Kukkanen siellä, kukkanen täällä...

Olen rakastanut villikukkia ihan pienestä tytön tylleröstä asti. Sinivuokko, horsma, hiirenvirna, voikukka... You name it, I love it. Todistin suurta rakkauttani jo vuoden vanhana vierailemalla mummon kukkapenkissä päiväkakkaravarkaissa, eikä intohimoni luonnossa vapaana rehottaviin kaunokaisiin ole sen koommin laantunut.

Ei ole mikään salaisuus, että olen kerran jos toisenkin todennut, ettei Dallas ole maailman jännittävin paikka asua. Texas ei myöskään olisi koskaan ollut listallani se numero 1 osavaltio, mihin muuttaa. Voi kuitenkin olla, että kohtalo on johdattanut minut tänne tarkoituksella, sillä mikään ei voita Texasin kevättä, kun villikukat heräävät eloon ja puskevat tiensä kohti sinistä taivasta.

Maalis-huhtikuussa Texasin teiden varret muuttuvat kukkameriksi. Ensimmäisenä ilmaantuvat suomalaisten lupiinien Amerikan serkut Bluebonetit. Perässä seuraavat punertavat Indian Paintbrushit ja Indian blanketit, hennon vaaleanpunaisten pink evening primrosien seuratessa vanavedessä. Kerrankin voit ruman higwayn sijaan lepuuttaa katsettasi kilometri tolkulla jatkuvissa kukkakedoissa. Kiitos tuosta kuuluu pitkälti presidentti Lyndon B. Johnsonin vaimolle Lady Bird Johnsonille, joka paljasjalkaisena Texasilaisena tunsi kanssani samaa sielujen sympatiaa villikukkia kohtaan.

Rouva Johnson teki paljon työtä sen eteen, etteivät Texasissa teiden varsilla kukoistavat villikukat kohtaisi ruohonleikurin silpovia teriä. Eivät ainakaan ennen kuin olisivat ehtineet siementää, taaten seuraavalle keväälle uuden loiston. Lady Birdin rahoittamana teiden varsille kylvettiin Texasille kotoperäisiä luonnonkukkia, joiden avulla taisteltiin muualta tulleita ”roskakasveja” vastaan.

Indian paintbrush ja Bluebonet
paistattelevat päivää sulassa sovussa.

Joka kevät tunnen pakottavaa tarvetta tehdä pyhiinvaellusmatkan Hill Countryn alueelle Fredericksburgin kylään toljottamaan kukkasia. Tämä kevät ei ollut poikkeus. Sen jälkeen kun ensikertaa astuin Texasin kamaralle keväällä 2013, vain vuosi 2016 on kokenut kukattoman kevään. Jääköön se ainoaksi sellaiseksi.

Raavaana matkailualan raatajana, viikonloppuvapaat eivät ole minulle itsestäänselvyyksiä. Sain kuitenkin anottua itselleni viikonloppuvapaan (ensimmäisen sitten tammikuun), jotta pääsin tänäkin vuonna lepuuttamaan sieluani kukkaketojen pariin.

Paikallisen Pekka Poudan ennusteet olivat luvanneen huhtikuun toiselle viikonlopulle Dallasiin vesisadetta taivaan täydeltä. Säätiedotteet eivät kuitenkaan povanneet yhtä kurjaa keliä Fredericksburgiin. Ilma olikin varsin normaali perjantai-iltana, kun pystytimme telttamme tutulle Ladybird Johnson Municipal parkin leirintäalueelle. Poikkesimme pystytyksen jälkeen nauttimassa pikaisen saksalaishenkisen panimoruokailun keskustassa, ennen kuin painoimme lopulta päämme tyytyväisenä tyynyyn.

Saiskos olla saksalaista possumuhennosta olutkastikkeessa?
Keskellä  lautasta piilottelee perunamuusikasa.

Lauantaiaamuna herätessäni tuijotin puhelintani. Jaahas, meillä näytti olleen tornado watch päällä koko yön. Sehän oli hyvä tietää tuossa vaiheessa. Sääsivusto kirkui nyt myös ukkosmyrskyvaroitusta ja bonuksena kaupan päälle vielä high wind advisorya. Kuulosti sille, että olimme voittamassa sääloton jättipotin. Pistin pääni ulos teltan ovesta, koko taivas oli harmaa. Ehdimme juuri ja juuri jynssätä legomme ja pistää pyjamaa parempaa päälle, kun tuulilukemat kohosivat mittarissa. Puhuri alkoi kuin tyhjästä. Hetki sen jälkeen taivaalta vihmoi pisaroita apinan raivolla. Naapurinteltan eräjormat eivät olleet olleet mitään ammattilaisia teltankiinnityksessä. Saimme autoon istuutueesamme ihailla, kuinka heidän kahden hengen makuukammarinsa irtosi toisen reunan kiinnityksistään ja teltta kippasi kyljelleen liehumaan kuin keltasinertävä Ruotsin lippu.

Otin muutaman syvän hengenvedon rauhoitellen itseäni. Olin suunnitellut rentoutuvani pienellä päiväpatikalla läheisessä State parkissa, mutta ukkosmyrsky ei sopinut samaan yhtälöön korkealle monoliitille kiipeämisen kanssa. Ei ainakaan, jos ei tahtonut toimia ukkosenohdattimena. Ei muuta kuin alkuperäinen suunnitelma romukoppaan ja kehiin plan B. Nämä vaihtoehtoiset suunnitelmat ovat tulleet jo vähän turhankin tutuksi reissuillani. No aina ei voi kai kuulua parhaaseen Plan A-ryhmään...

Syöminen on yleensä kivaa (paitsi jos ruoka on pahaa). Niinpä menimme kuntoilun sijaan ahtamaan itsemme täyteen Old German bakeryssa, jonne on aina jonoa. Ei väliä, mikä vuoden aika on kyseessä, joka jumalan kerta kyseisen aamiaisravintolan ulkopuolella on väkeä kuin ilmaisten ämpäreiden jonossa, odottamassa vapautuvaa pöytää. Enkä yhtään ihmettele, on se ruoka odottamisen arvoista, jälkiruokaleivonnaisista puhumattakaan.

Aamukahvi ja Crump.
Tarkennetaan nyt vielä, että Crump on tuo tomusokerilla päällystetty leivonnainen,
jonka välissä on vaniljakastiketta eikä suinkaan mieheni, joka hartaasti lukee lounaslistaa.

Eggs benedict, hollandaise kastiketta, savustettua lohta, capriksia, punasipulia ja tuorejuustoa.
Lisukkeena hash brownies. Kuvaa katsoessa alkaa vieläkin kuola valua.

Patikoinnin ollessa poissa kuvioista, käppäilimme pitkin historiallista pääkatua ja poikkesimme pikku putiikeissa. Jonkin sortin liikuntaahan sekin. Tatun suosikki oli putiikki, josta vaimo ei ostanut mitään. Kyseisen puljun suosioon saattoi myös vaikuttaa takahuoneen perällä ollut baaritiski, mistä sai olutta. Löysimme eräältä sivukadulta myös lännenvaateliikkeen, jossa emme olleet koskaan aiemmin huomanneet käydä. Lähdimme paikasta kaksi paitaa kainalossa, molemmat Tatulle. Suosikki bootsini olivat harmistuksekseni kokoa liian pienet, joten en vieläkään onnistunut kyseisiä Texas must have-menomonoja itselleni hankkimaan.

Maisemaa kylän raitilta Fredericksburgista.

Entinen kirkko, nykyinen museo.

Tatu totesi ostavansa tämän kyltin itselleen.

Harvinaisen hauskoja kuivauspyyhkeitä.

Mä olisin tarvinnut tän seuraavalle telttareissulle.

Tässä olisi ollut hyvä häälahja jollekin :P

Tatun lempi putiikki. Olut lasi kädessä, kuten näkyy.

Baaritiskihän se siellä huoneen perällä!

No niin, jokos teillä on tullut ostettua panokset
aseeseen kalkkarokäärmekautta varten?

Muistan kuinka Anna-lehteä lukiessa piti aina bongata sivuilta Annan silmä.
Sen innoittamana, tässä sulle bongaa Annan silmä tehtävä :D 

Voi kun tällänen mummonmökki olisi soma.

Lauantai-illan ruokapaikka Altdorf.

Ravintola oli kivan näköinen, mutta ruoka jätti kyllä kylmäksi.
Noh kaikkea ei voi saada...

...tai ehkä sittenkin voi, ainakin jos on rahaa. Altdorfin seinällä olleet taulut olivat myynnissä.
Tästä olisi lähtenyt master piece hyvään hintaan $39 900.
Ei ollut nyt tuollaisia pikku rahoja mukana, niin jätettiin vielä seinälle.

Iltatunnelmaa.

Mieheni on tulossa vanhaksi, tai ainakin hajamieliseksi. Mikään muu ei voi selittää Tatun hetkellistä ajatuskatkosa hänen ehdottaessaan, että ottaisin juuri tuon huhtikuisen viikonlopun vapaaksi Hill Countryn reissua varten. Samana viikonloppuna käytiin nimittäin eräs pieni golfturnaus nimeltä Masters. Viime vuonna Mastersin vahtaamista varten meille piti hankia uusi '65 televisio, jotta herra sai tuijottaa silmät pullollaan neljä päivää putkeen, kuinka pieni valkoinen pallo pujahtaa koloon. Voitte siis kuvitella järkytykseni, ettei tyyppi ollut huomannut sopineensa telttareissua moiselle pyhälle Augustan viikonlopulle. Fredericksburgilainen Altstadt panimo onneksi osittain pelasti tilanteen. Panimon tasting roomin ruudulla kun pyöri tutut maisemat Augustan viheriöiltä. Sanotaanko, että istuimme tavallista pitempään mestassa, ja yllätys kyllä ihan vain kolopallon eikä suinkaan oluen vuoksi.

Altstadtin panimon rakennus ei ollut mikään murju.

Sisältäkin näytti ihan hyvälle.

Maisemaa tasting roomista.

Hefeweizen ja joku muu bisse.

Olutta tehtiin saksalaisen kaavan mukaan, saksalaisista raaka-aineista.
Asiaan kuului myös roikottaa saksalaista lippua oluttankkien keskuudessa.

Kuparikattilat saa hymyn huulille.

Panimon takapihalla ei ollut säästä johtuen surta tungosta. 

Lauantai-sunnuntai yö teltassa oli silkkaa showta. Tuuli oli voimistunut ja odotin kädet ristissä majoituksemme lähtölaskentaa kohti stratosfääriä. Tuulen puuskien vauhti yltyi alueella jopa 65mph (lähes 100km/h) lukemiin. Ilmapatjamme oli sijoitettu taktisesti keskelle telttaa, mutta seinät hakkasivat silti nukkuessa päähän. Enpä ole ennen moista kokenut, eikä kiitos tarvitse seuraavalla telttareissulla uudestaan kokeakaan. Minulle riitti tämä ainutlaatuinen lähikontankti ihan kertaluontoisesti. Aivan kuten myräkkä oli alkanut, niin se myös loppui. Aamuyön pikkutunneilla säidenherra käänsi katkaisimestaan ja taivaallinen tuuletin sammui kuin napin painalluksesta. Kyllä nämä sääilmiöt ovat vain veikeitä.

Sunnuntai huhtikuun 14.päivä valkeni kauniina ja lämpimänä. Heitin kuntoiluvaatteet niskaan ja aamupalan jälkeen suuntasimme Enchanted Rock State parkiin. Noh, suunnitelmahan oli sinällään ihan hyvä, mutta toteutus huono. Puisto oli jo yhdentoista aikaan täynnä ja puistonvartijat käännyttivät väkeä pois porteilta. Helkutti! Texasin State parkit ottivat tänä vuonna käyttöön uuden lipun, jonka voit ostaa netistä etukäteen ja taata pääsysi puistoon tiettynä päivänä. Ilmeisesti ihmiset olivat löytäneet uuden ominaisuuden hyvin, koska vain ennakkolipun ostaneet olivat tervetulleita kuluttamaan puiston polkuja. No se siitä kuntoilusta sitten.

Kiroilin asiaa aikani, kuten tapaan kuuluu. Rauhoituttuani totesin, kuten niin monta kertaa ennenkin, että Everything happens for a reason. Käänsimme autonnokan kohti Willow city loopia, maaseudun keskellä kiemurteleva tietä, jota emme olleet vielä aiempina vuosina ehtineet ajella. Boy was I glad we did that.

Opukset suosittelevat Willow city loopia ajoreitiksi keväisin, koska sen varrelta löytyy mielin määrin villikukkia. Enpä voi muuta sanoa, kuin etteivät opukset olleet väärässä. Ajoimme 20 kilometrin matkaa melkein 3 tuntia! Vähän väliä nappasin kuskia hihasta ja vaadin pysähtymään, jotta pääsin istumaan keskelle kukkaketoja pällistelemään luonnon ihanuutta. Olin paratiisissa.

It doesn't get much more country than this!
Bluebonetteja, tuulimylly ja bootsi piikkilanka-aidan tolpassa.

Tässä on pricly poppy.
Pricly Poppy on myrkyllinen ja täynnä piikkejä.
Piikeissä on vielä bonus feature; ihoa ärsyttävää ainetta.
Opetus: älä koita ottaa kuvaa liian läheltä prickly poppya.

Hyvin ruotsalaissävytteinen kukkaketo.

Pakkohan mun oli soluttautua joukkoon.
Mä olen se 40. vasemmalta.

Turistia sun toista kuvanottokeikalla.
Tästä kuvasta tulee vaan jotenkin mieleen t-paita, jossa luki
"If it's tourist season, why can't we just shoot them."

No onhan tämä maisema nyt nättiä!

Portti taidetta a la Texas Ranch.

Tästä portista tuli vähän länkkäri elokuvan fiilis. 

Muutama Mustangi näkyi näillä poluilla.
Tässä se värikkäin yksilö.

Joku pimatsu seisoskeli tien vieressä...

Sinivalkoisin siivin.. eikun siis pelloin...

Ei tarvi miettiä, missä osavaltiossa ollaan.

Alkoi vähän väsyttään. Piti istahtaa hetkeksi. 

Sillä välin kun minä tuijottelin jokaista tienvarren nuppua, tupsua, ja terälehdykkää, Tatu seurasi kännykästään Mastersin finaalia. Muutama kiva kukkapelto sai jäädä väliin, kun herra totesi, ettei sillä kohtaa ollut verkkoa ja kiihdytti kohti mutkaa, jossa netti taas palautti Augustan actionin ruudulle. Parhaiten nettiyhteys tuntui luonnollisesti pelittävän kohdassa, jossa ei ollut muuta pällisteltävää kuin ruohon korsia. Onneksi muutama vapaana laiduntava tien yli poukkoileva lehmä sentään tarjosi meikäläiselle viihdettä sillä välin kun Tatu tsiikaili Tiger Woodsin historiallista voittoa 18. reiällä. Että tälläinen Masters-kokemus meillä sitten tällä kertaa.

Kuten kuvasta näkyy, ei sitten kukan kukkaa missään suunnassa.
Mutta hei, oli verkkoa tsekata kolopalloa.

Vapaana vaellelleet lehmät.