Vaaliviinit ja vakeita valintoja

Kun katsot iltaisin vapaaehtoisesti vaalitenttejä tiedät, että olet viimein tullut siihen vaiheeseen elämässäsi, että voit kutsua itseäsi aikuiseksi.  Hitto, ihan jopa menin ja etsin niitä netin syövereistä. Tälläistä sitä on olla nelikymppinen ulkosuomalainen. 

Häpeäkseni myönnän, etten ennen tiistaita ollut koskaan istuttanut pientä sievää peppuani television eteen koko vaalitentin ajaksi. Tarkemmin pohdittuna, en ole varma olenko ikinä edes avannut televisiota vaalitenttien aikana. Shame on me, mutta ne aina vaikuttivat jo ajatuksenakin niin tylsiltä. Puolustuksekseni sanottakoon, että Suomessa asuessa ehdokkaiden kamppanjatouhuja tuli väkisinkin joka tuutista, joten ehdokkaiden agendat tulivat ilmi vähän kuin vahingossa ilman suurempaa tönkimistä hangolla ja haravalla.

Nykyisin kaikki on kuitenkin toisin. Uutisista ei näe kuin paikalliset Dallasin pöhinät. Ulkomaailma on kaikonnut kauas pois. En edes seuraa enää Suomen uutisia, ellei joku tuttu nosta jotain asiaa erityisesti somessa esille. Näin ei toki ole ollut aina. Tänne muutaessani ajauduin ahkerasti joka päivä iltalehtien sivuille. Vähitellen kuitenkin Iltalehti ja Ilta Sanomat muutuivat artikkeleidensa tasossa ihan 7 Päivää lehdiksi, enkä jaksanut sitä skandaalinhakuista klikkiotsikko soopaa ja kirjoitusvirhe viidakkoa. Suomen tapahtumat jäivät kuin huomaamatta takavasemmalle.  

Näin ollen Suomen presidentinvaalit pääsivät tällä kertaa vähän yllättämään. Joko nyt tarvii taas vaihtaa pressaa? Enkö minä justiinsa äänestänyt Nokian toimistolla? Hetkinen, mietitäänpäs uudestaan. Edellisten vaalien aikaan en saanut vielä tehdä  töitä tällä mantereella. Niin ja Nokian toimisto sijaitsi ihan muualla kuin nykyisin. Eikä meillä ollut kuin yksi auto. Enkä minä oikein tuntenut Dallasista vielä ketään. Hitto, mihin on kadonnut 6 vuotta!? Juurihan minä vasta muutin tänne.

Appivanhempien vieraillessa luonamme lokakuussa, anoppi ehdotti eräänä iltana, että katsotaanpa Elämäni biisit-ohjelma. Siinä on presidenttiehdokkaat vieraina. MITÄ? Presidenttiehdokkaat!? Vasta tuolloin havahduin todellisuuteen. Sale ei olekaan Kekkonen, itsestään selvä valinta kaudesta toiseen.

Elämäni biisit presidenttiehdokkaiden kanssa oli kulttuurikokemus. Rakastin, miten heidän persoonallisuutensa tuli esiin politiikan ulkopuolella. Tämä siis fiilis heti sen jälkeen, kun ensin pääsin yli pahimmasta järkytyksestä, että joukossa oli ihan outoja nimiä, eikä Paavo Päärynää (muut ehkä tuntevat paremmin Väyrysenä) näkynyt mailla eikä halmeilla. Kuka nyt oli myynyt omalla kuvalla varustettuja mukeja vaaliaikana?

Pelkän musavisan varaan ei ehkä kuitenkaan ollut kovin järkevää rankentaa äänestyspäätöstään. Alkuviikosta otimme itseämme niskasta kiinni ja aloimme Sinin kanssa töissä lounastauolla tonkia esiin infoa ehdokkaistamme. Testaillimme eri vaalikoneita, joista jokainen toi omasta mielestäni ihan vääriä valintoja ehdokkaiksi. Tämä kuuma tiedonjanoinen metsästysretki johti siihen kliimaksiin, että kotiin päästessäni totesin Tatulle, että voidaanko laittaa iltaohjelmaksi vaalitentti jostain Youtubesta pyörimään. No sehän vasta sitten sekottikin päätä entistä enemmän. Huonoja kysymyksiä ja liikaa hyviä vastauksia. 

Vaalitenttiä katsoessa suorastaan hyppäsi silmille se, miten erilainen vaalitenttikulttuuri Suomessa on nykyiseen asuinmaahani verrattuna. Olin suorastaan hämmentynyt, miten kohteliaasti ehdokkaat toisiaan kohtaan käyttäytyivät. Omaa puheenvuoroa odoteltiin kiltisti käsi pystyssä. Kukaan ei alkanut puhua kalkattaa toisen päälle kesken lauseen, ei osoitellut sormella tai koittanut mustamaalata toista tai mollata heidän mielipiteitään. Herran jestas näinkö sivistyneessä maassa käydään poliittisia keskusteluita? Vallitentti oli suorastaan kuin Brittien kello viiden tee. Amerikan luvatussa maassa ei saa mitään selvää kandidaattien puheenvuoroista, kun kaikki puhuvat toistensa päälle kilpaa nälvien toisiaan ja toistensa agendaa. Lokaa kaivetaan esiin joka suunnasta. Ei todellakaan voisi kuvitella, jonkun toteavan, että "Ehdokas B oli aivan oikeassa sanoessaan näin" tai "Hyvä pointti Ehdokas C:ltä".   

Eilen oli aika marssia äänestysuurnille. Olenko vielä muuten ehtinyt hehkuttaa, miten kamalan onnellinen olen, että voin äänestää täältä merten takaa, kaukana kotimaasta, ihan omassa asuinkaupungissani. Tai no vähän valehtelen. En asu Dallasissa, mutta samassa metroplexissä kuitenkin. En usko, että äänestysprosenttini olisi todellakaan tällä tasolla, jos tarvisi toiselle puolelle manteretta lähteä äänestämään. Onnea on suuri suomalainen yhteisö! 

Kävelin sisään äänestyspaikkaan Nokian toimistolle Heiskasen Miron kävellessä ulos. Pääsin esittämään henkkarini tutulle toimitsijalle (luksusta tälläiset lisäedut!) ja sain vaalilippulappusen. Kipitin koppiin ja rankan aikuismaisen pohdinnan ja karun esikarsinnan jälkeen, raapustin selkeän numeron vaalilapukkeeseen. Aika näyttää oliko järkevä valinta ja täytelläänkö parin viikon päästä samoja vai eri numeroita kakkoskierroksen lipukkeisiin.

Sen verran kansainvälisiä kuitenkin täällä Teksasissa Sinin kanssa ollaan, että vaalikahvit vaihtuivat vaaliviineiksi. Juhlamokkaa ryystettiin kyllä Suomen itsenäisyyspäivänä, mutta kirpakka ulkokeli vaati nyt vähän jotain mausteisempaa. Spiced Mulled Wine elikkäs niinkun glögit sopivat säähän kuin nenä päähän. Äänestyspaikkaa vastapäätä oleva Landon Winery oli tuttu ja varma valinta. Asuimmehan molemmat ennen pandemiaa tuossa naapurustossa ja taloyhtiön tapahtumia pidettiin Landonissa. Siinä lasillisten ja charcuterie boardin äärellä oli hyvä miettiä, miten paljon oli ehtinyt kevään 2020 jälkeen tapahtua. Soundin alueella oli ihana asua, mutta tuo kerrostaloelämä tuntuu nykyisin niin kaukaiselta. Miten monta asiaa pandemia muutti. Miten paljon oppi olemaan ottamatta asioita itsestään selvyytenä. Oli kuitenkin ihanaa huomata, miten moneen ympärillä näkyneeseen asiaan liittyi mukavia muistoja ajoilta alueen asukkeina. Everything happens for a reason.

Ääni annettu! Ja siis eihän se tapahtunut ellei siitä ole kuvaa otettu!

Hölkyn kölkyn Glögit!