Paluu Dallasiin ja paskat tuliaiset

Aamuiset auringonousukuvani olivat saaneet Ruthyn mielenkinnon heräämään. Niinpä lomamme viimeisenä aamuna en ollut Sunset pointilla yksin. Pinkaistesani paikalle 6:20am, bongasin paikalla aamuhetkestä nauttivan Ruthyn. 

Jos joskus itse päädyt Boulders Resortiin nauttimaan elämästä, niin vinkiksi voin sanoa, että älä jätä mitään Uberin varaan. Hotellin respa oli kyllä maininnut, että paikalle voi olla hieman hankala saada kyytiä, mutta mieleen ei tullut, että jos sellaisen saa, kuski kyllä ajaa resortin alueelle mutta peruu kyydin ollessaan parin sadan metrin päässä sinusta. Yhden meistä tarvi lähteä aamulennolla takaisin Dallasiin ja paluumatkasta tulikin aamun painajainen. Uber teki pitkän odottelun jälkeen oharit ja respan suosittelemalle taksille rimpauttessa, sai kuulla, että menopelillä olisi kestänyt 45min ilmaantua paikalle. Loppuseuruemme oli lähdössä Phoenixsista vasta iltalennoilla,  ja pojat olivat jo lähteneet läheiselle golfkentälle kierrokselleen. Heillä oli luonnollisesti vuokra-automme. Onneksi apuun riensi respan yövuorolainen "night Auditor in shining armour" joka sattui ajamaan myös Uberia. Kaveri oli juuri pääsemässä vuorosta ja tuli pelastamaan neidon hädästä heittämällä kotimatkalla Uber keikan kentälle. Ystävämme ehti lennolleen, mutta vain nipin napin. 

Minä otin kerrankin aamuni rennosti. Tein aamulenkin ja hengitin syvään. Aamukahvi kädessä kiertelin golfkentän reunamilla ja katselin kaktuksia ja ihailin ihanan vihreää ruohoa. Kenttä oli ollut kiinni overseedingin vuoksi, joten oli nyt priimakunnossa kun ensimmäiset kolopalloilijat pääsivät sille mailojensa kanssa tepastelemaan. Bongaamieni mailanheiluttajien keski-ikä vaikutti olevan eläkeläiskerholaisten kategoriassa. Sitä se kai teettää, kun kierroksen hinta huitelee $250 paremmalla puolella.

Aamulenkki kukkulan laelle. Maisemaa kelpasi katsella.

Pienestä asti olen rakastanut isoja kiviä. Mene ja tiedä, mitä se minusta oikein kertoo.

 

Kävin vähän kivenkolossa.

 

Pääkallot ja seeprat luontoretkellä.

 

kaktus pönöttää sopivasti keskellä bunkkeria. Ihan kun sinne joutuminen ei jo tarpeeksi ketuttaisi.

 

Tämän väylän tee-boxissa oli tunnelmaa.

Ruoho ei välttämättä ole aina vihreämpää sillan toisella puolella.

Oikein soma tee-boksi tämäkin. Siellä olisi hyvä olla kukkulan kuninkaana.

Onko sinun Titleist 2 kadoksissa? Mä löysin sen!

Tällainen kaveri tuli vastaan.

 

Aamukuntoiluni jälkeen kävin nauttimassa aamupalan, joka osoittautui todella herkulliseksi. Valitsin heikkouteni, eli Lohi Eggs Benedictin. Ravintolatila oli hurmaava, mutta palvelu jätti kylmäksi. Toki mieluummin noin päin kuin päinvastoin. Hinnat olivat juuri sitä luokkaa, mitä Resorteissa osaakin odottaa olevan, ylihinnoiteltuja. Onneksi on Hiltonin henkilökunta-alennus, joka ottaa saman tien puolet hinnasta pois. Se matikka sopii minulle oikein mukavasti.

 

Kolmenkympin aamupala.

Chillailin aamun resorttia koluten ja laimensin edellisiltana avaamani moottoriöljyltä maistuneen Persikka-Inkiväärihedelmäviinin greippivichyllä ja vetäisin sen huiviini. Ei ole ollut tapana kaadella alkoholia viemäriin. Ei vaikka se olisikin jotain, mitä en halua enää ikinä elämässäsi maistaa. Hotellin uima-altaalla ehdin nauttia auringonpaisteesta ja muutamasta kelluntahetkestä ennen lentokentälle lähtöä. 

Uima-allasalue oli oikein viihtyisä.

Aurinkovarjon alla oli hyvä viettää loman viimeiset minuutit.

Eikun polskimaan!

Lentokentällä väsymys iski ja kurkku alkoi tuntua vähän hassulle. Mietin, että oli ollut varmaan rankka reissu, tullut höpöteltyä paljon ja lauleltua liikaa ja liian kovaa Rusty Spur saluunassa. Kaiken takana oli kuitenkin äänenkäyttöä suurempi syyllinen. Seuraavana päivänä sain positiivisia uutisia, meinaan Korona positiivisia. Kukaan muu seurueesta ei tullut reissun jälkeen kipeäksi, joten en tiedä missä olin yksin luuhannut ja hankkinut epämieluisia tuliaisia. Pistin lopulta pahan kiertämään ja järjestin itselleni karanteeni kaverin, Tatun. Viisi päivää kaksiviivaisen testitulokseni jälkeen, Tatu sai samanlaisen jättipotin. 

Koskaanhan ei ole hyvä aika olla kipeänä, mutta oma ajoitukseni oli harvinaisen surkea. Ystäväni Suomesta tuli perheineen juuri tuolloin meille vierailulle. Kerrankin kun saimme vieraita Atlantin toiselta puolen, me olimme jossain helvatun eristyksissä. Onneksi talossamme on tilaa, joten vieraamme pystyivät hyvin majoittumaan vaikka me olimmekin jossain itäsiivessä omassa makuuhuoneessamme jumissa. Vieraat kiertelivät päivät vuokra-autolla Dallasia ja toivat tasaisin väliajoin meille tarjottimella ruokaa makuuhuoneen oven taakse. Ei ehkä ihan sellainen loma kuin olivat odottaneet.      

 

Kaksi viivaa ja karanteeni. Tuliaiset olisivat voineet olla vähän parempia.

 

Miten upeaa olla työpaikassa, jossa ihanat esimiehet lähettävät potilaalle Care packagen, jossa on kanakeittoa, sämpylöitä ja suklaakeksejä. Puhumattakaan tuosta hurjan söpöstä kauhasta!

 

Tämä tarjoitin ilmaantui aina ruoka-aikaan oven taakse. Kiitos ensin miehen, ja hänen siirryttyä seurakseni, kavereiden. Kunnon huonepalvelu!

Summa summarum, olen äärimmäisen tyytyväinen randomisti valikoituneeseen lokakuiseen kohteeseemme. Aion tulevaisuudessakin valita matkakohteita hotellikuvien perusteella. Toivon mukaan tuliaisiksi valikoituu kuitenkin vastaisuudessa hieman mieluisampia asioita.