Maanantai madness ja pedatun sängyn opetus.

Maanantai. Se on kotirouvillakin toisinaan kammottava päivä. Ei sinänsä. Yhtä hyvin se kammottava päivä voisi olla lauantai , koska viikonlopulla ei ole erityistä merkitystä. Meille mukulattomille kotirouville arkipäivä ei eroa millään muotoa viikonlopusta. Tai no minun tapauksessani eroaa siten, että viikonloppuna mies herää arkea aikaisemmin ja töiden sijaan lähtee tökkimään valkoista palloa reikään. Jos aamulla herään ja olen ihan pihalla, mikä päivä on (mitä tapahtuu useammin kuin tahtoisin myöntää), voin tehdä päätelmät herätyskellosta. Jos se soi ennen seitsemää, eikä torkkua paineta,  on viikonloppu.

Mutta takaisin maanantaihin. Siinä, ettei voi tehdä mitään, mistä kilahtaisi kolikoita kirstuun, on myös huonot puolensa. Aivoilla on liikaa aikaa ajatella. Ja kun niillä on liikaa aikaa ajatella, kaikki ajatukset eivät aina ole kauniita. Tänään tuli pitkästä aikaa sellanen tunne, etten tee mitään hyödyllistä elämälläni. Ja kun tuo ajatus aktivoituu, siitä seuraa väistämättä se, että tekisi mieli takoa pikkusen päätä seinään ihmetellessä, miksei aikoinaan opiskellut tutkintoa, jolla actually tekisi jotain.  Ja kun tuolle päälle sattuu, siitä pääsekin jo kivoja aasin siltoja pitkin suurin piirtein siihen, että maailman kaikki ongelmat ovat omaa vikaa. Totta kai, jos olisin nyt neuropsykologi, maailmassa ei olisi kasvihuoneilmiötä eikä nälänhätää, eikä eräs nimeltämainitsematon iso egoinen, pieni aivoinen henkilö koittaisi hallitsemattomilla möläytyksillään provosoida erästä nimeltämainitsematonta ydinkokeita tekevää maata sotaan. Yeah right...

Koitin karkoittaa moiset hyödyttömät ja mieltä saastuttavat ajatukset jynssäämällä vessanpöntön ja hinkuttamalla keittiökaappien kahvoja ihan liian turhan tunnollisesti. Suomessa tälläisen hetken iskiessä menisin vanhemmilleni ja joko raivolla perkaisin villiksi kasvaneen kasvillisuuden jostain päin tonttia tai rakentaisin jotain. Mikään ei rentouta niinkuin naulapyssyllä paukutteleminen tai oksasaksilla suhistelu. Kun näkee kättensä jäljen, tulee tunne, että on saanut jotain aikaan. Se jos mikä nollaa äärimmäisen tehokkaasti aikaansaamattomuuden tunteen.

Aikaansaamattomuusahdistuksen purkukeino A,
rakentaa rappusia kohti mäen huippua

Purkukeino B, ratsastaa katonharjalla peltihommissa

Purkukeino C, testilla tasapainoaistinsa toimivuutta
kattolaudoituksen merkeissä

Olin nähnyt aamukahvia hörppiessäni lärvikirjassa, kuinka jollain videolla eläkkeelle jäävä admiraali julisti puheessaan "If you wanna change the world, start off by making your bed." Logiikka  lauseen takana oli, että kun olet pedannut sänkysi, olet suorittanut päivän ensimmäisen tehtävän. Tuo saavutus antaa sinulle ylpeyden aihetta ja innostaa tarttumaan seuraavaan ja sitä seuraavaan tehtävään. Lopulta tuo yksi suoritus on muuttunut useaksi suoritetuksi tehtäväksi ja huomaat, kuinka pienet asiat elämässä todella merkitsevät jotain. Jos et pysty suorittaan pieniä tehtäviä, et tule koskaan pystymään suorittaa isompiakaan asioita. Jos sinulla on ollut huono päivä, ja illalla nukkumaan mennessä näet petaamasi sängyn, se antaa sinulle uskoa, että huominen on parempi päivä. Pidin logiikasta, pidän suorittamisesta. Mies vaikutti harvinaisen fiksulle yksilölle.

Siinä vaiheessa kun keittiönkaappien ovet ja kahvat oli kiillotettu ekopesuaineella, sohvatyynyt möyhitty, vessanmatto pesty ja kaupoista jossain välissä kotiin kulkeutuneet kaksi tsilljoonaa muovipussia taiteltu kauniisti kolmioiksi kaappiin, totesin, etten ollut tullut hullua hurskaammaksi. En vaikka kuinka olin suorittanut pienen tehtävän toisensä perään.  En ollut jynssäämiselläni saanut restonominpapereitani muuttumaan yhtään sen hyödyllisemmiksi tai keksinyt, mitä haluan tehdä isona. Jumankauta, tulisi nyt mieleen edes joku uusi harrastus! Oli selvästi otettava järeämmät keinot käyttöön, eihän tässä autaisi kuin retail therapy. Tosin en ollut varma saisiko ruisjauhojen ostosta yhtä tyydyttävän tunteen kuin muusta shoppailusta. Ainoa kaupoilta tarvittava asia oli kaapista loppumaan päässeet ruisjauhot. Olin mennyt herättelemään juuren Ruususen unilta tsekkaamatta ensin onko minulla tarpeeksi aineita muuttaa se reissumiehiksi. Argh, jopa ruisleivän juuri tiesi, mitä siitä tulee isona.

Meitin siivousaine kehuu olevansa aromaterapeuttista ja mieltä nostattavaa.
Väittää voivansa oikeen to PICK-YOU-UP.  

Ei tällä ainakaan kukaan tenukeppi pääse yliannostusta ottamaan... 

Taitelluista muovipuisseista on moneksi.
Pientä tilataidetta...

Ihan vain kaiken varalta, kiersin jauhokaupoille kenkäkaupan kautta. Ahdistus laimeni huomattavasti siinä vaiheessa, kun löysi ne kengät, joita oli jo jonkin aikaa metsästänyt (ja joiden meille muuttamiseen mies oli näyttänyt vihreetä valoa, vaikka väittikin, että meille on adoptoitu jo ihan tarpeeksi kenkiä).  On se jännä, miten yksi pari kenkiä, voi tehdä elämästä paljon paremman. Ei muuta kuin jauhopussi kaupasta kainaloon ja kotia kohti. Illalla tuore ruisleipä kädessä hymyilytti jo paljon helpommin. Big bang theorykin palasi uudella tuotantokaudella kuvioihin. Nukkumaan mennessä pysähdyin makuuhuoneen oven suuhun katsomaan pedattua sänkyämme. Virnistin. Ehkä tällä elämällään ehtii myöhemmin tekemään jotain hyödyllistä.

Ja eikun syömään!