Kiitotien päässä on ikkuna, tarinoita linnuista.

Alan tulla siihen tulokseen, että ikkunoita ei kannata pestä. Tämä ei ole pelkästään mielenterveydellinen näkemys vaan myös turvallisuuskysymys. Joka vuosi (eli ihan nämä kaikki 2, kun ollaan asuttu meidän Kukka Kukkulan valkoisessa talossa) joutuu kyttäämään, milloin siitepöly lopettaa pöllyämisen. Sitä ennen ei kannata tarttua pesimen varteen, ellei halua olla pesuhommissa parin viikon päästä uudestaan, kun kaikki on taas keltaisena. Toisaalta, jos odottelet liian pitkään, kesähelteet iskee päälle ja saat huhkia Texasin ulkoilmauunissa. Niin tai näin, kun viimein saat kaiken kiiltämään, linnut lentää mäjäyttää keskelle akkunaa jättäen komeat " I was here" laskeutumismerkkinsä. Ja TAAS saa puunata uudestaan.

Taidonnäyte akrobaattisesta ikkunan pesusta ennen pitkävartisen pesimen ostoa. 
(Onneksi suurin osa yläkerran ikkunoista aukeaa sisälle, jotta pystyy ne sitä kautta pesemään)

Kiitos pitkävartisen lasta-pesimen, voi pesun suorittaa nykyisin astetta turvallisemmin maankamaralta. 

Meillä näitä enemmän ja vähemmän kohtalokkaita siipiveikkojen kohtaamisia kolmikerrosikkuinoiden kanssa on ollut Hollyn marjoista kännit vetäneillä Tilhillä, territoriotietoisilla omaa peilikuvaa vastaan taistelevilla kolibreilla ja viimeisimpänä lisäyksenä toissa perjantaina märkä sorsa kumautti päin niin, että takapiha raikasi. Sorsa herra oli ollut kaikessa rauhassa harrastamassa kuviokelluntaa naapurin uima-altaassa, kun heidän koiransa ampaisi pihalle ja sorsalle tuli äkkilähtö. Kiitotie oli ilmeisesti pikkusen liian lyhyt, kun päättyi meidän ikkunaan. Luojan kiitos sorsa selvisi törmäyksestä henkisillä vaurioilla, koska siipiveikkojen tekohengitys ei kuulu repertuaariini.

Tosin eipä erikoistaitohini ole kuulunut kolibrien ravintovastaavana toiminenkaan, vaikka sellaiseksi viime syksynä päädyin. Raukka parka töräytti sata lasissa ikkunaan ja loukkasi siipensä. Aluksi luulimme, etta kolibri oli vain pökerryksissä ja lähtisi lopulta lentelemään. Kaveri kuitenkin löytyi seuraavana päivänä olohuoneen ikkunan alta hyppelemästä siipeä retuuttaen. Aluksi ajattelin, että annan asian olla. Tämä olisi vain osa sitä suurta elämän kiertokulkua. Viisi minuuttia myöhemmin muutin mieleni ja haistatin pität Leijonakuninkaan Circle of life Mambo Jambolle, kun alkoi käydä reppanaa sääliksi. Pelkäsin, että kaveri olisi hirmuisen nestehukkainen siinä helteessä.  Sitä paitsi, miä jos Hindut sattuisivatkin olemaan oikeassa reinkarnaation suhteen!? En todellakaan halunnut pilata karmaani. Jos syntyisin seuraavassa elämässä kolibriksi ja hölmöyksissäni tormäisin ikkunaan (mikä olisi hyvin mahdollista, ottaen huomioon, että olen jo kävellyt suuren seurueen iloksi päin terassin lasista ovea) toivoisin jonkun auttavan. En todellakaan haluaisi päätyä auringon näännyttämäksi tai käärmeen tai naapurin kissan kitaan. Näin alkoi operaatio kolibri kuntoon. 

Siipirikkoinen Ruby Throat Kolibri. 

Siivekäs oli selvästi kovin väsynyt pomppimisesta, koska antoi kiltisti ottaa itsensä kiinni. Laitoin sen muovilaatikkoon ja tein sille Googlen ohjeiden mukaisesti makeaa sokerivettä. Pikkuinen ei tuntunut kuitenkaan juovan kiposta, joten luonnontieteilijä pääni sisällä alkoi pohtia, miten kolibri ruokailee luonnossa. Ei muuta kuin takapihan puskasta nyppimään trumpettimaisia kukkia ja dippaamaan niitä sokeriveteen. Tämä oli menestystarina! Näin kuinka linnun piiiitkä kieli tyontyi ulos lipomaan kukkasta. Ruokinta metodi oli toki high maintenance, mutta en halunnut toisen menehtyvän.

Minä ja kolibrin seisovapöytä. 

Sitten päästiinkin seuraavan ongelmaan. Mitä tehdä loukkaantuneelle linnulle? En omistanut nukkekotia, jonka makuuhuoneesta olisin voinut väsätä lintusairaalan. Onneksi on Oman kylän Lärvikirjaryhmä, jossa saattoi tallaisia tyhmiä kysymyksiä esittää. Vastaus oli Rogers wildlife Rehabilitation center. Muuten hyvä, mutta se oli aivan väärällä puolella Dallasin Metroplexia. Olin heti sitä mieltä etten todellakaan ajele 62 kilometrin päähän kiikuttamaan jotain kolibria lintuhoitolaan. Sitä paitsi oli aika lähteä töihin, Bezosin paketit odottelivat yöllistä hyllyttäjää, joten reissu olisi joka tapauksessa sinä päivänä mahdottomuus.

Aamuyöllä töistä kotiin kömpiessä kurkkasin muovilaatikkoon. Kolibri kökötti vesikipon reunalla märkänä. Näytti kupsahtaneen kertaalleen juomakippoonsa. Kaikesta aiheuttamastani hälystä huolimatta, lintu ei liikahtanut mihinkään, eikä sen pieni rinta näyttänyt liikkuvan. Olin hetken surullinen, koska luulin kaverin kuolleen. Suunnittelin jo suurenluokan hautajaismenoja, kun se lopulta säpsähti kosketukseen. Viikko myöhemmin löysin Amazon Primelta David Attenboroughn fantastisen dokumentin kolibreista ja opin, että kaverit nukkuvat yönsä horrostilassa oksalle käpertyneenä säästääkseen energiaa. Toisin sanoen, älä käy tökkimässä nukkuvia kolibreja!! Ja jos sellaista joskus joudut hoivaamaan, hanki sille oksa laatikkoon. Oksan tajusin kyllä itsekin muoviseen hoivahuoneeseen yöllisen uimaepisodin jälkeen lisätä ja kaveri pomppi heti sille innokkaana istumaan. Raukan varpaat ovat sen malliset, että niiden päällä ei pysty tasaisella maalla seistä, ne tarvii käpertää jonkin ympärille. Typerä Sisar hento valkoinen SansuMaaria ei ollut tätä heti tajunnut. Ihan kaikkea sitä ei oppinut Pikkolan Ylä-asteen biologiapainotteisella luokalla.

Toisen aamun valjetessa olin jo niin kiintynyt pieneen hoivattavaani, ettei ollut epäilystäkään ettenkö olisi lähtenyt toiselle puolelle kaupunkia Wildlife rehabiin. Eihän 62km nyt niin pitkä matka ole. Sitä paitsi oli vapaapäivä. Tämä olisi mahtava pieni paikallinen päiväreissu. Lintu söi innokkaasti torvikukkasten avulla (voisi olla ihan näppärää tietää oman takapihan lajikkeiden nimet. Olen melko varma ettei se ole tieteelliseltä nimeltään torvikukkapuska...) ja vaikutti selvästi pirteämmältä. Ihan kuin se olisi sitä paitsi kuunnellut höpöttelyjäni. Rinnasta alkoi jo pikkuisen puristaa ajatus söpölaisestä luopumisesta. 

Yhdysvalloissa luonnonvaraisten muuttolintujen pitäminen on kuitenkin laitonta (höyhenten keräämisestä puhumattakaan!) ja olimme lähdössa parin viikon Road Tripille, joten en olisi millään voinut itse kaveria hoivata. Niinpä hieman haikeana, kyynel silmäkulmassa kävin tiputtamassa kolibrini ammattilaisten huomaan.

Rankan henkisen eron jälkeen kaipasin lohdutusta. Oli siis luonnollista suunnata hukuttamaan surunsa kunnon BBQ paikkaan. Sellainen löytyi sopivasti siltä samalta "väärältä" puolelta kaupunkia kuin Lintu Refugee. Pecan Lodge ja fried Okra brisketin ja jalopeno makkaran kanssa piristi kummasti fiilistä. Piipahtaessani naistenhuoneessa sain merkin, että tämä oli täydellinen päätös kolibriseikkailulle. Seinällä komeili kaunis vesivärimaalaus.... kolibrista! Some things are just ment to be. 

Tervetuloa Deep Ellumiin! 

Teksti, joka sopi päivän teemaan kuin nenä päähän!

Oli vähän koripalloaiheista seinätaidetta Mavs Gaming Hubin seinässä.

Löydä kuvaan "piilotettu" Slovenialainen Koripallosankari.

Lohturuokaa! So GOOD!!

Oli lohdullista löytää kaunista taidetta vessan seinästä.
Eellisellä vierailukerralla tässä kohtaa komeili pelkkä post it lappu, jossa henkilökunta sarkastisesti kiitteli henkilöä, joka oli varastanut sillä kohtaa komeilleen taulun.