut.

Takaisin blogin avauslauseeseen; Ihminen on erikoinen eläin. Istuessani auringossa ymmärsin, että sama tilanne saa ihmisessä aikaan vastakkaisia reaktioita. Reaktio riippuu siitä, määrätäänkö meidät toimimaan tietyllä tavalla vai teemmekö valinnan itse. Valinnanvapaus määrittelee tunteitamme enemmän kuin aiemmin kuvittelin.

Otan tästä havainnostani nyt kopin. Koitan löytää Korona-arjesta enemmän positiivisia asioita. Leikin ajatuksella, että olen itse valinnut olla tässä tilanteessa. Otan aikaa kutoa (joku neropatti korjaa nyt tähän, että pitäisi sanoa neuloa, jos tekee sukkaa.) ja luen ne kirjat, jotka ovat olleet sivussa odottamassa vuoroaan. Koitan kertoa itselleni, että kaikki on hyvin niin kauan kuin olen terve. Maslowin tarvehierarkian alemmat tasot ovat edelleen kunnossa. Ylemmät tasot voivat nyt hetken aika odottaa.

Seuraa kuvapläjäys Australian ajalta "eristyksistä"

Illan kohokohta, kirja käteen ja kissa kainaloon! 

Lampaiden kanssa on harvinaisen rentouttavaa jutella. Aiheen saa aina päättää itse, eikä toisella ole useinkaan vastaanmukisemista. 

Eläinterapiaa osa kaksi. Sitä paitsi vaatetus näyttää ihan yhtä hehkeältä kuin nykyisin. Peiliin ei paljon korona-arkena tarvitse katsoa, tuttu juttu maalaiselämän ajalta. (koitan muistella, oliko meillä edes peiliä missään vessaa lukuunottamatta tarjolla.)

Omavaraisuus olisi Korona-aikana yhtä käytännöllistä, kuin oli kylässä, jossa ei lähikauppa ei ollut vieressä. Kasvimaalla ollaan pyhävaatteet päällä, ihan vain kuvaustarkoitusta varten.

Tsiikaa nyt, olen jopa treenannut maskin käyttöä.
Arvaatko missä olen ja miksi maskin takana?

Tässä vastaus: Kanalassa (kuten kanoja vahtineet koiratkin).
Pöly oli sen verran sakeaa, että kasvosuojainta suositeltiin. Sitä paitsi kun hakkaa irti kopin pohjalle kertynyttä paksua kanankakkakerrosta, maski oli tervetullut henkinen tuki.