Eilen minulla oli tunne, kuin olisin tavannut Hannu Karpon. Tunteen aiheutti viiden kilon pakastekalkkuna, joka kainalossa kävelin työpaikan ovista pihalle. Okei, en saanut sitä partasuiselta mieheltä, jolla oli teurastettu villieläin päälaen lämmikkeenä. Uunin tungettavan elukan minulle ojensi HR puolen takakireänhkö piilopirteä neiti H, yrityksemme Thanksgiving tervehdyksenä työntekijöilleen.
 |
| Kiitospäivän kalkkunaa firmalta, olkaas hyät! |
En valita, kiva kun firma muistaa työntekijöitään näin kiitospäivän alla. Nyt vain joudun miettimään, miten helkkarissa kokonainen kalkkuna oikein kokataan. Ei sinänsä, että olisin ensimmäistä kertaa elämässäni raapimassa päätäni kokonaisen siivekkään valmistamistuksen suhteen. Voi kuule, mulla löytyy ennalta tästäkin "lajista" kokemuksia.
Australian wwoffaus aikoina menimme Sussen kanssa tekemään sen virheen, että pistimme maalaisemännän kauppalistalle lyhyen ytimekkäästi "chicken", spesifioimatta sen tarkemmin, mitä tuolla tarkoitimme. Suomessa olisimme 99% todennäköisyydellä saaneet kaupasta suikaleita tai rintapaloja, mutta Austrlian maalaiskylässä kauppakassistamme nousi suureksi hämmästykseksemme esiin kokoinainen pakastettu kana. Siinä sitä aikamme pähkäiltiin, mitä tuolle raakaversiolle Citymarketin kuumasta valmis broilerista oikein tekisimme.
Toisen kerran lintuparka aiheutti minulle harmaita hiuksia vajaa 10 vuotta sitten, kun heräsin vapaapäivän aamuna kahdeksalta siihen, että puhelin pärisee kuumana, kun äiti soittaa. Dialogimme oli kutakuinkin seuraava:
"Huomenta, meillä lensi Pyy ikkunaan, taittoi niskansa ja kuolla kupsahti.
Tuutko kyniin sen."
"Anteeksi mitä?"
"Niin tämä pyy pitäisi kyniä ennen kuin tuo kissa tulee hulluksi,
kun se haluaisi syödä sen."
"Anteeksi mitä?"
"Niin, Mimosa on vihanen, kun en anna sen vedellä tota pyytä suihinsa. Ajattelin, että itse syödään se. Sinä kun niitä ankkoja siellä Australiassa krokotiilifarmilla kynit,
niin tiedät mitä tehdä. Koska tuut?"
"Ööö... kello on kahdeksan. Heräsin tähän soittoon, enkä ole ihan varma onko aivoni vielä tällä planeetalla. Pyy saa odottaa höyhenistään eroon pääsemistä pari tuntia. Tuun kun oon hereillä."
"Okei, kohta nähdään!"
Ja niin minä plikka menin ja Australiassa saamallani yhden kerran ankankynimiskokemuksella riisuin Pyyn höyhenpeitteestään. Tuon jälkeen seurasikin se osuus, jonka suorittamisesta ei ollut mitään hajua, sen kun hoitelivat muut tyypit Australian aikana. Mutta koska rohkea rokan syö, ei auttanut muuta kuin toimia. Pyyn pää ja jalat irti, rintarunko auki ja varovasti poistamaan sisäelimet. Ainoa ääni, joka takaraivossani kaikui oli krokolan omistajan ohje, ettei sappi saanut hajota linnun sisään tai maku olisi pilalla.
 |
| Sori vaan heikkohermoiset, ettei tullut ennakkovaroitusta verisestä kuvasta. Kuvitelkaa, että tämä on Halloween koristusta, ei oikeaa elämää, if that makes you feel better. Australian Ankkojen kyniminen lähti tästä, päättömistä yksilöistä. |
Pyystä selvittiin, joskin kissa pysyi vihaisena, kun hänen makupalansa vietiin. Jollain käsittämättömällä säkällä äiti vielä löysi kaappien kätköistä kokkikirjan (saavutus jo sinänsä siinä tavaran täyteisessä talossa), josta löytyi resepti padassa valmistettavalle pyylle! Pyy ei taida olla nykyisten "näin teet sapuskaa" perus kokkikirjojen vakiokalustoa, joten onni onnettomuudessa, että tämä kirja oli kirjoitettu 40-luvulla, jolloi pyy ehkä oli enempi pöydän perusantimia.
 |
| Minä ja pyy, jolta höyhenpeite heikentyy... |
 |
| Parempi pyy padasa kuin kymmenen oksalla. Linnun sisällä valkosipulia ja yrttejä... Maistui muuten aivan mielettömän hyälle, vieläkin kaiholla makua muistelen. |
Minun "Karpo Kalkkunani" on jo kynitty ja oletan ettei sen sisältä löydy enää mitään ylimääräisiä yllätyksiä. Niinpä odotukseni on, että tämän siipiniekan valmisteuksesta ei tule suurta päänvaivaa, enemmänkin ongelmia aiheutuu sen tuhoamisesta näin kahden hengen taloudessa. Voin kuvitella, että sen syöntiurakan jälkeen emme halua hetkeen nähdä kalkkuna menussa.
No comments:
Post a Comment