Dallas Diaries: Sakkoja ilman teiden sinivuokkoja...

Pitikin mennä kirjoittamaan tuo otsikko. Nyt päässä soi tosi kivasti repeatilla Kummeleiden poliisisketsin "Sakkoja, sakkoja"-biisi. Se mitä seuraavaksi kerron, ei kuitenkaan liity sinivuokkohin, vaan enemminkin punatulkkuihin. Tai ehkä tässä asuinmaan vaihduttua kannattaa jo pikkuhiljaa jättää taakse suomalaiset streotypiat, että poliiseilla on siniset vaatteet ja lappuliisoilla punaiset.

Parkkipirkko, tuo jokaisen suomalaisen least favourite person, on ikävä kyllä Suomen rajojen ulkopuolellakin tunnettu haitta. Niitä ei pääse pakoon Amerikkaan muuttamalla. DAMN! Lukutaidoton/numeroita tunnistamaton parkkipirkko on vielä tavallistakin rasittavampi yksilö. Hän teettää uhreilleen hemmetisti turhaa työtä, aiheuttaa ahdistusta ja pakottaa tutustumaan muinaisiin tiedonkulun menetelmiin. Me tapasimme tallaisen ”mahtavan” tavaamistaidottoman parkkipirkon Dallasin keskustassa 13.päivä lauantaina tammikuisella reissullamme lätkämatsiin. Se siitä uskomuksesta, että vain 13.pv perjantai on kirottu.

Löysimme keskustan parkkimittareiden mahtavan maailman joulun alla. Tuota ennen olimme jättäneet matseihin mennessämme auton isommalle parkkialueelle, joista suurimmalla osalla oli flat rate $5 tai $10. Parkkimittareiden päätähuimaava hinta $0,35/h sai hymylihakset herkiksi. Vielä kun maksut pystyy hoitamaan näppärästi kännykkä app:illa ilman käteisen kanssa puljaamista, parkkeeraaminen on yhtä juhlaa.

Näkemissämme mittareissa maksullinen aika on ollut aamu seitsemästä puoleen yöhön. Tuolloin tammikuun 13.päivänä bongasimme kuitenkin kadunpätkän, jossa mittarit julistivat, että parkista tarvitsi maksaa vain 7am-6pm. Kello oli ilta seitsemän, auton ruutuun laittaminen oli näin ollen täysin maksutonta huvia! Epäilevänä ihmisenä ilman muuta tavasin mittarin tekstiä sataan kertaan. Kuulosti liian hyvälle ollakseen totta. Miksi tämä kadun pätkä oli eri ajalla kuin kaikki muut? Kipitin tsekkaamaan viereiset mittarit ja sama teksti niissäkin oli, meter effective 7am-6pm. Meidän tolppamme ei ollut mikään special painovirheellinen yksilö. Läksimme tyytyväisenä, joskin minä edelleen hieman skeptisenä, peliin ja kävimme katsomassa, kun Starsit ottivat Colorado Avalanchelta turpaan.

Kun palasimme autollemme, tuttuun vauhkoon tyyliini tsekkailin jo kaukaa, oliko joku hinannut automme pois (Los Angelesissa autoja hinailtiin parkkivirheiden takia vähän väliä jonnekin). Ei ollut hinattu. En nähnyt myöskään sakkolappua ikkunassa. Syvä huokaisu. Olimme jo istumassa autoon, kun Tatu bongasi sen. PER#*LE!! Audin tuulilasin pyyhkijät menevät hieman nokkapellin alle piiloon, joten lappukin oli sen verran syvällä ettei sitä heti huomannut. Hitto, että olin vihainen kuin keväinen pörriäinen, joka on herännyt lentelemään kesken kevättalven. Miten helkutissa tässä maassa edes kuuluisi toimia sakkolapun saadessaan!

Siinä ärräpäitä päästellessä huomasimme, että kaikilla muillakin tien varren autoilla oli parkkipirkon terveiset ikkunassa. Väkeä Stars-paidoissaan saapui paikalle yksi toisensa perään löytämään $35 virheellisesti kirjoitetut sakot tuulilasistaan. Takanamme parkissa ollut pariskunta totesi jättäneensä autonsa tuolle kadulle vuosikausien ajan klo 18 jälkeen ilmaisparkkiin ongelmitta. Kauempana ollut rouvashenkilö kipitti luoksemme manaten idiootteja lukutaidottomia lappuliisoja ja ohjeisti ottamaan kuvan, jossa näkyi parkkimittarin numero, automme ja sakkolappu. Siitä päätelleen, että hän jo tiesi mihin mennä tiistai aamuna valittamaan (maanatai oli Martin Luther King päivä, vapaa siis kaupungin toimistotyöntekijöille) ja miten toimia, tämä ei todellakaan ollut ensimmäinen kerta, kun kaupungin sakkoja jakeleva henkilö on töppäillyt.

Mietin tilannetta. Jos olisin itse ollut lappuliisa, eikö minulla olisi alkanut hälytyskellot päässä kalkattaa, jos 10 autoa putkeen on jättänyt parkkimaksunsa maksamatta? Kuinka yleistä maksujen skippaaminen oikein on, jos tuo ei ole outo tilanne? Olisin älykkäänä, fiksuna ja filmaattisena yksilönä ilman muuta alkanut miettiä, mitä hittoa oikein on käynnissä ja vaivautunut tarkistamaan tolpasta, mitä siinä lukee. Mutta…. minä en olekaan se, joka sakot kirjoitti.

Se, mikä prosessi sakoista seurasi oli suorastaan surkuhupaisa. Joskaan se ei sattuneesta syystä ihan hirveästi huvittanut tapahtumahetkellä.

Let me tell you...

1) Sakko oli virheellinen, halusimme kiistää sen. Miten?

2) Sakkolapun kääntäminen ympäri. Haa! Paljon tekstiä pikkupräntillä. BINGO! Ohjeistus kiistää sakko menemällä henkilökohtaisesti paikan päälle 30km päähän toimistoon X asioimaan tai lähettää heille todistusaineisto kirjekyyhkyllä. WHAT!?

3) Rankkaa pään pyörittelyä. Elämme melkein 2020-luvulla, pakko homma on voida sähköpostilla kuvaliitteineen hoitaa.

4) RING, RING! Soitto toimistoon. Tulos? He elävät vielä 1990-luvulla, sähköposti on tuntematon kommunikointiväline. Tekniset futuristit voivat lähettää vastineensa faksilla.

5) Lisää pään raapimista. Missä on vielä fakseja…ja vielä parempi kysymys, miten niitä käytettiinkään?!

6) Faksi löytyy, kuvat ja valitus lähtee vinkuen ulos universumiin. Lähteehän?

7) Pakkovarmistussoitto toimistoon, että muinaishistoriallinen faksi on actually löytänyt perille, eikä eksynyt viereiseen galaxiin. Täti ylpeänä ilmoittaa, että heillä on tarvitsemansa materiaali kiistämiseen. Vastine kolahtaa postiluukusta 6-8 viikon kuluttua. WAU, nopeaa toimintaa...

8) Odottelua ja sakon unohtaminen.

9) Posti-Pate kiikuttaa postiluukkuun kirjeen Parking adjustication officesta. Tässä hearing recordissa todetaan, että klo 14.01, huoneessa 1, on hearingissa tultu siihen tulokseen, että sakko on myönnetty virheellisesti. DAAH!

10) Huokaus, No shit Sherlock…

Sakko-kokemuksemme oli mielestäni hyvin tätä maata kuvaava. Se niputti jotenkin niin monta asiaa ja tämän maan ulottuvuutta yhteen. Se käytännössä katsoen repi mielikuvasta esiin todellisuuden. Tiedän, miltä nuo äskeiset lauseeni kuulostavat. Muodostin virkkeitä, jotka tarkoittavat paljon, mutta samalla eivät oikeastaan mitään. Juuri sellaisia mahtavia lurituksia, joita oppi Ammattikorkeassa esseisiin taruilemaan, jotta sai vaadittavan sana/sivumäärän täyteen. Lupaan, että niillä tällä kertaa oli kuitenkin merkitystä. Let me tell how.

Yhdysvallat on aina nähty mahdollisuuksien maana. Tämä on valtio, joka 1900-luvulla tykitti uudella arkielämää helpottavalla keksinnöllä toisensa perään. Oli imuria, ilmastointilaitetta, parkkimittaria, ostoskärryjä, televisiota, sähköposti… Lista on pitkä. USA oli ensimmäinen kansakunta kuussa ja ensimmäinen maa, joka ehti käyttää ydinpommia. Täällä voit tehdä biljoonia keksinnöilläsi, olivat ne miten suuria tai pieniä tahansa. Pääasia, että ne helpottavat ihmisten arkielämää, kuten sähkökäyttöinen purkinavaaja (jota en ole koskaan ymmärtänyt) tai lukitus-hälytysjärjestelmä, jota voit käyttää älypuhelimestasi etänä päästäksesi vaikkapa Amazon kuriirin sisään tuomaan pakettisi eteiseen, vaikket itse ole kotona. (ovella olevan kamera välittää kännykkääsi kuvan, kuka oven takana on, jotta et lähde ihan random tyypeille ovia aukomaan)

Amerikka saadaan kaikin puolin monessa asiassa kuulostamaan niin niin tekniseltä, että oksat pois. Silti, monet arkipäiväiset asiat ja toiminnot ovat kuin suoraan suomalaisten elämästä parinkymmenen vuoden takaa. Shekit, faksit, välikädet siirrettäessä rahaa yksityishenkilön tililtä toiselle ja järjestelmät, jotka eivät kommunikoi millään muotoa keskenään. Niin ja aiheeseemme liittyen tietysti myös käsinkirjoitetut parkkisakot. Tosin myönnettäköön, että Yhdysvaltain ulkopuolella asuessa unohtuu niin helposti, miten jumalattoman kokoisesta paikasta on kyse. Ei ainoastaan maasta vaan myös 50 omasta osavaltiosta, joilla jokaisella on omat pikku eronsa ja lakinsa. Asioita ja toimintoja ei voi yhtenäistää yhtä helposti tai kivuttomasti kuin Suomen kokoisessa maassa.

Aloin sakkoa kädessä pyöritellessäni pohtimaan. Milloin Suomessa on viimeksi kirjoitettu parkkisakkoja käsin? Tai maksettu niitä muulla keinoin kuin verkkopankin kautta tilille? Ei pysty muistamaan (joskin vanhempani varmasti pystyvät)... Täällä opin, että parkkisakkojen maksutavat ovat varsin toiset. Ah niin ihanasti käsinkirjoitetun sakon voi maksaa käymällä heidän toimistossaan, soittamalla heidän numeroonsa, postittamalla sakkolapun ja shekin heidän osoitteeseensa (mitä jos se katoaa postissa? Millä todistat, että yipäätään lähetit sen?) tai netissä Dallas city hallin nettisivuilla. Siitä onko tuolla viimeisellä maksutavalla millään tavalla tekemistä minkään tyylisenkään verkkopankkia muistuttavan prosessin kanssa, minulla ei ole käryä, koska emme päätyneet maksamaan mitään. Voitteko itse kuvitella, että suomessa hoidettaisiin nykypäivänä yhtään mitään maksuja millään mainitsemistani tavoista? Hyvä jos enää mistään edes löydät oikean ihmisen toimistopöydän/puhelimen takaa, ainakana ilman ajanvarausta. Kaikki tunnutaan hoitavan netin kautta. "Mene sinne meidän verkkosivuille ja klikkaa sitä ja sitä kohtaa" on perusfraasi toimisistossa kuin toimistossa.

Bongailin parkkisakosta eroja suomalaiseen lappukaimaansa (joita ikävä kyllä olen saanut 2 kpl 18 vuotisen autoiluhistoriani aikana). Paikalliseen versioon oli kirjattuna hearing date. Tuohon päivään mennessä tulee olla reagoinut lappuseen tavalla tai toisella, tai saa jotain kivoja lisäongelmia, kuten lappusessa informoitiin. Auton takavarikointi taisi olla se uhkauksien huipentuma.

Hearing date terminä kuulostaa aivan sille, kuin asiaa käsiteltäisiin jossain isossa salissa, missä on suuria pamppuja paikalla huikein määrin katsomassa sinuun murskaavan arvostelevasti, murahdellen tuomiotasi. Ilmeisesti tuo sarjakuvamainen mielikuvani ei ollut peruskäsitteiltään ihan huikean kaukana totuudesta, sillä jokainen lippulappunen ilmeisesti käsitellään jossain tilassa, jonkin toimesta.

Päätökseni tein sen perusteella, että kun itse lopulta saimme vatinelapun kiistämiseemme, se oli huikea tervetulotoivotus Amerikkalaiseen kapulakielibyrokratiaan. Sitä lukiessa tuli melkein tunne, kuin olisimme olleet osana suurempaakin oikeuskäsittelyä. Ei sinänsä ihme, jos näiden virheellisesti kirjoteltujen lappusten käsittelyssä kestää ikuisuuksia, jos niistä jokaisesta tarvitsee oikeasti pitää jokin hearing ja tehdä hearing record. Se, että lappusessa mainittiin tarkka kellonaika ja huoneen numero näytti itselle hyvin utopistiselta. Tosin jos nyt oikein ajattelen, niin tuskinpa suomessakaan virheellisestä parkkisakosta simppelisti eroon pääsisi. Tuskin sitä käskettäisiin vain repimään ja heittämään roskiin, jos pystyisi kuvasta näyttämään, että pirkko on kirjoitellut sen selkeästi virheellisesti. Vastine siitäkin varmasti tulisi, mutta epäilen vahvasti ettei kukaan toimistorotta siihen kellonaikaa minuutin tarkasti merkitsisis, saatika tilaa, missä homman hoiti.

Mutta tallaista tällä kertaa Amerikan ihmemaasta. Alla kuva-aineistoa aiheeseen liittyen, jos kiinnostaa.