Paahdettu Dallas

En ole nykyisin aina ihan varma uskallanko avata television uutisia. Sormi pysähtyy kaukosäätimellä miettimään, ennen kanavan valintaa. Pitää ensin henkisesti vähän valmistautua. Ei ne pelkät huonot tai hullut uutiset (aborttikielto, Ukrainan Sota, kouluammuskelut, Katy Perryn pizzan heittely Vegasilaisen yökerhon yläkerrasta) kammota. Eniten pelottaa säätiedote. Tämä vuosi on ollut Texasissa taas varsinaista Luontoäidin showta. Uskoisin kyllä vähemmälläkin, etta hän on se, joka täällä näyttää kaapin paikan.

Ensin huhtikuussa tuuli niin, että meinasi tukka ja samalla järkikin lähteä päästä. Vastaavanlaista tuulitukkakuukautta ei ole Dallasin alueella koettu kuulemma sitten vuoden 1996. Koitin miettiä, mitä itse tein vuonna 96, mutta ei tullut mieleen yhtään mitään. Ruotsalainen Goran Kropp varmaan muistaa tuon vuoden paremmin, koska meni ja fillaroi tuolloin Ruotsista Nepaliin ja kipaisi Mt Everestin huipulle ilman happilaitteita. (Hulluja nuo Ruotsalaiset...) Sen voin turvallisesti sanoa, että muistan kyllä etten ole ollut tuollaisella pyöräreissulla vuonna 96.

Ja jos nyt pähkäilet, miksi tuulinen huhtikuu vaikuttaisi elämääni millään tavalla, niin anna kun selvennän. Se nollasi täysin suunnitelmani tehokkaasta kuntokuurista järvellä. Olin suunnitellut kevään tullen käyväni kajakoimassa kerran viikossa, jotta käsilihakseni alkaisivat taas näyttää yhtä komeilta kun Amazonin aikana pakettien kanssa bodaillessa. (Miten lihaksen katoavat muutamassa kuukaudessa. Ei voi ymmärtää...) Huhtikuun alusta asti odottelin, että puhuri tyyntyisi ja tulisi tyyni päivä korkata kajakkikausi Grapevine-järvellä. Sita sainkin sitten odotella ihan juhannukseena asti.

Armailla Aalloilla.

 
Toukokuuksi olin henkisesti valmistautunut samanlaisiin sateisiin, kuin edellisenä keväänä . 2021 kaatosateet piiskasivat maata huhtikuun loppupuolelta aina kesäkuulle. Muistan kuinka kiroilin, kun maa-aines katosi sivupihasta veden mukana kohti takapihan naapuria ja odotin eroosiosta muodostuvan Grand Canyonin aukeavan silmieni edessä. Saimme loppukesästä 2021 sivupihan laitettua kuntoon, asia joka selittää innokkuuteni tämän kevään sateita kohtaan. Suunnittelin, kuinka pääsen pihalle hyppimään ilosta, kun maata piiskaavalle rankkasade ei millään muotoa vaikuta pihan habitukseen.

Sivupiha siina kunnossa, missa oli taloa ostaessa.

 

Sivupiha pikku rempan jalkeen. Ei muuten karkaile multa enaa mihinkaan. 

Iloitsin liian aikaisin. Lipaisin ennen kuin tipahti. Sateet jättivät tänä vuonna kokonaan saapumatta, ja meillä on kunnon kuivuus käynnissä. Extreme draught ja kaikki kasvit kuolevat pihalle. Nurmikko on ollut paahdetun ruskea jo useanmman viikon ja kaupunki rajoittanut pihan kastelua veden säästämiseksi. Vedensäästötoimenpiteissä ollaan vaiheessa 2. Sadettimia saa laittaa juoksemaan vain kahtena päivänä viikossa(ja vain iltakuuden ja aamu kympin välillä) tai rapsahtaa sakot. Meidän, parittomalla talonumerolla siunattujen, paivät ovat ennaltamäärätyt keskiviikko ja lauanatai.

Viereisessä naapurustossa on pikku lampi vähän kuivunut kasaan. Lammessa on tavallisesti vielä iso suihkulähde keskellä.

Pahamaineiset satasen helteet alkoivat paukkua jo heti alkukesästä ja toukokuun alusta asti vedeltiin ysikympin paremmalla puolen. Vauhti on tuosta vaan kiihtynyt.
Heinäkuussa on yleensä ollut keskimäärin 7 päivää yli 100F, tänä vuonna oltiin päästy jo 24 päivää ennen kuin kuukausi oli edes ohitse. Texasin lansiosien State parkeissa jouduttiin sulkemaan patikointipolkuja, kun ihmiset eivat ymmarra omia rajojaan. Parhaimpana päivänä Palo Duro Canyon State Parkin suositulta patikkapolulta pelastettiin 40 henkeä.

Säätiedote, joka soveltuisi NIIIN moneen päivään tänä vuonna.

Mutta helteeseenkin tavallaan tottuu. Kertoo ehkä jotain siita, etta kun astun ulkoa kotiin sisälle, tuntuu kuin astuisin jääkaappiin vilvoittelemaan. Tuo on koomista ottaen huomioon, että sisälämpötilamme on 77F. Voin sanoa, että talvella 77F ei tunnu vilvottelulämpotilalle. Viime lauantaina kipitin aamusella takapihan riippukeinuun loikoilemaan. Kauhukseni totesin, että tarvisin peiton, kun oli vähän vilpoista! Ulkona oli 79F.... En kehdannut oikeasti hakea lämmikettä, mutta kiedoin kuitenkin riippumaton reunat peitoksi. Jokin hyöty siitäkin, että hankki kahden hengen riippumaton.

Naapuruston Lärvikirjaryhmässä on ehdoteltu nakutanssimaratonia kylän suurella kukkakummulla. Ihan vaan, jos tällä intiaanien sadetanssirituaalilla saataisiin vähän vettä putoamaan taivaalta. En tiedä, kuinka moni oli lähtenyt nakusalsaamaan, mutta toissa viikolla tapahtui ihme ja saimme 10 minuutin kuuron, joka tosin ei koskettanut kovinkaan suurta aluetta Kukkakukkulan kotikylästä. Taivaan kiitos se osui kuitenkin meidän kukkapenkkiin. Uutisissa osattiin kertoa, että ehti kuluna 67 päivää edellisestä mitattavissa olevasta sateesta. Jos huumorini on välillä kuivaa, tiedätte mistä se johtuu. Alkaa tässä ihminen jo vähemmästäkin kuihtua. Ilmastonmuutos on todellisuutta. Ei meitä tarvisi ylikypsiksi sen todistamiseksi grillata. Ei mulla muuta.

p.s. Viime yonä satoi ja koko ensi viikolle on luvattuna sadetta. Nakutanssit ovatkin olleet odotettua tehokkaammat. Kylmärintama on puskemassa läpi ja helteet väistymässä hetkeksi. Ihana lahja Dallasin asukkaille. En voi sille mitään, mutta automaattisesti alan ajatella, että tämä saan muutos selittyy sillä, etten itse ole maisemissa. Luontokatastrofimagneetti, minkä sille mahtaa....