Rakas Joulupukki...

...vai pitäisikö sanoa Jouluhenkilö? Nykymaailma on niin täynnä mielensäpahoittajia, että pukki-sanan käytöstä voi vielä tulla sanomista. Joku naistenasemaa ajava liike on ihan varmasti sitä mieltä, että kyllä sinunkin pitäisi olla sukupuolineutraalihenkilö. Rotukysymystä tästä ei sentään voida ehkä nostaa, koska olen nähnyt kaupoissa joulupaperia, jossa olit tummaihoinen. Tosin Aasialaista vähemmistöä edustavaa paperia en ole vielä bongannut. Onkohan tämä sittenkin myös rotusortoa? Anyways, voisitko antaa tänä jouluna niille kaikille mielensäpahoittajille lahjaksi maalaisjärkeä ja energiaa keskittyä olennaisempiin asioihin. 

Kuule pukki, sun kätyrisi on vahtineet meidän jouluolut tynnyriä.
Aattona heistä tulee työttömiä, en siis tiedä sinun lomautussuunnitelmistasi,
mutta olut menee silloin parempiin suihin.

Meillä on myös iso parvi punamulk... tulkkuja. 
Nämä on nyt varmaan sit niitä kuuluisia suomalaisia Angry Birdsejä.
Ne voi ampua joulukinkun alas...

Noniin haluat kai nyt heti alkuun tietää, olenko ollut kiltti. Eikös se ole tapana? Hmm... Määrittele kiltti. En ole entiseen tapaani lennellyt ympäriinsä lomien perässä, joten hiilijalanjälkeni ainakin on pienempi. Eikö se ole aika kilttiä aiheuttaa vähemmän päästöjä, jotka tuhoaisivat ilmastoamme?  (Oli se sitten oma päätös tai jonkun pandemian...)

Olen valehdellut paljon vähemmän tänä vuonna kuin aiemmin. Tarviihan sen jotain merkitä näissä kiltteyspointseissa. Ei sinänsä, että olisin koittanut muuttua pyhimyksen veroiseksi totuudentorvi pulmuseksi, mutta se että olen poistunut asiakaspalvelutöistä on yksinkertaisesti poistanut suurimmat valehtelun tarpeeni. Katsos tavaroita ei tarvitse miellyttää, eikä niille tarvitse sepostaa valkoisia valheita boostatakseen niiden itsetuntoa. Niille ei tarvitse pahoitella, että aurinko paistaa tai teeskennellä ymmärtävänsä toisen tuskaa siitä, että hotellihuoneessa on väärän värinen lattiamatto rouvan makupalettiin. 

Jos kodittomilta kissoilta kysyttäisiin, niiden mielestä on varmasti kilttiä, että käyn sheltterillä rapsuttelemassa niitä ja opettamassa niille suomea. Tämä on ollut mun tämän vuoden "Tee jotain hyvää" projektini. Tiedän, että vielä kiltimpää olisi toki ottaa yksi, kaksi, kolme tai vaikka ne kaikki meille kotiin, mutta se nyt ei oikein sovi mieheni kanssa tehtyyn diiliin. Kisulit pysyvät sheltterissä ellen anna hänen rakentaa takapihalle golfkenttää. You know, he has his hobbies and I have mine, eikä niitä tuoda kotiin... (Toisaalta samaahan sanottiin ennen töistäkin, mutta sitten tuli pandemia...)

Kato nyt miten hyvin me shelterillä bondataan.
Tämä kisuli rakasti olla sylissä (ei juuri muuta olisikaan tehnyt).
Mietin olisinko voinut postittaa sen Suomeen vanhemmilleni.

Huomion kipeä hurmuri tässä terve!

Tuhmuuden puolesta puhuvia pointteja en nyt ala tuomaan esiin, koska ei kannata ampua itseään jalkaan. (Ainakaan jos minulta kysytään...)

Nyt sitten haluaisin esittää muutaman pyynnön, asioita, jotka laittaisin lahjalistalle. Ensinnäkin voitko tuoda takaisin Covidin aikana karisseet kiloni. En halunnut niistä eroon, enkä oikein tiedä missä vaiheessa ne ottivat lähdön. Naisilla nyt on muutenkin jo "Apua, mulla ei ole mitään päälle laitettavaa!" kompleksi, eikä sitä yhtään helpota, että tajuaa 10 minuuttia ennen date nightille lähtöä, että kaikki pöksyt roikkuvat nilkoissa. On karu herätys huomata, että puolessa vuodessa sun pillifarkuista on tullut hopparipöksyt, jotka roikkuvat puolessa persauksessa. Not my style. Eli 11 paunaa takaisin tähän kroppaan kiitos ja voin mielelläni antaa vielä tarkat ohjeet, että mihin kohtaan ne tulisi lisätä. 

Toivon, että ensivuonna tuohon takapihan julmetun kokoiseen tammeen ei tulisi tammenterhoja. Tänä vuonna niitä on tullut about viisi kottikärrylistä ja kuulostaa sille kun pommikoneet lentäisivät yli kun ne putoilevat terassin kattoon. Minusta tuo tammi on lisääntynyt jo ihan tarpeeksi ja sen vaihdevuodet ja hedelmättömyys saisi alkaa. Äläkä yhtään koita sanoa, että olen ajattelematon. Että miten sitten kävisi sille katolta puuhun rambohyppyjä vetävälle oravalle, joka piilottelee niitä perk****leen terhoja joka kukkapuskaan odottamaan itämistä. Kuule sen oravan (ja kaikki sen lajikaverit) saisit viedä mukanasi. Tiedän, että rakas Mimosa, joka viettää ensimmäistä jouluaan Kissataivaassa, löytäisi ne mielellään joulukuusensa alta. Survival rate ei ehkä olisi kylläkään heillä kovin hyvä.   

Tästä tammesta ei terhot lopu, eikä takapihalta 
oravalta niiden piilottelupaikat. 

Rakas Mimosa, hänelle voisit viedä meidän takapihan oravat kissojentaivaaseen.
Kai Petteri nyt sinnekin osaa lentää?

Hartain toiveeni kuitenkin olisi, että saisin päiviin lisää tunteja. Ja nyt tarkkana tämän sanamuodon kanssa. En halua lisätunteja vuorokauteen, vaan nimen omaan PÄIVÄÄN. Yöhön ei tarvitse lisätä yhtäkään minuuttia. Nämä 10-11 tuntiset työyöt riittävät, kiitos vaan.

Tässä kohtaa olisi ehkä toki hyvä hiljentyä ja miettiä, onko itsekästä toivoa lisää, kun olen kuitenkin saanut jo niin paljon tänä vuonna. Olen saanut ilmastointilaitteen rikki. Olen saanut auton näytöön vikakoodin. Olen saanut signeerata 46 nimmaria ja vääntää 14 puumerkkiä talon 120  sivuiseen kauppakirjaan (KYLLÄ, laskin ne). Olen saanut tulla lomautetuksi ja olen saanut kuulla lääkärin suusta odottamattoman lauseen "Sä olet nyt vähän nuori saaman tän, mutta sulla on kuule vyöruusu kasvoissa". Materiaalisten asioiden osalta tässä iässä tuppaa olemaan vähemmän saamista ja enemmän ostamista. Mutta... saamista se ostaminenkin kai on kun saanhan mä niistä ostoksista kuitenkin sitten sen luottokorttilaskun. 

Haluan tässä välissä kehua sinulle meidän ihania ystäviä. Kuten Arttu Viskari halvatun viisaasti Ystävän remppa-kappalessa toteaa " Siitä tunnet sä ystävän, kun remppa/muuttopäivänä paikalla on hän, vuosituhannen kuumuudessa tavaraa roudaamassa..." Okei, okei uudelleen sanoitin tuossa pikkusen, mutta tuhat sanaa eivät riitä kuvaamaan sitä kiitollisuuden määrää, mitä kaikki se apu, jota ollaan "Plantaasin" pihatalkoissa ja operaatiossa siirtää elämä paikasta toiseen (taas.. jos tämä vuosittainen muuttoperinne nyt olisi tässä..) ollaan saatu. Ole hyvä ja muista näitä rakkaita ystäviä tänä jouluna, ja jollain muulla kun Coronalla. 

Tämä vuosi on ollut outo. Onneksi se on kuitenkin ollut sinällään meille suomalaisille helpompi kuin monille muille, koska ollaan muutenkin tykätty olla sosiaalisesti etäisiä ja erityisesti negatiivisia. Tänä vuonna on saanut into piukassa hihkua aina kun on tullut negatiivinen Covid-testitulos. Tätä pandemiaa varten meidät on varmaan tällä lievän epäsosiaalisella pessimisti luonteella varusteltu. Näin mä haluan uskoa. 

Näihin sanoihin voisin päättää kirjelmäni ja siirtyä tilipitappeileen kuusien ympärille (kyllä, kuuset on monikossa. Meillä on niitä kolme. This is America, go big or go home...). Jos nyt olet tilastosi tsekattua sitä mieltä, että olen ollut hirveä ihminen, eikä tule lahjoja, vaan risuja, niin teetkö niistä edes nyt sitten halkojen kokoisia. Näin aikuisiällä kunnon klapit olisi paljon käytännöllisempiä kuin kämäiset risut. Halkoja kun voisi polttaa makkaraa paistaessa takapihan grillissä.

Meillä on kaksi isoa kuusta, toinen Suomi-henkinen 
ja toinen perinteinen punasävyinen. 
Makkarin pikkukuusesta ei ole kuvaa,
joudut vaan uskomaan, että sellainenkin on.

Ei mulla muuta. Koitahan pärjäillä siellä Koronatuntu... siis Korvatunturilla.